Katsastustoiminta kohti yhä suurempia toimijoita

Katsastusmarkkinat näyttävät kulkevan edelleen kohti ketjuuntuneempaa toimintaa. Suuret ja keskisuuret toimijat ovat kasvattaneet omia markkinaosuuksiaan muun muassa yrityskaupoin. Tilastot myös kertovat, että vuoden 2022 lopussa kymmenen prosenttia liikennekäytössä olevista kuorma- ja pakettiautoista oli katsastamatta.

Katsastustoimipaikkojen määrä Suomessa näyttää vakiintuneen noin 550:n tietämille. ”Vuosittaista vaihtelua on jonkin verran, mutta pitkään jatkunut toimipaikkojen määrän kasvu näyttää pysähtyneen”, toteaa Traficomin johtava asiantuntija Timo Ojala.

Viime vuosina katsastuspalveluiden saatavuus on säilynyt hyvänä. Raskaan kaluston katsastuspalveluita on tarjolla lähes 300 toimipaikalla. Lisäksi yli 95 %:lla suomalaisista matka lähimmälle katsastustoimipaikalle on alle 20 km.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin katsastustoiminnan valvonnan tavoitteena on varmistaa, että katsastustoimintaa harjoitetaan säännösten edellyttämällä tavalla ja että katsastustoiminnassa havaitaan ja määrätään ajoneuvoissa olevat viat ja puutteet korjattaviksi mahdollisimman tehokkaasti. Katsastustoiminnan valvonnan tavoitteena on varmistaa ajoneuvojen turvallisuus ja ympäristöystävällisyys.

”Vertaamalla katsastustoimipaikan määräaikaiskatsastuksessa havaittujen vikojen ja hylättyjen ajoneuvojen osuuksia muiden toimipaikkojen tuloksiin, pystymme kohdistamaan katsastettujen ajoneuvojen uudelleen tarkastuksia niihin toimipaikkoihin, joilla havaitaan vikoja tai hylätään ajoneuvoja yleistä tasoa vähemmän”, kertoo Ojala.

Vuoden 2022 lopussa liikennekäytössä oli 3 189 432 autoa – näistä määräaikaiskatsastus oli suorittamatta 624 500 autolta. Liikennekäytössä olevista pakettiautoista ja kuorma-autoista määräaikaiskatsastamattomia oli 10 %, linja-autoista 17 % ja henkilöautoista 6 % Traficomilta kerrotaan.

Venäjän rekisterikilvissä olevat rekkojen perävaunut kiellettiin EU:n alueella

Euroopan unionin 11. pakotepaketti kieltää Venäjän rekisterikilvissä olevien perävaunujen ja puoliperävaunujen liikennöinnin EU:n alueella. Kielto tuli voimaan keskiyöllä 24.6.2023, minkä jälkeen Tulli käännyttää perävaunut takaisin Venäjälle. Uusi pakotepaketti tehostaa myös pakotteiden kiertämisen estämistä kieltämällä yhä useampien tuotteiden kauttakuljetuksen EU:sta Venäjän läpi kolmansiin maihin.

Uusin pakotepaketti puuttuu entistä vahvemmin kaupallisen maantieliikenteen kuljetuksiin. Jatkossa Venäjän rekisterikilvissä olevat perävaunut ja puoliperävaunut eivät saa liikennöidä EU:n alueella, vaikka vetoauto olisi rekisteröity Venäjän ulkopuolelle. Venäjän rekisterikilvissä olevien vetoautojen tulo EU:hun kiellettiin jo vuosi sitten huhtikuussa.

”Alamme valvoa kieltoa heti sen tultua voimaan ja tulemme käännyttämään kaikki Venäjän rekisterikilvissä olevat rekkojen perävaunut ja puoliperävaunut takaisin Venäjälle. Arviomme mukaan tällä hetkellä noin 40 % itärajan ylittävissä kaupallisen liikenteen maantiekuljetuksissa perävaunu tai puoliperävaunu on rekisteröity Venäjälle”, sanoo valvontaosaston johtaja Sami Rakshit.

Kielto tuli voimaan heti vuorokauden vaihtuessa 24.6.2023 klo 0.00.

Tällä hetkellä jo EU:n alueella olevien, Venäjälle rekisteröityjen rekkojen perävaunujen ja puoliperävaunujen osalta kielto tulee voimaan 30.6.2023.

