Powder-Trans on ottanut käyttöön yhtiön ensimmäisen kaasukäyttöisen ajoneuvoyhdistelmän. Yhtiöstä kerrotaan, että jo pitkään jatkuneet toimet ympäristöystävällisempien kuljetusten hyväksi vahvistuvat entisestään tällä tavalla, ja yritys voi nyt tarjota asiakkailleen mahdollisuuden saavuttaa ympäristön kannalta yhä kestävämpi logistiikkaketju tuotteilleen.

Uusi Scania R410 -kaasuauto on yksi ensimmäisistä kaasukäyttöisistä Pohjoismaissa kuivabulk-kuljetusten alalla. Uusi auto tulee hoitamaan teollisuuden kuljetuksia Etelä-Suomessa Powder-Transin terminaalista ja Turun satamasta käsin.

”Uusin hankintamme on vastaus suurteollisuuden vaatimiin yhä ympäristöystävällisempiin kuljetuksiin, toteaa Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist. Asiakkaat toivovat vaihtoehtoisia polttoaineita ja nyt voimme tarjota heille myös kaasua kuljetusten polttoaineena, mikäli he haluavat tämän vaihtoehdon ympäristösyistä”, Blomqvist kertoo. ”Olemme aikaisemminkin voineet tarjota sekä biodieseliä että muita vaihtoehtoisia polttoaineita, joita olemme käyttäneet merkittävässä osassa kalustoamme”, hän lisää.

 Kuljettaja Per Råstedt tankkaa Powder-Transin uutta kaasukäyttöistä bulkkikuljetusyhdistelmää.

Powder-Transilta kerrotaan, että ympäristöystävällisyys ja suorituskyky yhdistyvät uudessa kaasukäyttöisessä ajoneuvoyhdistelmässä. Tehon kerrotaan olevan riittävä 60 tonnin painoiselle bulk-yhdistelmälle. Toimintasäde yhteensä kahdella 758-litraisella kaasutankilla varustetulla autolla on 800–1200 kilometriä, mihin toimitusjohtaja Blomqvist on tyytyväinen. Tankkausasemia, joiden määrä lisääntyy yhä maan joka puolella, on muun muassa yhtiön terminaalin läheisyydessä Liedossa sekä myös Turun satamassa, jossa lastaukset enimmäkseen tapahtuvat.