Syyskuun ensimmäisenä päivänä ilmoitettiin suru-uutinen kuljetusyrittäjä Mikko Nukalan poismenosta.

Kuljetusyrittäjä Mikko Nukala on nukkunut pois 31.8.2022. Alahärmäläinen Nukala oli syntynyt vuonna 1948 ja hänet muistetaan muun muassa pitkästä yrittäjänurastaan, mutta myös merkittävistä saavutuksistaan suomalaisen kuorma-autojen rakentelukulttuurin parissa. Nukalan autot olivat 80-luvun alussa ensimmäisiä sen ajan mittapuun mukaan huippurakennettuja autoja Suomessa. Mikko Nukala opittiin tuntemaan vuosien varrella myös aktiivisesta roolistaan Power Truck Shown organisaatiossa.

Raskas Kalusto -lehden toimitus ottaa osaa Mikko Nukalan omaisten ja läheisten ystävien suruun. Hyvää matkaa Mikko.