EU:n Venäjälle määräämät uudet pakotteet laajentavat kauttakulkukieltoa EU:sta Venäjän läpi kolmansiin maihin. Kauttakulkukiellon laajentumisella ehkäistään pakotteiden alaisten tavaroiden kulkeutumista joko suoraan tai jonkin kolmannen maan kautta Venäjälle.
Kauttakulkukiellon piiriin tulevat kaikki pakoteasetuksen mukaiset korkean teknologian tuotteet (liite VII). Lisäys tuo kauttakulkukiellon piiriin myös asetuksessa listatut ilmailu- ja avaruusteknologian tuotteet ja lentopolttoaineet (liitteet XI ja XX). Aikaisemmin kauttakulkukielto koski jo ns. kaksikäyttötuotteita sekä ampuma-aseita ja -tarvikkeita.

”Kauttakulkukiellon laajeneminen lisää Tullin pakotevalvonnan mahdollisuuksia puuttua pakotteiden kiertämiseen. Olemme havainneet mahdollisia pakotteiden kiertämisyrityksiä ja tehneet yhteistyötä muiden EU:n ulkorajavaltioiden tullien kanssa, jotta pakotevalvonta olisi entistä tehokkaampaa. Pakotteiden vaikuttavuutta tehostavat myös uudet pakotteiden piiriin tulevat tavararyhmät”, kertoo Rakshit.

Uudet pakotteet kieltävät yli 1,9 litran moottoreilla varustettujen henkilöautojen, matkailuautojen ja maastoajoneuvojen viennin Venäjälle ilman arvorajaa. Tähän asti alle 50 000 euron arvoisten autojen vienti on ollut mahdollista. Myös hybridi- ja sähköautot lisättiin pakotteiden piiriin.

Vientipakotteet koskevat jatkossa entistä laajemmin esimerkiksi myös erilaisia koneita, mittaus- ja tarkkailulaitteita, kameroita ja optisia laitteita sekä raskaan liikenteen renkaita. Tullin alustavan arvion mukaan uusien vientipakotteiden alaisia tavaroita on viety tällä hetkellä Venäjälle keskimäärin 1,5 miljoonalla eurolla kuukaudessa.

Pakotepaketti laajensi myös meriliikenteeseen liittyviä pakotteita muun muassa lastauksen ja satamaan saapumisen sekä poistumisen osalta.

Iveco TurboStar – legenda iskee jälleen!

Iveco S-Wayn erikoisversio Icevo TurboStar kunnioittaa alkuperäisen TurboStarin legendaa. Uudelleenversiointi saapui kesän alussa Pohjoismaihin, ja auto onkin saanut ahkerasti kiertää alan tapahtumia.

TurboStar oli aikoinaan yksi ikonisimmista, legendaarisimmista ja innovatiivisimmista kuorma-autoista, ainakin jos Fiat- ja Iveco-henkisiltä kuorma-autokonkareilta kysytään. Samaa mieltä on tietenkin myös valmistaja, joka onkin nyt retronostalgiahengessä laatinut modernista S-Waysta version kunnioittamaan alkuperäisen TurboStarin perintöä.

”Nyt Pohjoismaihin saapunut S-Wayn erikoismalli kunnioittaa menneisyyden ikonia hienoimmalla mahdollisella tavalla”, sanoo IVECOn testikuljettaja Jørgen Andreassen, joka itse ajoi runsaasti alkuperäisellä TurboStarilla silloin kultaisella 80-luvulla.

TurboStar olikin peräti yli 50 000 asiakkaan valinta 1980-luvulla. Yksi syistä oli varsin tehontäyteinen moottorivalikoima, joka tarjosi tuolloin 420 hv:n V8-moottorin. Tuote oli poikkeuksellisen suorituskykyinen ja kiinnosti monia kuorma-autonkuljettajia ympäri Eurooppaa. Turbostar oli myös muuten yksi ensimmäisistä kuorma-autoista, jotka kilpailivat Le Mansin 24 tunnin ajossa.

Vaikka vinkkeliversio 480 hevosvoimalla olikin TurboStar-valikoiman kermaa, oli 190.38 perusmalli. ”TurboLaastaria” myytiin noin 50 000 kappaletta aikanaan.

Pohjolan markkinoille nyt lanseerattavassa TurboStarin uudistetussa versiossa on säilytetty paljon alkuperäisestä TurboStarista ainakin henkisellä tasolla, jos nyt ei suoranaisesti tekniikassa. Moottorina on nyt Cursor 13, 6-sarjan 530 hv:n moottori, ja auton kerrotaan hyötyvän Iveco S-Wayn monista edistyneistä liitäntävaihtoehdoista, kuten satelliittinavigoinnilla varustetusta infotainment-järjestelmästä ja IVECO Driver Palista sekä 4G-kytkennästä ja Iveco Hi-Cruisesta.

