Poliisi valvoi tehostetusti rattijuopumusta koko maassa perjantai-illasta lauantai-iltapäivään 9.–10.12.2022.

Puhalluskokeita tehtiin kaikkiaan yli 21 000, ja valtakunnallisen tehovalvonnan avulla tavoitettiin 43 rattijuopumuksesta ja 23 törkeästä rattijuopumuksesta alkoholin käytön perusteella epäiltyä. Alle rangaistavuuden rajan puhaltaneita kuljettajia tavattiin 128. Huumepikatestejä tehtiin 52 kuljettajalle ja niiden perusteella epäillään 18 kuljettajaa rattijuopumuksesta muun huumaavan aineen käytön perusteella.

Poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta pitää tuloksia odotettuina.

”Viime vuoteen verrattuna positiivista on, että puhalluskokeita tehtiin reilusti yli kaksinkertainen määrä, mutta kiinnijääneiden epäiltyjen määrä ei kasvanut ihan samassa suhteessa. Huumepikatestejä toisaalta tehtiin viime vuotta vähemmän, mutta niiden perusteella esille tulleiden rattijuopumusepäiltyjen määrä oli silti viime vuotista suurempi, mikä osaltaan viittaa huumeiden käytön lisääntymiseen liikenteessä”, Katajisto sanoo.