Syksyllä Lempäälään uuden terminaalin avannut DB Schenker tulee hoitamaan Tampereen ydinkeskustan jakeluajot ilman paikallispäästöjä. Uusin lisäys kalustoon on täyssähköinen Volvo FL Electric.

Uuden isomman terminaalin avaamisen myötä Tampereen alueen merkitys on kasvanut DB Schenkerin verkostossa. Yritys haluaa kasvaa asiakkuuksiensa myötä ja tarjota entistä monipuolisempia logistiikkaratkaisuja. Kestävän kehityksen strategiaa DB Schenker toteuttaa Tampereen ydinkeskustassa, jonka jakelussa siirrytään vaiheittain täysin sähköisten ajoneuvojen käyttöön. Yrityksen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2040 mennessä. 

”DB Schenker on yksi maailman johtavista logistiikkapalveluiden tarjoajista, joka on sitoutunut vähentämään ilmastonmuutokseen kohdistuvia vaikutuksia. Olen iloinen kumppanuudestamme Schenkerin kanssa. Yhdessä nopeutamme siirtymistä nollapäästöisiin ajoneuvoihin”, sanoo Volvo Finlandin toimitusjohtaja Magnus Björklund.

”Aloitimme sähköisen kaluston käytön vuoden 2021 alussa Turun ja pääkaupunkiseudun liikenteessä yhdellä autolla kummassakin. Tampereen keskustasta tulee nyt pääkohteemme sähköisen liikenteen vauhdittamisessa, kun otamme siellä käyttöön lisää sähköautoja myös ensi vuoden aikana”, sanoo Suomen DB Schenkerin toimitusjohtaja Petteri Nurmi.

Teholataus omasta aurinkovoimalasta

DB Schenkerillä on Lempäälän lastauslaiturissa 150 kW:n DC-teholatauslaitteet, joilla jakeluauton toimintamatkaa voidaan lastauksen ja purun aikana pidentää huomattavasti. Esimerkiksi puolen tunnin latauksella voidaan saada 50 km lisää toimintamatkaa. Talvikuukausia lukuun ottamatta lataukseen tarvittava energia saadaan Lempäälässä DB Schenkerin omasta aurinkovoimalasta.

Volvo FL 42 R Electric

  • Akut: 265 kWh, 4-akkua
  • Toimintasäde noin 200 km
  • Akseliväli: 4400 mm
  • Auton pituus: 8360 mm
  • Korkeus: 3620 mm
  • Leveys: 2600 mm
  • Omamassa: 10 300 kg
  • Suurin sallittu massa tieliikenteessä: 16 700 kg
  • Kantavuus: 6400 kg

Lataus

  • DC 150 kW: 0–100 % 2 h
  • AC 22 kW: 0–100 % 11 h