Menneisyys kohtaa nykyisyyden erityisesti ulkoasussa, ja uudelleen suunniteltu TurboStar tuo mukanaan väritystä ja graafisia elementtejä, jotka vievät ajatukset sinne alkuperäisiin ratkaisuihin. 1980-luvun ikonin tyyliä on tulkittu uudelleen ja modernisoitu käyttämällä kaksisävyistä turbostarinpunaista ja metallinharmaata. Ohjaamossa näkyvät aikakauden klassiset Iveco-värit keltainen, punainen ja sininen, joita on käytetty tunnelman luomiseen ja jotka on mukautettu S-Wayn muotoihin.

Uuden Turbostarin sisustuksen luvataan olevan raikkaampi ja modernimpi versio tästä aikansa tuotteesta. Mutta mielikseen tuollakin kuulemma asusti?

Jotkut alkuperäisen TurboStar-aikakauden ajoneuvoihin saatavilla olevista lisävarusteista ovat saaneet syntyä uudelleen kunnianosoituksena Turbo-mallistolle. Tällaisia lisävarusteita ovat kromatut tangot ohjaamon takaosassa ja helmojen alla sekä kromatut vanteet ja ovenkahvat. Lisäksi etusäleikössä on metallista otetta, samoin kuin taustapeileissä. Etupuskurin alla on kromattu iskurauta ja katolla neljän pyöreän lisävalon paketti rautoineen.

Alkuperäisen TurboStarin vintage-tunnelma näkyy myös sisätiloissa, päivitettynä modernilla tulkinnalla. Istuimet on verhoiltu sametilla, samalla materiaalilla kuin alkuperäinen TurboStar. Tyylikäs punainen väri sulautuu täydellisesti ulkopintaan, ja istuimet on viimeistelty vaaleanharmailla saumoilla.

Alkuperäinen logo näkyy myös uudistetussa versiossa, ja se löytyy brodeerattuna istuimista, tyynyistä ja patjoista. Näkyypä se myös satiinikromatussa hansikaslokerossa.

Pohjoismainen versio IVECO S-WAY TurboStar Special Editionista:

  • 530 hv Cursor 13 -moottori, 6-sylinterinen (saatavana 490, 530 ja 570 hv)
  • 12-vaihteinen HI-TRONIX automaattivaihteisto, ylä- ja sivuspoilerit
  • LED-ajovalot
  • Ajotavan arviointi ja Driver Attention Support
  • Integroitu rengaspaineen valvonta (TPMS)
  • Automaattisesti säätyvä ilmastointi ja taukoviilennys

Iveco Turbostar 190-38-3800-4×2

  • 12,9 litran 6-sylinterinen 6-sarjan moottori – 380 hv/1 900 Nm
  • 16-vaihteinen ZF-vaihteisto , synkronoitu (Oli saatavilla myös Fullerin synkronoidulla vaihteistolla)
  • Perävälitys 1:2.85
  • Parabolinen etuakselin jousitus / ilmajousitettu taka-akseli
  • TurboStar-ohjaamo spoilerisarjalla
  • Metallinharmaa ohjaamo / tumma metallinen spoilerisarja

Turbostar-lisävarusteet aikanaan:

Säädettävät takapeilit, ohjaamon ikkunoiden ritilämäinen ulkoverhoilu, Turbostar-luksusistuimet ilmajousituksella ja lämmityksellä, tilanjakaja, ruokapöytä ja asiakirjalaatikko, kaksi makuupaikkaa lukuvaloilla, moottoritilan peite, radiopuhelin, porrasvalot.

Sähkö-Volvo 74 tonnin HCT-yhdistelmän vetäjäksi

Volvo Trucks on toimittanut sähkökuorma-auton raskaisiin kuljetuksiin kuljetusliikkeelle Göteborgiin, Ruotsiin. Yhdistelmän kokonaispaino on 74 tonnia.

Maailmalta alkaa kuulua uutisia investoinneista sähkökuorma-autoihin myös raskaissa kuljetuksissa. Mattsson Åkeri Göteborgissa Ruotsissa on yksi näistä tomerampaan sähkökalustoon investoinneista yrityksistä, ja yhtiö onkin nyt ostanut Volvolta kolme raskasta sähkökäyttöistä Volvo FH -kuorma-autoa.

