Vuosaaren tunneli kiinni syyskuussa useampina öinä viikoilla 38 ja 39

Helsingissä Vuosaaren satamatiellä (Mt 103) sijaitseva Vuosaaren tunneli suljetaan yöaikaan viikolla 38 ajalla 18.–21.9. ja viikolla 39 25.–29.9.

Tunnelissa suoritetaan pesu- ja huoltotöitä. Muutoin tunnelin sulku ajoittuu klo 22–05, mutta 20–21.9. välisenä yönä se on hieman pitempi klo 20.00–06.00.

Tunnelin sulun aikana liikenne ohjataan kiertotielle Kallvikintien, Niinisaarentien ja Satamankaaren kautta.

Tunneli avataan liikenteelle heti tunnelin pesun ja huoltotöiden päätyttyä.

Tältä näyttää uusi Scania Smart Dash -kojelauta

Scania Smart Dash on osa Scanian pyrkimystä kohti älykkäämpää ja kestävämpää kuljetusalaa. Uuden Smart Dashin kerrotaan tarjoavan runsaasti mahdollisuuksia ajokokemuksen yksilöllistämiseen, eikä manuaalisia ohjaimia ole unohdettu, vaikka digitalisaatio tulee yhä vahvemmin esille.

”Sen lisäksi, että Smart Dash-kojelauta tarjoaa erinomaisen yleiskuvan ja loputtomat mahdollisuudet kuljettajan palveluiden personointiin, se myös parantaa viestintää ja ­digitaalisia palveluita kuorma-autossa ja sen ympäristössä”, sanoo Scanian kuorma-autoliiketoiminnan johtaja Stefan Dorski. ”Scanian kuorma-autot voidaan nyt integroida tiiviisti kaikkeen ­kalustonhallintajärjestelmästä varsinaiseen ajoympäristöön ja erilaisiin pilvipohjaisiin palveluihin, jotka parantavat turvallisuutta, käyttöastetta ja tuottavuutta.”

Scania Smart Dash

Scania Smart Dash -kojelaudassa on aina kaksi näyttöä: kuljettajan edessä oleva kuljettajan näyttö ja keskimmäinen tietonäyttö, eli kosketusnäyttö, joka on saatavana kahdessa koossa – 10,1 tai 12,9 tuumaa. Kuljettaja voi ohjata järjestelmää kosketusnäytön kautta, painamalla painikkeita tai ääniohjauksella. Scania kertookin kehittäneensä ­fyysisten ja digitaalisten hallintalaitteiden tasapainoisen yhdistelmän, jossa vältetään yleinen virhe piilottaa tärkeät toiminnot yhden tai kaksi tasoa alemmas eri valikoihin.

”Eniten käytettyjen toimintojen pitäisi tietenkin olla helposti saatavilla”, sanoo Scania kuorma-autojen tuotepäällikkö Eduardo Landeo. ”Kyse on parhaan mahdollisen kokemuksen tarjoamisesta kuljettajille ja sen varmistamisesta, että uusi teknologia tukee aina kuljettajia sen sijaan, että ärsyttäisi heitä tai aiheuttaisi ajamiseen ylikuormitusta. Tai pahimmassa tapauksessa jopa luoda tilanteita, joissa heidän huomionsa harhailee tieltä ja ohjaa katsetta säätämään auton perusasioita, kuten sisälämpötilaa.”

Scanian uusin ns. Street Smart -kuorma-autosukupolvi tarjoaa monia turvallisuustoimintoja vakiovarusteena Euroopan markkinoille. Lisäksi on tarjolla useita turvallisuutta lisääviä toimintoja, jotka ylittävät lakisääteiset vähimmäisvaatimukset. Yksi esimerkki on suojattoman tienkäyttäjän havaitseva hätäjarrutusavustin (Advanced Emergency Braking for Vulne­rable Road Users AEB VRU); sen sijaan, että ajoneuvo vain varoittaisi, että kuorma-auton edessä on jalankulkija, se tekee tarvittaessa myös törmäyksen estävän jarrutuksen.

