Saksankävijöille on työn puolesta varmastikin jossain muodossa tullut tutuksi saksalainen raskasta liikennettä valvova viranomainen BAG. Ensi vuoden puolella tämä legendaarinen kirjainyhdistelmä kuitenkin jää historiaan, mutta toiminta ei suinkaan pääty.

Bundesamt für Güterverkehr (BAG) – siis Saksan liittotasavallan tavaraliikennevirasto, saa osakseen muutoksia vuoden 2023 alussa, ja tehtäväkenttä laajenee. Tähän liittyen tämä Kölnissä pääkonttoriaan pitävä valvontaviranomainen saa uuden nimen. Jatkossa siis ei luimisteta korvia enää BAG-Volkkarin siintäessä näköpiirissä vaan yritetään tarkkailla missä BALM tällä kertaa lymyilee.

1.1.2023 alkaen viranomainen on nimeltään Bundesamt für Logistik und Mobilität (BALM), jotakuinkin Valtion Logistiikka- ja Liikkuvuusvirasto. Syy on siinä, etteivät viraston noin 2 000 työntekijää enää ole vastuussa vain tavaraliikenteestä. ”He muun muassa koordinoivat ukrainalaisten pakolaisten kuljetuksia, ovat siviilivalmiuden yhteyshenkilöitä ja toteuttavat jopa pyöräilyn ja joukkoliikenteen rahoitusohjelmia”, kertoo Tri. Volker Wissing, liittovaltion digi- ja liikenneministeri. Liittovaltion virasto on hänen mukaansa ”vakiintunut kattavaksi, nykyaikaiseksi palveluntarjoajaksi kaikessa logistiikassa ja liikkuvuudessa.” Ja tässä tilanteessa toimintaa täytyy siis ulkoisestikin uudistaa.

Myös BAG:n varapuheenjohtaja Christian Hoffmann pitää tätä askelta tervetulleena: ”Jatkamme hyväksi havaittujen tehtäviemme ja osaamisemme kehittämistä ja yhdistämme ne saumattomasti tämän päivän ja huomisen tehtäviin”, hän selittää.
Tien päällä raskaan liikenteen parissa asioiva asiakas ei toisaalta muutoksia juurikaan huomanne, muuten kuin yksiköiden tunnuksissa. Eli jos BAGien häviäminen maisemasta ihmetyttää, ei kannata liikaa innostua. BALM on tässä mielessä sama asia eri nimellä.

Jatkossa ja osin jo nykyäänkin uusia tehtäviä BAG:lle/BALM:lle ovat:

  • Liittovaltion virasto vastaa tieliikenteen hätävalmiudesta (ZN, Zivile Notfallvorsorge) ja kaikkien liikennemuotojen logistisesta koordinoinnista kriisitilanteissa.
  • ”KM-UKR” -kriisinhallintaryhmä on toiminut Kölnissä maaliskuusta 2022 lähtien koordinoimassa saapuvien ukrainalaisten pakolaisten kuljetuksia. Tätä tarkoitusta varten perustettiin tilannekeskus, joka palvelee seitsemänä päivänä viikossa.
  • Liittovaltion virasto vastaa ilmastoystävällisistä rahoitusohjelmista. Uusia painopisteitä ovat pyöräilyn ja joukkoliikenteen mallihankkeet.
  • Viranomainen toimii myös koronapandemian vaikutusten lieventämiseen tarkoitettujen hätäapuohjelmien projektipäällikkönä esimerkiksi linja-autoliikenteessä ja lentokentillä.
  • Monimuotoinen, koko liikennemarkkinan havainnointi toimii tärkeänä perustana liikennepoliittisille päätöksille ja lainsäädäntöhankkeille.
  • Tänä vuonna perustettu Kansallinen liikkuvuusfoorumi tukee kuntia, osavaltioita ja kaikkia muita nykyaikaisen liikkuvuuden toimijoita oppaana, tietokeskuksena ja keskeisenä yhteyspisteenä liittovaltiolle.