Viime viikkoina Göteborgin Arendalin satama-alueella on testattu yhtä konttiliikenteessä toimivaa kuorma-autoa. Kahden perävaunun yhdistelmä on 32 metriä pitkä ja sen kokonaispaino 74 tonnia.

”Haluamme näyttää, että täyssähköiset ratkaisut toimivat myös tehtävissä, joissa on suuri kokonaispaino ja korkea käyttöaste. Yhdessä Mattsson Åkerin, Ruotsin liikenneviraston ja useiden muiden kumppaneiden kanssa pohdimme nyt, miten voimme optimoida sähkökuorma-auton toiminnan, mukaan lukien kuinka latauksen tulisi tapahtua mahdollisimman tehokkaasti”, kertoo Lena Larsson, Volvon teknologiaorganisaation sisällä toimivan HCT-projektin projektipäällikkö. 

Testattava sähkökuorma-auto on Volvo FH Electric 6×4 ja sitä ladataan vihreällä sähköllä 180 kW:n suurteholaturilla, joita Mattsson Åkeri on asentanut kaksi yhtiön terminaaliin Arendaliin. Pitkällä aikavälillä kuorma-auto kulkee myös Göteborgin ja Boråsin kaupungin (70 km Göteborgista) välillä.

Toiminnassa 12 tuntia vuorokaudessa

”Pitkien ja raskaiden kuormien ajo sähköllä toimii toistaiseksi erittäin hyvin, ja voimme kuljettaa yhtä paljon rahtia kuin dieselautolla”, sanoo Mattsson Åkerin toimitusjohtaja Jan-Olof Mattsson. ”Kuorma-auto operoi 12 tuntia vuorokaudessa, ja lataus hoidetaan kuljettajan tauon aikana. Käytämme latauksessa vihreää sähköä, joten emme aiheuta hiilidioksidipäästöjä. Hiljainen, sähköinen käyttö merkitsee myös parempaa työympäristöä kuljettajalle.”

Sen jälkeen kun Volvo Trucks aloitti täyssähkökuorma-autojen tuotannon vuonna 2019, yhtiö kertoo myyneensä lähes 5 000 sähkökuorma-autoa 40 maassa ympäri maailmaa. Volvo Trucks on asettanut maailmanlaajuisesti tavoitteeksi, että puolet myydyistä kuorma-autoista on sähköisiä vuoteen 2030 mennessä.

Volvo lisää sähkökuorma-autojen toimintasädettä

Sähköautojen tekniikka elää nyt jatkuvan muutoksen aikaa, ja Volvo Trucks esitteleekin keskiraskaisiin sähkökuorma-autoihinsa uusia, tehokkaampia akkuja, joiden toimintasäde on jopa 450 kilometriä. Tämä mahdollistaa entistä useampien kaupunkikuljetusten sähköistämisen. 

Volvon keskiraskaiden kuorma-autojen, Volvo FL ja Volvo FE Electricin, tehokkaampien akkujen uskotaan mahdollistavan nopeamman siirtymisen hiljaisempaan ja puhtaampaan kaupunkiliikenteeseen. Uudet akut tarjoavat 42 % lisää energiakapasiteettia ja tämän seurauksena niillä voi ajaa jopa 450 km:n matkan yhdellä latauksella.

Tämä tarkoittaa, että kuorma-autot pystyvät hoitamaan useimmat reitit ja toimeksiannot kaupunkialueilla, mukaan lukien jätehuolto ja kaupunkirakentaminen. Lisäenergiaa voidaan käyttää myös kaupunkiajossa pitkissä vuoroissa ilman välilatausta. Parannettujen akkujen ansiosta Volvo FL Electricin toimintasäde on nyt jopa 450 km, kun taas Volvo FE Electricin toimintasäde on jopa 275 km.

”Toimintasäteen kasvaessa 450 kilometriin saakka, sähkökuorma-automme ovat valmiita korvaamaan asiakkaidemme koko diesel-kaupunkiautokannan. Volvo FL ja FE Electric tuottavat mahdollisimman vähän päästöjä ja melua, mikä hyödyttää ilmastoa, kuljettajaa ja kaikkia kaupungissa asuvia ja liikkuvia”, sanoo Jessica Sandström, Volvo Trucksin tuotehallinnan johtaja.