”Uuden Smart Dash -kojelaudan käyttöönoton myötä avaamme myös uudet digitaaliset ja yhdistetyt palvelut, jotka hyödyttävät sekä kuljettajia että kaluston omistajia ja kalustopäälliköitä”, Landeo sanoo. ”Älykkäät ja turvalliset kuorma-autot lisäävät tuottavuutta, vähentävät onnettomuuksia ja parantavat kuljettajien turvallisuutta. Kuljettaja kokee, että hänen työvälineensä todella tukee häntä. Uusi Smart Dash tarjoaa kaiken kuorma-autoa ja mahdollisia vaaroja koskevat tiedot yleisopastuksesta kuljettajan suosikkitoimintoihin kristallinkirkkaasti.”

Asiakkaiden odotukset yhdistetyistä ajoneuvoista ja aktiivisista turvallisuusominaisuuksista ­kasvavat jatkuvasti. Scania Smart Dash vastaa näihin odotuksiin käyttäjäystävällisellä ja modulaarisella digitaalisella käyttöliittymällään, joka sisältää sekä langattomat päivitykset että nopeat 5G-mahdollisuudet. Turvallisuusjärjestelmien tarjoama jatkuva tuki on kuljettajan paras työkalu vakavien onnettomuuksien välttämiseen.

”Riippumatta siitä, kuinka kokenut tai huolellinen kuljettaja on, kaiken teillä vietetyn ajan myötä tulee aina päivä, jolloin hän on ikuisesti kiitollinen jonkin turvallisuusjärjestelmän antamasta hälytyksestä”, Landeo sanoo.

Loppukesän rankkasateet kurittivat maantieverkkoa

Poikkeuksellisen sateinen elokuu aiheutti monin paikoin vaurioita maanteillä. Rankkasateet, tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään ilmastonmuutoksen edetessä, mikä haastaa teiden kunnossapitoa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan esimerkiksi maan länsiosassa ja Lapissa satoi monin paikoin jopa kaksinkertainen määrä vettä tavanomaiseen elokuuhun nähden. Poikkeuksellisen sateinen loppukesä näkyikin myös maantieverkolla ympäri maan.

Vilkkaalla tieverkolla runsaiden sateiden ja suuren liikennemäärän yhdistelmä aiheutti paikoin muun muassa vaurioita päällysteissä oleviin paikkauksiin, minkä tienkäyttäjät ovat voineet havaita tien kuoppaisuutena.

”Runsaat sateet voivat vaurioittaa nopeasti päällysteitä ja tierakenteita, vaikka olemme tietoisesti panostaneet maanteiden kuivatukseen. Esimerkiksi paikkauksia pystytään korjaamaan pysyvästi vasta, kun tiet ovat täysin kuivia”, kertoo maanteiden hoidon johtava asiantuntija Otto Kärki Väylävirastosta.

Vähäliikenteisemmällä tieverkolla tulvavedet aiheuttivat osassa maata pahempiakin vaurioita: sortumia tai järveltä näyttäneitä kohtia tiellä oli ainakin Varsinais-Suomessa.

”Teitä jouduttiin sulkemaan tai niiden liikennettä rajoittamaan turvallisuussyistä, ja kunnossapidon urakoitsijat ahersivat väyliä takaisin ajokuntoon parhaansa mukaan. Onneksi pahemmilta henkilövahingoilta vältyttiin teiden sortumisten yhteydessä”, toteaa läntisen hankinta-alueen kunnossapitoyksikön päällikkö Katja Levola ELY-keskuksesta.

Väylävirastosta kerrotaan, että ilmastonmuutoksen etenemisen arvioidaan aiheuttavan tulevina vuosina yhä useammin elokuussa nähtyjä rankkasateita ja niiden seurauksena tulvia.

”Tienpitäjälle tilanne on haasteellinen, kun otetaan huomioon myös nykyinen korjausvelka ja kohonneet kustannukset. Ilmastonmuutokseen sopeutumista vahvistavaa työtä ja toimenpiteitä on Suomessa ja Väylävirastossa kuitenkin tehty jo pitkään”, sanoo maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väylävirastosta.

Valtion hallinnoimille päällystetyille maanteille on määritetty korjausluokka sen mukaan, millainen tien merkitys on. Väyläviraston mukaan turvallinen liikkuminen turvataan koko tieverkolla, mutta päällysteiden kunnostustöissä painopisteenä ovat vilkasliikenteiset päätiet. Vähäliikenteisempää tieverkkoa kunnostetaan mahdollisuuksien mukaan.

