Ruotsissa jo vuosikymmeniä toiminut bulkkilogistiikkayhtiö Powder-Trans ottaa vuonna 2021 käyttöön Powder-Trans-brändinsä kattavasti myös Ruotsissa. Yhtiön tytäryhtiö BulkTEAM AB muuttaa nimensä Powder-Trans Sweden AB:ksi. Muutos tapahtuu asteittain tämän vuoden aikana.

Powder-Trans Group aloitti toimintansa Ruotsissa jo vuonna 1982 ja perusti tytäryhtiön Ruotsiin vuonna 2009. Powder-Trans tuli vastaperustetun ruotsalaisen bulklogistiikkayhtiö BulkTEAM AB:n omistajaksi puoliosuudella vuonna 2014. Powder-Trans on ollut BulkTEAM:in ainut omistaja vuodesta 2019 asti ja BulkTEAM on ollut tytäryhtiönä konsernissa.

”Ottaen huomioon Ruotsin toiminta, joka myös maan sisäisessä liikenteessä muodostaa nykyään konsernin kuljetus- ja muista logistiikkatehtävistä noin kolmanneksen, on luonnollista, että keräämme kaikki pohjoismaiset toimintomme saman brändin alle. Näin voimme myös tehdä koko liiketoimintamme selväksi asiakkaillemme”, Powder-Trans-konsernin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist sanoo. ”Tämä vahvistaa läsnäoloamme Pohjoismaisena yhtiönä ja tulevia investointejamme Ruotsiin”, hän lisää.

Powder-Trans- konsernilla on liikenteessä 115 kuljetusyksikköä. Liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa, ja palveluksessa on 220 henkilöä. Konsernin pääkonttori, terminaali, korjaamo ja varasto sijaitsevat Liedossa. Ruotsissa on konttori, terminaali ja varasto Skånen Dalbyssä sekä varikko Köpingissä.