Suurempi kapasiteetti tarkoittaa, että tarvitaan vähemmän akkuja samalle nykyiselle teholle. Jos asiakkaiden toimeksiannot edellyttävät lyhyempiä toimintamatkoja, hyötykuormaa voidaan lisätä käyttämällä vähemmän akkuja – hyötykuorma kasvaa 500 kg jokaista kuljettamatonta akkua kohden.

”Joillekin asiakkaille on tärkeämpää saada lisää hyötykuormaa kuin maksimoida toimintasäde. Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa parhaan ratkaisun valinnassa”, Jessica Sandström sanoo.

Korvaamalla Volvo FL- tai Volvo FE -dieselkuorma-auton sähköversiolla, joka käyttää vihreää sähköä tyypillisellä reitillä, voitaisiin säästää noin 30 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa.

Päivitetyt Volvo FL ja FE Electric ovat tilattavissa nyt ja toimitukset alkavat syksyllä 2023.

Sen jälkeen kun Volvo Trucks aloitti täyssähkökuorma-autojen valmistuksen vuonna 2019, yhtiö on myynyt lähes 5 000 sähkökuorma-autoa 40 maassa ympäri maailmaa. Yhtiön tavoitteena on, että puolet sen maailmanlaajuisesta kuorma-autojen kokonaismyynnistä tulee olemaan sähköisiä vuoteen 2030 mennessä.

Tiedot

Volvo FL Electric:
Voimansiirto: jopa 180 kW
Ajoyksikkö: 1 ​​sähkömoottori
Akku: 280-565 kWh, 3-6 akkua
Toimintasäde: Jopa 450 km (jakelu) ilman sähkömekaanista voimanottoa, 6 akkua
Jopa 280 km (jakelu) ilman sähkömekaanista voimanottoa, 3 akkua

Volvo FE Electric:
Voimansiirto: jopa 225 kW
Ajoyksikkö: 2 sähkömoottoria
Akku: 280-375 kWh, 3-4 akkua
Toimintasäde: Jopa 275 km (jakelu) ilman sähkömekaanista voimanottoa, 4 akkua
Jopa 200 km (jätteenkäsittely) sähkömekaanisella ulosotolla, 4 akkua

Raskas Kalusto 5/2023

Juhannuksen alla sopivasti ilmestyvä Raskas Kalusto 5/2023 tarjoilee uutta heti kannessa. Janhusen vastikään töihin otetulla Scania-lavetinveturilla lähdetään. Muita kansiaiheita ovat Mika Pyhälahden kasetti-Volvo, Transport Topparin DAF-yhdistelmä ja kyllähän sitä Kuljetus 2023 -näyttelyäkin tässä vielä jäähdytellään. Sisäsivuilla jatketaan, käydään esimerkiksi JM Metsäsellä, Lappeenrannan Mikkoloilla, Fordellien aarrekammiolla ja Hakokiven nostohommissa. Näköjään Mikkelin Huoltotiimillekin on tullut kalustolisäystä kaasu-Scanian muodossa. Tapahtumakentällä poikettiin myös mainitun kuljetusmessun lisäksi retroilemassa Lahes, mutta koeajopuolella ei tarvinnut turvautua menneen maailman malliin, sillä ajokiksi valikoitui uusi DAF XD. Katsotaas tästä se koko lista ja lähdetään juhannusta kohti.

KALUSTO JA IHMISET

10 Murskaveturi

Kuljetusliike Matti Janhunen Oy:n uusi Scania R660 -lavetinveturi VTA:n ohjaavalla paripyörälisäakselilla.

28 Myllytietä tekemässä

Mika Pyhälahti Oy:n Volvo-kasettiyhdistelmä tuulivoimatyömaalla Närpiössä. 

34 Kappaletta Ruotsiin

Toppari Transport Oy luottaa DAFiin Ruotsin rahtiliikenteessä. 

50 Nimikin sen kertoo

JM Metsänen Oy:n kuljetukset perustuvat puuraaka-aineeseen. 

56 Paikallisenergialla

Mikkelin Huoltotiimi Oy hankki lähikaasua käyttävän CNG-Scanian. 

62 16-litraiset trippelit

Lappeenrannan Mikkoloiden kalustosta tunnettuja ovat hopeiset 16-litraiset Volvot.

76 Kalakukkokaupungin lohikäärmeet

Kuopiolainen Nosturikuljetus Ari Hakokivi Oy toimii nykyisin viiden nosturiauton voimin.