Uusi mitta- ja massadirektiivi puuttumassa Suomi-Ruotsi-liikenteeseen

Euroopan komission ehdotus mitta- ja massadirektiivin uudistamisesta jättää jäsenmaille vapauden päättää itse kansallisen liikenteen mitoista ja massoista. Suomen ja Ruotsin väliseen liikenteeseen ehdotus sen sijaan uhkaa tuoda perusteettomia rajoituksia.

Euroopan komission työlistalla on kuljetuskaluston mitoitusta sääntelevän direktiivin uudistaminen. Uusi ehdotus jättää jäsenvaltioille vapauden säätää kansallisen liikenteen mitoista ja massoista, eikä komissio olekaan ehdotuksessaan rajoittamassa Suomen oikeutta hyödyntää suurempia yhdistelmiä kansallisessa liikenteessä.

Kansainvälisen, eli rajat ylittävän liikenteen osalta komissiolla on kuitenkin aikomus yhdenmukaistaa kalustoa. Tämä tarkoittaisi Keski-Euroopassa mahdollisuutta ottaa laajemmin käyttöön nykyistä suurempia, esimerkiksi 25,25 metrin pituisia yhdistelmiä. Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä näitä on käytetty jo pitkään, mutta yhdenmukaistamisen myötä Suomen ja Ruotsin väliseen liikenteeseen saattaa tulla ratkaisuja, jotka heikentävät tehokkuutta ja hyväksi havaittuja ratkaisuja. Komission ehdottama direktiivi rajaisi esimerkiksi korkeuden 4,0 metriin, kun nyt suurin sallittu korkeus maiden välillä on ollut 4,4 metriä. Tämän lisäksi myös ajoneuvoyhdistelmissä käytettävän varsinaisen perävaunun pituutta sekä eräitä telimassoja tultaisiin rajoittamaan ehdotuksen toteutuessa sellaisenaan.

SKAL ry painottaakin, ettei kelloja saisi kääntää uusien asetusten myötä taaksepäin. ”Suomi ja Ruotsi ovat vuosikymmeniä kehittäneet maantieliikenteen säädöksiä siten, että ne vastaavat pohjolan olosuhteisiin mahdollistaen tehokkaat, turvalliset ja ympäristöystävälliset kuljetukset. Kautta aikojen näitä parhaita käytäntöjä on voitu hyödyntää myös maiden välisessä liikenteessä vailla hallinnollista taakka. EU-sääntelyllä ei tule edistää sellaista harmonisointia, mikä estäisi pohjoisen hyvien käytäntöjen jatkumisen. Pitkien yhdistelmien salliminen keskiseen Eurooppaan ei voi johtaa kellojen kääntämiseen taaksepäin siellä, jotka ovat olleet kehityksessä muita edellä”, yhdistys linjaa. SKAL:n mukaan Suomen tulee kaikin keinoin vaikuttaa EU-tasolla siihen, että Suomen ja Ruotsin välisen liikenteen erityispiirteet otetaan huomioon direktiivin lopullisessa sisällössä siten, että nyt käytössä olevaa kalustoa ei miltään osin jouduta pienentämään.

Saloralampusta Viirusilmään – 30 vuotta Volvo FH:n matkassa

Tänään tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Volvo Trucks esitteli Volvo FH:n, yhtiön kaikkien aikojen myydyimmän kuorma-auton. Volvon lippulaivamalli mullisti markkinoita mallille erottuvalla ulko- ja sisämuotoilulla, kuljettajan mukavuuteen panostamisella ja teknisesti edistyneillä tehokkuus- ja turvallisuusratkaisuillaan.

Volvo FH on yksi alan kaikkien aikojen menestyneimmistä malleista, ja sitä on myyty lähes 1,4 miljoonaa kuorma-autoa noin 80 markkina-alueella ympäri maailmaa. Vaikka FH:n edeltäjät eli F16 ja F12 nauttivat jo lujaa suosiota, Volvo FH:sta tuli nopeasti täysin uutta standardia edustava kuorma-auto, kun se lanseerattiin vuonna 1993. Jo ensimmäiset viisi vuotta näyttivät, että FH-sarjasta olisi tulossa melkoinen menestyjä, ja 30 näin vuotta myöhemmin Volvo FH on todellinen ikoni.

