DAF järjesti lehdistötilaisuuden, jonka sisältö oli odotettu: hollantilaisvalmistaja esitteli uuden XF-malliston. Tai oikeastaan enemmänkin, sillä jatkossa XF:n yläpuolelle asettuvat XG ja XG+. Lisäkirjaimet tarkoittavat DAFin raskaan kuorma-automalliston lippulaivatuotteita ohjaamon koon ja osin varustelunkin näkökulmasta.

Ulkonäkönsä osalta uusi iso DAF on näyttävä ja moderni, joka samalla jatkaa edeltävän mallin yleislinjaa: olemusta hallitsee seesteinen tyylikkyys räväköiden yksityiskohtien sijaan. Vaikka tyyli on luonnollisesti yksi muotoilun lähtökohdista, on XF/XG/XG+-malliston ulkonäöllä toinen, vähintään yhtä tärkeä tehtävä – ilman halkaisu mahdollisimman vähäisellä vastuksella. Polttoainetalouden osalta DAF puhuukin parhaimmillaan 10 prosentin säästöpotentiaalista, josta jopa kaksi kolmasosaa olisi aerodynamiikan ansiota. Suunnittelussa on ennakoitu EU-komission massa- ja mittauudistuksia, vaikka mustaa valkoisella ei niiden osalta vielä olekaan. Uusien pykälien myötä yhdistelmien pituudet ovat näillä näkymin kasvamassa, mikä antaisi pelivaraa myös aerodynaamisemmille toteutuksille, kun kuormakapasiteetin maksimointi ei olisi niin kuorma-autojen muotoilua ”pystysuoristavaa” kuin tähän asti.  Uuden DAFin ohjaamossa tämä seikka heijastuu ohjaamon etuosan 160 millin pidennyksenä aiempaan nähden, minkä myötä keulaan on saatu tärkeä ripaus aerodynaamista viistoutta. 

DAF XF:n muotoilu on uudistunut, mutta tuttuja DAF-elementtejä löytyy paitsi muotokielestä myös maskista. Nyt vänkärin puolelle on saatavana myös näkyvyyttä parantava alaikkuna.

Ohjaamon lattiataso on XF:ssä edeltäjää 75 milliä alempana, ja XG/XG+:ssa 125 milliä korkeammalla. Hytteihin kivutaan kolmen askelman kautta. Ohjaamojen hartialinja on matala, joten ikkunapinta-ala on suuri ja näkyvyyden voi olettaa olevan hyvällä tolalla ennen kaikkea kevyen liikenteen havainnoinnin osalta. Kokonaisuutta voi vielä parantaa valitsemalla apukuljettajan oveen alaikkunan, jollainen on aiemmin tuttu lähinnä jakelupuolen kalustosta. Uuden DAF-hytin yksityiskohtien osalta esiin nousevat lisäksi reunoiltaan kaartuva tuulilasi, lähes saumattomat a-pilarien paneelit, integroidulla ilmanohjaimella varustettu pohjalevy, pyöränkoteloiden suojukset sekä aerodynaamiset peilikoteloinnit tai vaihtoehtoisesti peilikamerat.

Säilytystilaakin löytyy, mutta ehkä huomionarvoisin asia tässä ovat DAF-valikoimaan lisätyt peilikamerat tai kamerapeilit – miten päin sen nyt haluaa sanoakaan.

XF-ohjaamon yläpuolelle saapuvat XG ja XG+ pistävät tiloissa vielä perushyttiä paremmaksi – vaikka ei perusversiossakaan tule ennakkotietojen perusteella ahtaudesta kärsimään. XF:ssä seisomakorkeuden kerrotaan olevan lattian kohdasta riippuen 190–207,5 senttiä, kun taasen osin tasalattiaisessa XG:ssä se on vähintään 198–210,5 senttiä ja XG+-lippulaivassa hujoppimaiset 214,5–222 senttiä.

XG- ja XG+-versioiden tilavuus rakentuu korkeuden ohella myös pituudella. XF:ään nähden lisämittaa on vähintään 330 milliä, ja perusakseliväli asettuu tasan 4 000 milliin. Kasvun myötä XG+-ohjaamon tilavuudeksi kerrotaan tomerat 12,5 kuutiometriä. Vuoteelle luvataan mittaa 222 senttiä ja leveyttä 80 senttiä.

Valinnaisvarusteena tarjotaan taukomukavuuden maksimointiin kääntyvää istuinta sekä säädettävää DAF Relax -vuodetta.

Kasvaneista mitoista huolimatta painot on pidetty kurissa. Valmistaja kertoo XF-veturin omapainoksi ”yleisimmässä kokoonpanossa” 6 912 kiloa. Lanseeraustilaisuudessa puolestaan kerrottiin uutuuksien painosta suhteessa aiempaan XF Super Space Cabiin. Siihen verrattuna uusi XF olisi noin 150–200 kiloa kevyempi, XG kutakuinkin samanpainoinen ja XG+ puolestaan hieman painavampi. Kevennystä on saatu aikaan muun muassa alumiinisella alleajosuojalla. Keveyttä mutta samalla jäykkyyttä tarjoaa myös uusittu taka-akseliston jousitus.

