Uusi vuosi eli 2023 on avattu ja se tarkoittaa siis myös jälleen Raskas Kaluston ykkösnumeron ilmestymistä.Tällä kertaa ollaan talvisissa maisemissa, ja liikutetaan niin tupaöljyä kuin tukkejakin. Ensinnäkin Sisu Energian kaikki kolme eri merkkistä säiliöautoa pääsevät kuviin, kun käydään Elimäen suunnalla ihmettelemässä energia-alaa. Samalla aiheella ainakin osittain vierailemme myös Oy Håkan Storm AB:lla, ja säiliöpuuhia nähdään maitoversionakin, sillä Ylistaron suunnalla sitä aihetta hoidetaan MAN TGX:llä. Koeajossa DAF XF 530 vähintään riittävän pitkällä akselivälillä, ja kun kokeilemisen malliin päästiin, niin tehdään myös kulutusvertailuja R540 ja 560R -Scanioiden kesken. Yöt ovat auraamista varten, joten sitäkin suoritealaa väijytään. Lisäksi jututamme Manuel Haukkalaa ammatinvalinnan ansiosta, käydään kylässä Klemettilän tontilla sekä Hinaus ja Tuuppauksella. Pieni koukkaus Perun kautta Hausjärvelle ihmettelemään betoni-Vanajaa. Ensirekisteröintikakkua palastellaan vuoden 2022 osalta, ja jos jotain jäi mainitsematta niin tässä lista ja lehdestä luette sitten kaiken omaan vapaaseen tahtiin.

Kalusto ja ihmiset

06 Tupiin ja tankkeihin

Atte Kohtaniemen Sisu Energia myy ja toimittaa polttoaineita Kymenlaaksossa.

16 Kolme lajia kumipyörien päällä

Vaasalainen Oy Håkan Storm Ab on kymmenen auton kuljetusliike kolmella suoritusalalla. 

22 Maitomiesten MAN

Kuljetus J. Keisala Oy kerää ja kuljettaa  maitoa MAN TGX:llä. 

40 Tie kuljetusalalle

Manuel Haukkalan koulutuspolku koostui opiskelusta ja oma-aloitteisuudesta. 

46 Pahan päivän varalla

Hinaus ja Tuuppaus toimii tiepalvelutehtävissä Seinäjoen alueella. 

60 Kainuulainen kotimainen

Nostalgia-artikkelin aiheena Jari Koseniuksen Vanaja A69-R -betoniauto. 

66 Hyvällä asialla

Kävimme kylässä J. Klemettilä Oy:ssä Lapualla.

69 Nuorten puolesta

Vuoden 2022 Ammattina Sankari -shekki luovutettiin Mieli ry:lle.

70 Talvimyrskyssä

Tienhoitotyössä Etelä-Suomen yössä.

76 Virralla ja sen varrella

Perussa rahti kulkee monella tavalla ja väylällä. 

Koeajot ja esittelyt

28 Konstailematon kokonaisuus

Koeajossa DAF XF 530 6×2 -kaappiauto. 

34 Vähän vähemmällä vähän enemmän

Parivertailussa Scania R540 ja 560R puunajossa.

52 Uudella nimellä, tutulla tiimillä

Falck-nimen tilalla on nyt RedGo.

56 Olosuhteisiin sopeutuen

Tarkastelussa vuoden 2022 ensirekisteröintilukemat.

Vakiopalstat

12 Uutiskuljetus

82 Seuraavassa numerossa