”Volvo FH edustaa täydellisesti asiakaslähtöistä ajattelutapaa ja mallia, joka on kulkenut kehityksen kärjessä 30 vuoden ajan. Kaikilla tärkeillä osa-alueilla, kuten kuljettajan mukavuudessa, polttoainetehokkuudessa, turvallisuudessa ja tuottavuudessa, emme ole koskaan lopettaneet tämän kuorma-auton kehittämistä. Olen erittäin ylpeä siitä, että asiakkaamme voivat tänään tilata Volvo FH:n sähkö-, kaasu- ja dieselkäyttöisenä”, sanoo Roger Alm, Volvo Trucksin johtaja.

Projekti 2200

Volvo FH:n suunnittelu aloitettiin käytännössä puhtaalta pöydältä 1980-luvun puolivälissä nimellä Project 2200, vaikka toki edeltäjämallien ratkaisuista – niin positiivisiksi kuin kehitettäviksi koetuista – otettiin oppia. FH lanseerattiin täysin uudella alustalla, jonka rakenne mahdollisti joustavia ratkaisuja erilaisiin kuljetustarpeisiin entistäkin laajemmalla markkina-alueella. Voimanlähteenä oli täysin uusi 12 litran moottori ja tietenkin tarjolla oli myös 16-litrainen moottori Volvo FH16:ssa. Täysin uusi ohjaamo tarjosi aikanaan erinomaisen aerodynamiikan ja kuljettajan mukavuuden.

Kehitys ei jäänyt myöskään ensimmäisen FH-version julkaisuun, sillä muutoksia ja kehitystä on tehty vuosien ajan. Moottoritekniikkaan, ulkoasuun, voimansiirtoon, sisätiloihin ja turvallisuuteen on tarjottu uutta useampaan otteeseen jo ensimmäiseen mallisarjaan pohjautuen, ja myöhemmin täysin uuden FH4-mallin myötä. Viimeisten kolmen vuosikymmenen innovaatioiden virstanpylväitä ovat olleet esimerkiksi kuljettajan turvatyyny, automatisoitu vaihteistoratkaisu I-Shift ja Volvo Dynamic Steering, joka tarjoaa vaivattoman ohjauksen ja erinomaisen ohjattavuuden.

Ulkopuolisen suunnittelun osalta ainutlaatuisen ohuesti muotoillut taustapeilit antavat paremman suoran näkyvyyden kuljettajalle. V-muotoiset ajovalot puolestaan tarjoavat sekä paremman näkyvyyden että mukavuuden kuljettajalle. Ajovalot ovat olleet aina myös ikoninen ja selkein osa FH-malliston erottuvuutta sukupolvien välillä, ja niiden mukaan mallisarjoille on annettu jopa lempinimiä.

”Ensimmäisen sukupolven Volvo FH muutti täysin nykyaikaisen kuorma-auton konseptin. Siitä lähtien olemme jatkaneet uusien standardien asettamista kuorma-autoille ja tuoneet markkinoille viisi uutta sukupolvea tästä kuorma-autosta. Menestyskaavamme on ollut hyödyntää viimeisintä teknologiaa tavalla, joka tuo aina selkeitä etuja asiakkaillemme ja kuljettajillemme. Olen ylpeä siitä, että todisteena onnistuneesta jatkuvasta kehitystyöstämme Volvo FH on ainoa kuorma-auto, joka on valittu ’Vuoden kansainväliseksi kuorma-autoksi’ kolme kertaa”, sanoo Ylva Dalerstedt, Volvo Trucksin kaukoliikennesegmentin päällikkö.

Nordic Trophy 2023 lähti Sveitsiin

Viime viikonloppuna ojennettiin jo 43:s Nordic Trophy -palkinto. Tällä kertaa voitto lähtikin vasta toista kertaa pohjoismaiden ulkopuolelle, sillä pystin kuittasi sveitsiläinen Frans Müller. Indiana Jones -teemainen Scania 660S -thermoyhdistelmä oli sekä tuomariston että yleisön suosikki.