86 Timo ja Olli Fordellin kalustoa

Fordellien kokoelmasta löytyy vaikka mitä ja kalustoa kartutetaan aina tilaisuuden tullen.

KOEAJOT JA ESITTELYT

40 Kohtaamisia Kuljetuksessa

Kuljetus 2023 otti Jyväskylän paviljongin haltuun toukokuun lopulla. 

68 Positiivista näkyvyyttä

Koeajossa jakeluautoksi mukavasti sopiva DAF XD 370 4X2.

82 Omatoimista rengasratsiaa

Goodyear Checkpoint -järjestelmä tuli Ahola Transportin käyttöön Naantalissa.

92 Takaisin nostalgiaan

Retro Trucks Lahes.

VAKIOPALSTAT

16 Uutiskuljetus

98 Seuraavassa numerossa

Jarno Tolvanen kuorma-automyyjäksi Turun Volvo Truck Centerille

Jarno Tolvanen on aloittanut Volvo Truck Center Turussa kuorma-automyyjänä 2.5.2023. Jarnon myyntialue on Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella.

Jarno Tolvasella on pitkä ja monipuolinen kokemus kuljetusalalta. Jarno on toiminut aiemmin sekä myynnin parissa että myös kuljetusyrittäjä. Viimeiset vuodet hän on työskennellyt kuorma-automyyjänä. 

”Hienoa tulla Volvolle töihin, markkinajohtajan näköalapaikalle monipuolisen tuotevalikoiman pariin, jossa selvästi panostetaan nykyhetkeen, mutta myös tulevaisuuden ratkaisuihin. Olen innoissani, että pääsen tarjoamaan asiakkaille Volvon laajasta valikoimaista juuri oikeita ratkaisuja eri kuljetustarpeisiin. Odotan innolla uusien ja jo tuttujen asiakkaiden tapaamista”, Jarno Tolvanen kertoo.

”Jarnon pitkä kokemus kuljetusyrittäjän työstä sekä myyntitehtävistä antavat hyvän pohjan uuteen tehtävään. Olen iloinen, että Jarno tulee vahvistamaan Länsi-Suomen Volvo-tiimiämme”, kertoo Volvo Truck Center Lännen aluejohtaja Veli Pusa.

Autocirc ostaa Hinaus Sjöberg -konsernin

Erityisesti autopurkamotoiminnasta tunnettu ruotsalaislähtöinen Autocirc-konserni ostaa Hinaus Sjöberg -konsernin, johon kuuluu tunnettu tytäryhtiö Autonkuljetus Sjöberg Oy. Konserni on yksi Suomen johtavista hinaus- ja autonkuljetusyrityksistä.

Hinaus Sjöberg sijaitsee pääkaupunkiseudulla, mutta yrityksillä on toimeksiantoja ympäri Suomea ja kansainvälisesti. Nyt solmittava yrityskauppa vahvistaa Autocircin mahdollisuuksia harjoittaa älykkäämpää ja tehokkaampaa logistiikkaa Suomen markkinoilla. Autocirc-konsernin hinauspalveluita toteuttaa Suomessa jo entuudestaan Erikssons Bilbärgning AB.

Kauppaan kuuluvat emoyhtiö Hinaus Sjöberg Oy sekä tytäryhtiöt Autonkuljetus Sjöberg Oy, Hinaus Sjöberg Itä-Suomi Oy ja Konekuljetus Sjöberg Oy. Konserniyhtiöillä on yhteensä 25 hinausautoa, 4 hinausautoa raskaammille ajoneuvoille ja 17 autonkuljetusautoa. Vuosittain suoritetaan yli 35 000 kuljetusta ja noin 15 000 hinaustehtävää. Suurimpia yhteistyökumppaneita ovat vakuutusyhtiöt, autokauppiaat ja linja-autoyhtiöt.

”Ajoneuvojen hinaaminen ja kuljettaminen autopurkaamoillemme on edellytys sille, että voimme turvata käytettyjen autonvaraosien toimitukset markkinoille. Hinaus Sjöberg -konsernin hyvin hoidetut yritykset tarjoavat entistä vahvemman alustan nopeuttaa siirtymistä autonosien kiertotalouteen. Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että yhtiöt jatkavat nyt osana Autocirciä”, sanoo Lasse Eriksson, Maajohtaja Autocirc Finland Oy.

