CapMan Buyoutin hallinnoimat rahastot ovat sopineet Havator Groupin myynnistä tanskalaisnorjalaisen nostopalveluyhtiö BMS Groupin ja Stangeland Gruppenin muodostamalle yhteisyritykselle.

CapMan sijoitti Havatoriin vuonna 2010 ja on siitä asti keskittynyt kasvattamaan yhtiön liiketoimintaa ja positiota pohjoismaisilla markkinoilla. Tänä päivänä yhtiö on johtava pohjoismainen nostopalveluita, erikoiskuljetuksia ja raskassiirtopalveluita tarjoava yritys, jonka liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa ja joka työllistää lähes 500 työntekijää.

”Haluan kiittää Havatorin johtoa ja henkilöstöä erinomaisesta yhteistyöstä vuosien varrella. Olen iloinen, että yhtiön uudet omistajat täydentävät yhtiötä strategisesti erittäin hyvin, ja uskon heidän mahdollistavan mielenkiintoisia kasvumahdollisuuksia”, sanoo CapMan Buyoutin partneri Anders Björkell.

”Pohjoismainen konsolidaatio on ollut odotettavissa toimialallamme. Uusi asetelma luo Havatorille edellytykset tarjota asiakkailleen entistä vahvemmat ja laajemmat palvelut sekä yhtenäisempiä palveluita pohjoismaisessa mittakaavassa toimiville asiakkaille. Liittyminen yhteispohjoismaiseen yritykseen tarjoaa henkilöstöllemme myös entistä kansainvälisemmät tulevaisuudennäkymät sekä kasvavia mahdollisuuksia kehittää osaamista ja uraa. Olen myös iloinen siitä, että uusi omistajamme on todellinen teollinen toimija”, sanoo Havatorin toimitusjohtaja Hannu Leinonen.

”Olemme aina pitäneet Havatoria erinomaisena ja arvostettuna kollegana Pohjoismaissa. Olemme seuranneet Havatoria tiiviisti useiden vuosien ajan, ja olemme erittäin iloisia siitä, että aika yhdistää voimat on nyt kypsä. Havator on – kuten Stangeland ja BMS – kehittynyt yritys, jolla on kanssamme yhdenmukaiset arvot ja erittäin uskollinen ja osaava organisaatio. Siksi odotamme innolla, että saamme toivottaa Havatorin työntekijät tervetulleiksi nosturiperheeseemme”, sanoo BMS:n toimitusjohtaja Jens Enggaard.

Osana kauppaa yhteisyritys BMS Stangeland A/S ostaa Havatorin koko osakekannan CapMan Buyout IX Fund -rahastolta sekä Havatorin muilta nykyisiltä omistajilta. Kaupan odotetaan toteutuvan keväällä 2024, ja se on ehdollinen tavanomaisille viranomaishyväksynnöille ja sopimusehdoille.