Frans Müllerin pitkäaikainen haave toteutui Nordic Trophy -palkinnon myötä, kun Müller Ermenseen Scania 660S Indy-teemoineen pääsi ykköspaikalle tämän vuoden kilpailussa. Sijoituksia ropisi myös haastajaluokan viidennen sijan merkeissä, samoin ykköspaikkana parhaan vetoauton ja vaunun yhdistelmäluokassa, parhaan maalauksen ykkössijana, kakkossijana parhaan ei-pohjoismaisen auton sarjassa, kolmossijana parhaan sisustuksen mittelössä ja valoshown ykkösenä.

Nordic Trophyn kärkikolmikossa tuulettivatkin sitten ne tutummat nimet, eli kakkossijalla tanskalainen Henrik Guldager tuoreella Volvollaan sekä kolmantena Juha Ristimaa Iceman-Scaniallaan.

Onnea kaikille kinkereissä sijoittuneille ja tietenkin myös iso peukku jokaiselle osallistujalle. Tässä hätäisimmät päätulokset, ja aiheeseen tullaan palaamaan kuvaraportin myötä Raskas Kalusto -lehden numerossa 7/2023.

Nordic Trophy 2023

1) Nr 123, Scania 660S, Müller Ermensee, Sveitsi

2) Nr 7, Volvo FH500, Henrik Guldager, Tanska

3) Nr 1, Scania 650S, Kuljetus Ristimaa, Suomi

Mestariluokka

1) Nr 7, Volvo FH500, Guldager, Tanska

2) Nr 1, Scania 650S, Kuljetus Ristimaa, Suomi

3) Nr 6, Scania R660, Micke Malmbergs Åkeri, Visby

4) Nr 3, Scania T650, Molanders Transport, Torslanda

5) Nr 2, Scania R650, Vowa Transporte, Sveitsi

Haastajaluokka

1) Nr 151, Volvo FH460, Lundmans Djurtransporter AB, Öjebyn

2) Nr 95, Scania 660S, Örebro Flyttningsbyrå AB, Örebro

3) Nr 150, Scania R650, Vowa Transporte, Sveitsi

4) Nr 117, Scania 540S, Kuljetus Auvinen, Suomi

5) Nr 123, Scania 660S, Müller Ermensee, Sveitsi

Raskas Kalusto 6/2023

Kesän jälkeen tulee syksy, ja syksyn myötä tipahtaa myös kesän satoa käsittelevä lehti. Sadosta puheen ollen, sitä jakelee Vihannes Vinnikainen tuoreella DAF XF 530:lla. KoneKoposellakin on tehty kalustohankintoja, ja R560-Scania-kasettiyhdistelmä on esittelyssä tässä numerossa. Kekäläisen Riitan kanssa käydään ajamassa puuta, ja Björnin Tommyn juttusilla pistäydytään myös. Näyttelyitä ja tapahtumia on kierretty paitsi Suomessa, myös hieman Ruotsin puolella. Ja koko sisällysluettelo löytyy tästä alta, kun kaikkihan ei tähän sepustukseen mahdu – taaskaan.

Kalusto ja ihmiset

08 Toiveet täyttävä & vaivaton hankkia

Ville Vinnikainen hankki vihannestilansa käyttöön uuden DAF XF 530 -jakeluauton.

22 KoneKoposen klassikkokasetti

KoneKoposen uusi R660-Scania KOME:n RKP Classic -kasettivarustuksella.

28 Miesten töissä

Riitta Kekäläinen päätti 42 vuotta sitten ryhtyä ajamaan puutavara-autoa. 

34 Kainuun kesäyössä

Elintarvikkeiden yöjakelua Matti Kanniaisen matkassa. 

40 Nelostien nalle

Tommy Björnin juttusilla Oulussa. 

46 Kuljettajasta kuljetusyrittäjäksi

Jori Isoketo on toiminut kaksi vuotta kuljetusyrittäjänä painesäiliöiden parissa. 

51 Pesuri perille

Sellupesuri siirtyi Kemistä Varkauteen.

