Itä-Suomen kaasutankkausasemaverkosto laajenee Kuopiossa osoitteessa Kranaattikuja 2 avautuneen kaasutankkausaseman myötä. Uusi kaasutankkausasema palvelee alueen raskasta liikennettä sekä henkilöautoja ja tarjoaa paikallisille yrityksille mahdollisuuden vähentää päästöjä kustannustehokkaasti bio- ja maakaasun avulla.

Gasumin tavoitteena on laajentaa raskaan liikenteen tankkausasemaverkostoa noin 50 asemalla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa 2020-luvun alkuun mennessä, ja uusi Kuopion asema on osa rakentuvaa verkostoa sekä täydentää kotimaan laajentuvaa kaasutankkausasemaverkostoa.

Biokaasun liikennekäytöllä on Gasumin mukaan mahdollista vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosenttia verrattuna perinteisiin fossiilisiin polttoaineisiin. Biokaasua valmistetaan kiertotalouden periaatteiden mukaisesti muun muassa kotitalouden biojätteistä, päivittäistavarakauppojen ruokahävikistä ja yhteiskunnan jätevesilietteestä. Kaasutankkausasema palvelee myös raskasta liikennettä tarjoamalla vähäpäästöistä nesteytettyä maakaasua (LNG), jonka avulla on mahdollista vähentää polttoaineen elinkaaren aikaisia kasvihuonekaasupäästöjä yli 20 prosenttia.

”Kuopion tankkausaseman myötä yhä useampi yritys ja yksityishenkilö voi valita polttoaineeksi ympäristöystävällisen kaasun. Kaasutankkausasema täydentää viitostien varrella olevaa kaasutankkausverkostoa, mikä palvelee muun muassa kaasuautoilevia kotimaan matkustajia. Aseman sijainti on erinomainen myös raskasta LNG käyttöistä runkoliikennettä ajatellen”, toteaa Gasumin liikenneyksikön Suomen maajohtaja Olli Paasio

Kuopion kaupunki on asettanut tavoitteeksi olla hiilineutraali, jätteetön ja globaalisti kestävän kulutuksen kaupunki vuoteen 2050 mennessä. Kaupungin biohajoavia jätteitä hyödynnetään jo energian tuottamiseen Kuopion biokaasulaitoksella. Kaasutankkausaseman avulla myös alueen liikennepäästöjen odotetaan laskevan. 

”Kuopion kaupungin strategian ja resurssiviisausohjelman mukaisesti kaupunki haluaa edistää viisasta liikkumista ja siirtymistä vähäpäästöisiin ajoneuvoihin. Näin toimimalla saadaan myös vähennettyä Kuopion kasvihuonekaasupäästöjä, sillä tieliikenne on yksi merkittävistä päästölähteistä”, muistuttaa ympäristöjohtaja Tanja Leppänen.

”Ympäristöystävällisyys ja kotimaisuus ovat olleet tärkeitä arvoja yrityksessämme alusta alkaen. Hankimme ensimmäiset biokaasuautomme vuonna 2016, ja nyt kalustostamme jo 25 % kulkee biokaasulla”, muutto- ja logistiikkapalveluyhtiö Niemi Palvelut Oy:n johtaja Juha Niemi kertoo. ”Kasvava kaasutankkausasemaverkosto mahdollistaa biokaasuautojemme laajemman hyödyntämisen Suomessa. Meillä on biokaasuautot kaikissa seitsemässä toimipisteessämme, kun nyt myös Kuopion-toimipisteemme sai ensimmäisen biokaasuauton käyttöönsä.”