Kirrin eritasoliittymästä pohjoiseen liittyvä liikenne siirretään kiertotielle maanantaina 29.11. klo 8.30 alkaen. Järjestely on voimassa toistaiseksi. Kiertotiejärjestelyt mahdollistavat muun muassa meluvallin siirron uuteen sijaintiin ja uusien vesijohto- ja hulevesilinjojen rakentamisen. 

Liikennejärjestelyjen muutos koskee etelästä pohjoiseen suuntaan Kirrin eritasoliittymästä liittyvää liikennettä. Liikenne siirtyy kulkemaan päällystetylle kiertoreitille Alvanrannan ja Kirrin rantatien risteyksen kohdalla. Rampilta pohjoiseen suuntaan tielle liittyvillä on väistämisvelvollisuus ja liittymässä nopeusrajoitus on 30 km/h. Muutoin työmaa-alueella on voimassa nopeusrajoitus 50 km/h. Ajokaistat on erotettu toisistaan lamelleilla. 

Sekä Ouluun että Jyväskylän suuntaan menevä liikenne kulkee edelleen osin uutta moottoritietä Kirrin eritasoliittymän ja Alvajärven risteyssillan välillä. Kohdassa on käytössä yksi ajokaista etelään ja yksi ajokaista pohjoiseen.


Kirri–Tikkakoski-hankkeen tavoitteena on valtatien 4 parantaminen moottoritienä välillä Kirri–Tikkakoski Jyväskylä ja Vehniä Laukaa. Tavoitteena on mahdollisimman hyvä liikenteellinen palvelutaso ja turvallisuus, tasalaatuiset ajo-olosuhteet, matka-aikojen ennakoitavuus sekä kuljetusten toimintavarmuus. Moottoritie ja poikittaiset väylät valmistuvat ja otetaan liikenteelle tammikuun loppuun 2022 mennessä.