Tapahtumat ja esittelyt

52 Taattua työtä vuosisadan kokemuksella

Nummi-tuotteiden ensiaskeleet otettiin sata vuotta sitten. 

56 Ovet auki kuljetusalalle

Avoimien ovien päivä Eskolan malliin Kiimingissä.

58 Grande finale

Kankaanpää Custom Show 2023.

62 Himoksen himinät

Himos Truck Show 2023.

64 Liperin miitti

Liperi Truck Meeting 2023.

66 Kesämiitti Keski-Suomessa

Mid Finland Truckmeeting 2023.

68 Suurin – ja taas suurempi!

Power Truck Show 2023.

76 Smålandsrundan 2023

Veto päällä Vaggerydissä.

Vakiopalstat

14 Uutiskuljetus

82 Seuraavassa numerossa

Uusi Trukkiverkkokauppa lupaa helppoutta siirtokalustohankintoihin

Rotator Oy:n lanseeraama uusi Trukkiverkkokauppa.com -sivusto haluaa tehdä logistiikan siirtokaluston hankinnasta helppoa. Tarjolla oleva kalustovalikoima on jo tällä hetkellä laaja, ja kasvua kerrotaan olevan tulossa.

Rotator Oy on avannut uuden Trukkiverkkokauppa.com -sivuston, jonka tarkoitus on tehdä trukin tai muun siirtokaluston hankinnasta mahdollisimman helppoa. ”Selaa tuotteita, valitse haluamasi varusteet ja lähetä tarjouspyyntö. Tämän helpommaksi ei trukin hankinta voi enää tulla”, Rotatorilta kuvaillaan hankintaprosessin askelmerkkejä.

Tällä hetkellä sivustolla on lähes 80 tuotetta yhdeksästä tuoteryhmästä. Valikoimaa kasvatetaan jatkuvasti, ja jo nyt kaupassa on tarjolla mm. pumppukärryjä ja lavansiirtovaunuja, pinoamisvaunuja, työntömastotrukkeja, polttoainekäyttöisiä trukkeja, sähkötrukkeja, litium-ioniakuilla varustettuja sähkötrukkeja, sekä maastotrukkeja. Logistiikan tuotteiden lisäksi kaupassa ovat edustettuina myös Bomag-tärylätkät maanrakennukseen.

DAF XB -mallisto jakeluun

DAF tuo markkinoille uuden sukupolven DAF XB -jakeluautosarjan 7,5–19 tonnin luokassa. Tarjolla on sekä 4- että 6-sylinterisiä dieselmoottoreita, kuten myös akkusähköiset vaihtoehdot.

DAFin uusi jakeluautokäyttöön suunnattu XB-mallisarja on esitelty. Sarja on räätälöitävissä kaupunki- ja aluejakeluun 7,5-19 tonnin kokoluokissa, ja voimanlähdevaihtoehtoina tarjotaan joko Paccar PX-5 ja PX-7 -dieselmoottoreita 124-227 kW:n tehoilla tai sähkömoottoriversioita jopa yli 350 kilometrin toimintamatkalla. PX-5 on 4,5-litrainen, 4-sylinterinen moottori, jonka suurin teho on 210 kW. PX-7 puolestaan on 6,7-litrainen, 6-sylinterinen malli joka lähtee 167 kW:stä ylöspäin, päättyen mainittuun 227 kW:n teholuokkaan.

PX-5 on pienin, nelisylinterinen moottorivaihtoehto 124-210-kilowattisena.

PX-5- ja PX-7-moottoreilla varustetuissa DAF XB -malleissa on 8-vaihteinen, täysin automaattinen PowerLine-vaihteisto, jossa on valmistajan mukaan optimaalinen välityssuhde ja tasaisempi kierrosluvun jakautuminen vaihteiden välille. Vaihteiston Powershifting-toiminnon kerrotaan estävän väännön keskeytymisen ja mahdollistavan sujuvan vaihteenvaihdon ja nopean reagoinnin kaasutukseen. Lisäksi vaihteistossa on jarrupolkimen vapautuksen yhteydessä aktivoituva ryömintätoiminto, mikä takaa ohjattavuuden säilymisen erinomaisena alhaisillakin nopeuksilla. 