Sten-Eric Sjöberg, Hinaus Sjöbergin toimitusjohtaja, puolestaan sanoo:
”Olemme rakentaneet pääkaupunkiseudulle pitkäjänteisesti luotettavan hinaus- ja autonkuljetusliiketoiminnan. Koska meillä on vahva markkina-asema Suomessa, odotamme innolla pääsevämme osaksi laajempaa kokonaisuutta ja löytävämme synergioita ja menestyksekästä yhteistyötä muiden Autocircin yritysten kanssa. Yritysten arvot ja näkemykset tulevaisuudesta ovat hyvin yhtenevät, joten integroimme Hinaus Sjöbergin luottavaisin mielin Autocirciin.”

Yrityskauppa on osa Autocircin pitkän aikavälin strategiaa rakentaa kiertotalouteen perustuva liiketoimintamalli ostamalla liiketoimintoja autonosateollisuuden eri sektoreilla. Logistiikan, hinausten ja autokuljetusten koetaan olevan tärkeä ja täydentävä osa tätä kiertoa.

Kaukokiidolle kahdeksan täyssähkökuorma-autoa

Suomen suurin yksityinen logistiikkaketju Kaukokiito jatkaa investointejaan kasvavaan sähköautokantaan. Kyseessä on yrityksen mukaan askel kohti vastuullisuustavoitetta kuljettaa lähetykset tulevaisuudessa hiilineutraalisti.

Kaukokiidon kunnianhimoinen tavoite on kuljettaa toimitukset hiilineutraalisti vuoteen 2030 mennessä, viisi vuotta ennen Suomen kansallista tavoitetta. Yritys kertoo kulkevansa tätä kohti askel kerrallaan ja konkreettisin teoin – tähän mennessä on mm. panostettu kaluston parempaan hyötysuhteeseen ja taloudelliseen ajotapaan sekä siirrytty digitaaliseen toimitusketjuun ensimmäisenä Suomessa toimivana rahdinkuljettajana vuoden 2020 alussa. Maaliskuussa 2023 lanseerattu Kaukokiito BIO -palvelu mahdollistaa lähetysten toimituksen uusiutuvalla dieselillä, joka vähentää jopa 90 % kuljetusten hiilijalanjälkeä. Lisäksi yritys käyttää uusiutuvia energiamuotoja toimipaikoissaan. 

Viimeisimpänä matkaa kohti hiilineutraaliutta vauhdittaa investointi kahdeksaan uuteen täyssähköiseen kuorma-autoon. Investointi on suurusluokaltaan merkittävä: vertailun vuoksi vuonna 2022 koko Suomessa rekisteröitiin Traficomin mukaan 15 sähkökuorma-autoa.

Päästötöntä liikennöintiä

Kaukokiito on laskenut sähkökuorma-auton olevan ympäristöystävällisin valinta, kun huomioidaan ajoneuvon koko elinkaari. Kalustolla liikennöinti ei aiheuta lainkaan päästöjä – autot ladataan latauspisteissä, jotka käyttävät energiana uusiutuvaa sähköä, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa. Lisäksi niiden melukuorma on pieni, ja siksi ne soveltuvat hyvin kaupunkikeskusta-ajoon.

”Toimimme alalla, joka tuottaa päästöjä, ja otamme vastuullisuustyön tosissamme. Vaihtoehtoiset käyttövoimat ovat osa vastuullisuusmatkaamme; haluamme kasvattaa jo olemassa olevaa sähköautokantaamme ja kerryttää ennakkoluulottomasti lisää käyttökokemuksia teknologiasta”, kertoo Kaukokiidon toimitusjohtaja Petri Angervuori.

Ensimmäiset uudet sähkökuorma-autot aloittavat liikennöinnin Tampereella, Oulussa, Turussa ja Mikkelissä kesän aikana. Loput saapuvat maahan arvioidun aikataulun mukaisesti loppuvuoden aikana ja aloittavat ajot pääkaupunkiseudun, Porin ja Hämeenlinnan alueilla. Investoinnin myötä valtakunnallisessa Kaukokiito-liikenteessä ajaa kaikkiaan 18 sähköajoneuvoa, joista 11 kuorma- ja 7 pakettiautoja. Lisäksi biokaasulla ajavia autoja on 11.

Kuljetusbarometri: yhdistyviä yrityksiä ja hiilijalanjälkiraportointia

Kuva: Raskas Kalusto / JP

Kuljetusyrittäjät tunnistavat tulevaisuudessa kuljetusyritysten yhdistyvän ja asiakkaiden ulkoistavan yhä suuremman osuuden toimitusketjun hallinnasta logistiikkayrityksille. Asiakkaiden vaatimuksesta tarve mitata ja raportoida hiilijalanjälkeä kasvaa. Tiedot käyvät ilmi SKAL ry:n kuljetusbarometristä, johon vastasi 545 kuljetusyrittäjää. 