Lediajovalot ovat vakiotavaraa XF:ssäkin, kun taasen XG-sarjoissa ledivaloja löytyy vakiona ohjaamon ylänurkistakin. Reunoistaan kaartuvan tuulilasin pinta-alaksi kerrotaan 2,3 neliömetriä. KuvassaDAF XG.

Pahimman varalta turvallisuutta tuo DAFin patentoima Programmed Cab Displacement -järjestelmä, jonka ansiosta hytti voi onnettomuustilanteessa siirtyä rungolla hallitusti 400 millä, minkä tarkoituksena on sitoa energiaa ja estää ohjaamoa irtoamasta.

Voimalinjan peruselementit ovat siltä osin ennallaan, että voimanlähteinä jatkavat Paccarin 10,8-litrainen MX-11 ja 12,9-litrainen MX-13. Paccarin dieselit ovat kuitenkin entistä pihimpiä, mihin päästään muun muassa uusituilla polttoainesuuttimilla, sylinterikannella, männillä, sylinteriputkilla ja uuden sukupolven HE400-turboahtimella. Niiden ohella taloustöissä ovat mukana uudet ilmakompressori, öljypumppu sekä laturi. Päästöteknologiaa on parannettu tuomalla pakokaasujen jälkikäsittely lähemmäs pakopuolta ja siten kuumempia pakokaasuja. 

Malliston huipulta löytyy XG+.

Mutta on tarjolla kuitenkin aiempaa enemmän voimaakin, nimittäin vääntövoimaa 50–100 Nm suurimman pykälän ollessa silmässä. Tehokkain eli 530-hevosvoimainen tuottaa vastedes suurimmalla vaihteella 2 700 Nm:n väännön jo 900 r/min kohdalla ja 2 550 Nm:ä pienemmillä vaihteilla. Parannuslistan jatkoksi valmistaja lisää myös entistä 20 prosenttia tehokkaamman moottorijarrun. 

Vaihteistona jatkaa ZF:n valmistama automatisoitu TraXon-vaihteisto, jonka ominaisuuksia on parannettu muun muassa liikkeellelähtöön ja laatikon ennakointiin liittyvillä ominaisuuksilla. Valinnaisvarusteena saa mukaan ryömintätoiminnon, mutta jolleikin saattaa olla suurin uutinen, että uuteen DAF-sukupolven ei manuaalivaihteistoa saa kaveriksi edes rahalla. 

Voimalinjaan liittyen DAF kertoo uutuusmallien huoltoväliksi parhaimmillaan vuoden tai jopa 200 000 kilometriä, joskin jälkimmäinen toteutunee vain Manner-Euroopan kaukoliikenteessä.

Tuoreen ison DAFin turvallisuus rakentuu merkittävästi monelta osin parannettuun näkyvyyteen. Tätä toteutetaan aiemmin mainittuun suuren ikkunapinta-alaan ja vähäisempiin näkemäesteisiin. Näiden ”mekaanisten keinojen” ohella asiaa tuetaan monipuolisella digitaalisella arsenaalilla, kuinkas muuten. Huomiota herättävin on Digital Vision System, joka on DAFin toteutus kamerapeileistä. Valinnaisvarusteena tarjottava järjestelmä näyttäisi olevan pitkälti Mercedeksen MirrorCamin kaltainen sisältäen muun muassa perävaunun seurannan kaarteissa, pituusmerkinnät sekä ympäristön valvontamahdollisuuden lepohetkinä. DAF tosin kertoo lisänä kameravarsien sisäänvedon luonnistuvan manuaalikäytön sijaan sähköisesti. Corner View -järjestelmä tuo kameranvarren myös apukuskinpuolen A-pilariin avaamaa näkymää etunurkan katvealueelle.

Kojelauta on laitettu kattavasti uuteen uskoon. Peilinäytöt sijoittuvat a-pilareiden suojiin solakasti.

Valinnaisvarusteeksi tulee myös sähköinen seisontajarru. Virtalukkoon sovitellaan sen sijaan perinteistä avainta, joten DAF ei ole lähtemässä mukaan avaimettomiin käynnistyksiin. Valmistaja perustelee asiaa käytännöllisyydellä: perinteinen avain on edullinen ja selkeä ratkaisu, johon verrattuna ”avaimeton avain” ei tuo merkittävää etua. 

Digitaalisuus on silti läsnä uuden DAFinkin ohjaamonäkymässä, sillä mittaristona on aina 12-tuumainen digitaalinäyttö, ja lisärahalla kojelaudan keskelle ilmestyy 10-tuumainen kosketusnäyttöruutu DAFin tietoviihdejärjestelmän ohjastamiseksi.

DAF XF-, XG- ja XG+-malliston tuotanto alkaa lokakuun tienoilla 4×2- ja 6×2-vetoautojen ja tasakuorma-autojen valmistuksella, jos teollista maailmaa riivaava mikropiiripula sen suinkin sallii. Uusi sukupolvi lähtee liikkeelle dieselmoottoreilla, joille kelpaa biopolttoaineista muun muassa HVO-diesel. Lähitulevaisuudessa odottelevat sitten vaihtoehtoiset energiamuodot. DAFin tapauksessa tämä tarkoittaa hybridi- ja täyssähkömalleja sekä polttokennoversioita. Ladattavia ennustetaan parin vuoden päähän, vetymalleja aikaisintaan viiden vuoden kuluttua.