DAF XB -sarjaan on saatavana myös 6- ja 9-vaihteiset manuaalivaihteistot, ja erikoiskäyttöön voidaan tilata Allison-täysautomaattivaihteisto.

XB Electric -mallin sähkömoottorin nimellisteho on puolestaan teknisten määritysten mukaan 120 tai 190 kW ja nimellisvääntö vastaavasti 950 tai 1 850 Nm (huippuvääntö 2 600 ja 3 500 Nm). DAF käyttää bruttoenergiasisällöltään 141–282 kWh:n suuritiheyksisiä koboltti- ja magnesiumvapaita litium-rautafosfaattiakkuja (LFP – litium-rautafosfaatti), joiden mainitaan olevan erittäin ympäristöystävällisiä ja kestäviä. Sähkömoottori on saatavana 16 ja 19 tonnin malliin sekä 12 tonnin malliin, jossa on 17,5 tuuman pyörät ja vain yksi askelma.

Uuden DAF XB Electricin erityisominaisuus on Combined Charging System -latausjärjestelmä. Sen avulla kuorma-auto voidaan ladata tavallisessa sähköverkossa esimerkiksi silloin, kun auto palaa varikolle työpäivän päätteeksi. Akku voidaan pikaladata (650 V DC, 150 kW) 20 prosentista 80 prosenttiin vain 40–70 minuutissa teknisistä tiedoista riippuen.

Kattavat, jopa 6,9 metrin akseliväli- ja alustan pituusvaihtoehdot mahdollistavat yli 9 metriä pitkän päällirakenteen. Lisäksi XB-sarjan alustan uusi rakenne antaa runsaasti mahdollisuuksia päällirakennukseen. Uutta ovat myös erityisesti lakaisulaite- ja kippikäyttöön tarkoitetut esimääritetyt alustat, joissa polttoainesäiliöt, pakokaasujärjestelmät, akut ja ilmasäiliöt on sijoitettu uudelleen.

Ohjaamovaihtoehtoina XB:hen on saatavana Day Cab-, Extended Day Cab- ja Sleeper Cab -versiot.

Maantieajoon suunnitellun XB-sarjan rinnalle DAF on kehittänyt XBC-sarjan, joka on edukseen haastavammissa olosuhteissa, kuten rakennustyömaalla. XBC-mallissa on 19 tonnin alusta ja korkea 255 millimetrin maavara, suuri 25 asteen lähestymiskulma, moottoritilaa suojaava teräksinen jäähdyttimen suojalevy sekä kestävä laavanharmaa teräspuskuri.

XB-sarja tule tuotantoon vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä.

Viinikkalaiset kokoontuivat jälleen

Viinikka Oy:n kuljettajat ja asentajat muistelivat menneitä Kokemäen Pitkälläjärvellä 19.8.2023. Perinne käynnistettiin jo vuonna 2008, ja tilaisuus on pidetty vuosittain.

Viinikka Oy:n kuljettajien ja asentajien yhteinen muistelokokoontuminen on perinne, joka alkoi jo vuonna 2008. Tuollon Viinikan Haminan tukikohdan kuljettajat aloittivat kokoonkutsumisen, ja esimmäinen tilaisuus järjestettiin 6.9.2008, Jyrki Suikkasen mökillä Haminassa. Sittemmin tilaisuus on pidetty vuosittain, ja nyt kokoonnuttiin toista kertaa Kokemäen Pitkälläjärvellä. Pitkäjärven kokoontumisen kutsui koolle Juha Isotalo ja Juha Ketola.

Kuvassa vasemmalla ylhäällä: Haapala Tapio, Koivunen Kalevi, Koivumäki Kari, Kuusisto Hannu, Paulamäki Timo, Välimäki Timo, Hiukka Esko, Isotalo Juha, Peltola Juha-Matti, Ruohonen Yrjö, Yliviikari Juha, Kallionpää Timo, Aarinen Jarmo, Seppä Juha, Lehtinen Erkki, Vuorinen Juha, Aromaa Jussi, Syrjänen Tapani, Vihervaara Jari, Vanne Harri, Kokki Markku, Pelkonen Antti, Ruohonen Jorma, Jaakkola Tero, Erikson Rune, Välimäki Ville, Urpomäki Teuvo, Kuivakoski Jani, Nurmela Tapio, Urpomäki Vesa. Alhaalla: Jokela Mika, Ketola Juha, Kuusisto Seppo, Äimälä Mikko 