Vuoden toinen kuljetusbarometri toteutettiin 11.–22.5.2023. Barometriin vastasi 545 kuljetusyrittäjää, joka on kattava otos alan näkemyksistä. Barometrissä kysyttiin tällä kertaa muutostekijöistä, jotka vaikuttavat eniten seuraan 5–10 vuoden aikana. Vaihtoehtoja oli 8, joista pyydettiin valitsemaan 5. 

Puolet vastaajista näki, että kuljetusyrityksiä yhdistyy markkinoilla ja yrityskoko kasvaa. Tämä trendi on jatkunut jo pitkään, joka on havaittu myös SKALin jäsenyritysten kehityksessä. Jäsenten automäärä on kasvanut. Kehitys näyttää kulkevan kohti suurempia kuljetusyrityksiä, vaikka nykyisellään 67 prosenttia SKALin jäsenistä on 1–3 auton yrityksiä.  

Kolmannes vastaajista näkee, että asiakkaat haluavat ulkoistaa yhä suuremman osan toimitusketjun hallinnasta logistiikkayrityksille. Aikaisempien selvitysten perusteella logistiikan ulkoistamisaste on ollut Suomessa alhaisempi kuin monissa kilpailijamaissa. Logistiikkayrityksille se on kuitenkin mahdollisuus kasvaa.   

”Palvelujen laajentuminen on aina myös riski ja siksi tarvitaan osaamista niin liiketoiminnassa kuin käytännön tekemisessä, jotta ulkoistaminen onnistuu ja sekä palvelun ostaja ja tarjoaja kokevat onnistuneensa. Ulkoistaminen on yksi keino parantaa yrityksen kilpailukykyä keskittymällä ydintoimintaan ja parantamalla tehokkuutta logistiikassa siihen erikoistuneen palveluntarjoajan avulla”, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala. 

Hiilijalan raportoiminen ja mittaaminen yhä tärkeämpää 

Kuljetusbarometriin vastanneista yli 40 prosenttia kokee, että tarve mitata ja raportoida palveluiden hiilijalanjälkeä lisääntyy asiakkaiden vaatimuksesta. Vastuullisuus on selvästi kasvussa eikä logistiikka-ala ole siinä poikkeus. Jo EU-sääntelyn vuoksi tarve mitata ja raportoida päästöjä lisääntyy muutaman vuoden sisällä.  

”Logistiikka-ala tarvitsee toimivia, helppoja ja kohtuuhintaisia työkaluja tähän työhön”, toteaa SKALin logistiikkajohtaja ja Logistiikkayritysten Liitto ry:n toimitusjohtaja Pekka Aaltonen.  

”Kaikki edellä mainitut barometrivastaukset sekä työvoiman saatavuuden haasteet ja käyttövoimamurros korostavat sitä, että logistiikkaa on entistäkin tärkeämpää. Se on myös jatkuvassa murroksessa. Toivottavasti tämä huomataan myös Säätytalon hallitusneuvotteluissa”, jatkaa Aaltonen. 

SKALin perustama logistiikkavaliokunta aloitti toimintansa kuluvan vuoden alussa. Valiokunta keskittyy seuraaviin aiheisiin:

  • Kuljetusyrityksen kehittyminen logistiikkayritykseksi siten, että yritykset ovat merkittävässä roolissa asiakkaiden toimitusketjuissa. 
  • Kasvavan ja kehittyvän logistiikkayrityksen liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen.  

”Barometrin vastaukset osoittavat, että valiokunnan tehtävässä on osuttu oikeisiin aiheisiin. Tarkoituksena on löytää keinoja, joilla SKALin jäsenet voivat kehittyä ja kasvaa asiakkaiden vaatimusten kasvaessa”, toteaa SKALin logistiikkavaliokunnan puheenjohtaja Riku Vainio. 

Uusimmat julkaisut

Teos suomalaisen autotuonnin historiasta 

Autotuojat ja -teollisuus ry on julkaissut ensimmäisen sadan vuoden taipaleestaan historiikkiteoksen Sata lasissa – Autotuojat ja -teollisuus ry 1925–2025. Teos luotaa autotuonnin vaiheita vuodesta 1925,...