Kotimaista polttoainetta Joutsenosta?

LUT-yliopiston ja laajan yrityskonsortion laatima toteutettavuustutkimus synteettisten polttoaineiden pilottilaitoksesta Joutsenoon on valmistunut. Tutkimus toteaa polttoaineen tuotantoon tarvittavan teknologian olevan kypsä teolliseen kokoluokkaan.  LUTin johdolla vuoden...

Iveco T-Way jatkaa Trakkerin työtä

Iveco esitteli huhtikuun lopussa Trakker-sarjan haalarinperijän eli T-Way-maansiirtoauton. Uusi malli täydentää Way-sarjaa S- ja X-mallien rinnalla. Ivecon huhtikuun lopulla esittelemä T-Way ottaa paikkansa valtatietä nielevän...

Pohjolan mahtavin – Oy P. Nyholm Ab

Paul Nyholmin perustama kuljetusliike oli aikanaan Suomen ja Pohjoismaiden suurin kuljetusliike. Yhdellä autolla alkanut kuljetustoiminta kasvoi parhaillaan kahdensadan auton laivueeksi. Kaikki loppui kuitenkin aikanaan,...

Punaista ja makeaa

Kun Sulingon Kaj hankki itselleen uuden työkalun, ei yllätyksenä tullut, että raskashinausautoksi valikoitui kokopunainen Scania Bron varustelemana. Auton tyylikäs ilme varastaa helposti huomion. Ei...

Rahkolat Kalajoelta

Rahkolan kuljetusliikkeellä on menossa 66. toimintavuosi. Samaa toimeksiantajaa on palveltu viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan. Yrityksellä on käytössään toistakymmentä MAN kuorma-autoa. Viimeinen muun merkkinen auto...

Seuraavalle vuosikymmenelle – Volvo FMX540 8X4 Pro X Winter

Volvo-maahantuoja on rakentanut suoraan ajoon valmiita Pro X -maansiirtoautoja kymmenen vuoden ajan. Uudelle vuosikymmenelle on suotuisaa siirtyä, kun perustaksi on tarjolla esimerkiksi vastikään uudistunut...

Hernekeittokaasut hyötykäyttöön uudella innovaatiolla

Sanonta ”armeija marssii vatsallaan” saa uusia ulottuvuuksia, mikäli lupaava suomalaisinnovaatio ottaa tulta. Muun muassa kasarmien ilmanvaihtojärjestelmistä kerättävä biokaasu voi mahdollistaa kenttävihreän kaluston entistäkin vihreämmän...

Liete liikkuu kellon ympäri

Lietteen kuljetukset edustavat hyvin marginaalista osuutta kuljetusalalla, ja niitä harjoitetaan maassamme hyvin pienellä kalustomäärällä. Kävimme seuraamassa lietteenajoa maatilan lietealtaalta etäaltaalle Niemi-Korpien kalustolla. Lietteen siirto etäaltaisiin...

Raskas Kalusto 1/2021

Raskas Kalusto -lehden juhlavuosi avautuu ensimmäisen numeron myötä, ja tämä lehti ilmestyy 4.2.2021. Juhlaa vietetään työn merkeissä, eli juttuja on kerätty jälleen laidasta laitaan....

Helsingin kaupunki kokeilee dieselkaluston jälkisähköistämistä

Pian tiedetään, mitä vanhan kuorma-auton muuttaminen sähköiseksi vaatii ja millaiset ovat muutostyön kustannukset. Tätä selvittää Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen Stara eRetrofit -hanke, jossa muutetaan ensin...

Uusimmat julkaisut

Uusi toimitusjohtaja MAN-maahantuontiin ja -jälleenmyyntiin

Jarkko Ketola on nimitetty Adampolis Finland Oy:n toimitusjohtajaksi. Adampolis Finland on MAN-kuorma-, -linja- ja -pakettiautojen maahantuoja ja jälleenmyyjä Suomessa. Jarkko Ketola on nimitetty MAN-kuorma-, -linja-...