Viinikka Oy ja siihen liittyvät yritykset toimivat eri muodoissaan vuosina 1937–2011. Toiminta alkoi keväällä 1937 Heikki Viinikan saadessa yhden kuorma-auton kuljetusluvan koskien Kokemäkeä, Harjavaltaa ja Kauvatsaa. Studebaker-kuorma-autolla ehdittiinkin työskennellä muutama vuosi, kunnes tuli aika lähteä niihin kovempiin hommiin – sotaan. Heikki ja Studebaker palvelivatkin armeijan leivissä rauhan vuosiin saakka. Sen jälkeen ryhdyttiin laajentumisen tielle esimerkiksi puutavaran ja maa-ainesten kuljetusten parissa. Yritys kasvoi, ja jo 1940-luvun lopulla otettiin mukaan myös polttoainekuljetukset. 1950-luvulla aloitettiin myös Sisu-autojen myynti, joka on jättänyt vahvan leimansa Viinikan kalustoon: vaikka sittemmin muitakin merkkejä riveissä näkyi, oli kotimaisella kuorma-autolla käytännössä monopoliasema yhdessä vaiheessa Viinikan väreissä.

1950-luvun myötä myös kuljetussuoritteet keskittyivät säiliöpuolelle. Aluksi polttoaineiden muodossa, mutta laajentuen jatkuvasti myös erilaisiin kemikaaleihin. Ensimmäinen ulkonmaanlinja avattiin Norjaan, ja 1960 luvulle tultaessa kalustomäärä oli kasvanut jo 30 autoon. Seuraavana vuosikymmenenä määrä taas tuplaantui, mutta tätä perustaja Heikki Viinikka ei ollut enää ikävä kyllä näkemässä. Hän menehtyi liikenneonnettomuudessa työmatkalla helmikuussa 1968. Tuolloin toiminnan johtoon siirtyi Tapani Viinikka, Heikin vanhin poika.

Kuva: Oy Sisu Auto Ab

1970-luku toi mukanaan laajentumista myös kuljetettavissa tuotteissa: nyt mukaan liittyivät kaasut, jauhekemikaalit ja lietteet. Tukikohtiakin oli jo Kokemäellä, Kokkolassa, Siilinjärvellä ja Haminassa. Laatu oli tärkeä kriteeri, ja autoja paitsi huollettiin, korjattiin, maalattiin ja pestiin itse, myös niiden ulkoinen ilme oli tärkeässä roolissa. Autot erottuivatkin edukseen niin Suomessa kuin kansainvälisessä liikenteessäkin. Yritysilme, korkea laatu ja luotettavuus eivät kuitenkaan 2000-luvulle tultaessa olleet enää asiakkaille niin suuressa arvossa kuin toisessa vaakakupissa painanut hinta. Tämä alkoi näkyä myös toiminnassa esimerkiksi kysynnän vähenemisenä eli kilpailun kiristymisenä. Tällöin yritystä vuorostaan jo 1980-luvlta johtanut Heikki Viinikan toinen poika Erkki Viinikka päätti myydä yrityksen ADR-Haanpäälle kesällä 2004. Tuolloin esimerkiksi yhdistelmiä oli yrityksellä 100 kappaletta ja kuljettajia 200. Tosin kauppaa ei voitu tehdä kilpailuviranomaisten mukaan kokonaisuutena, eli kansainvälisten bulk-kuljetusten osuus piti jättää yhä taloon. Näin toiminta jatkui hetken aikaa Bulker-nimellä, hiipuen lopulta pois vuonna 2011, pian Erkki Viinikan menehdyttyä.

Uusimmat julkaisut

Teos suomalaisen autotuonnin historiasta 

Autotuojat ja -teollisuus ry on julkaissut ensimmäisen sadan vuoden taipaleestaan historiikkiteoksen Sata lasissa – Autotuojat ja -teollisuus ry 1925–2025. Teos luotaa autotuonnin vaiheita vuodesta 1925,...