Ruotsin kaivoksilla sähkövaihde päällä – nyt vuorossa LKAB

Ruotsalainen LKAB ilmoittaa vuorostaan aloittavansa kaluston sähköistämisen autopuolella, ja tätä tukemaan on tehty hankintapäätös kahdesta täyssähköisestä Scaniasta, jotka tulevat toimimaan LKAB:n Malmivaaran kaivoksella Jällivaarassa.

Eipä mennyt kuin viikonlopun verran edellisestä kaivostoimintaan liittyvän sähköautohankinnan julkistuksesta, kun ruotsalainen LKAB ilmoitti vuorostaan panostavansa sähköisiin Scanioihin. Omien sanojensa mukaan LKAB pyrkii olemaan yksi maailman vastuullisimmista kaivosyrityksistä. Reitti turvalliseen, tuottavaan ja hiilidioksidipäästöttömään rauta- ja terästeollisuuteen alkaa kaivosten rautamalmista, ja nyt se laajennetaan koskemaan myös kuljetuksia, yritys tiedottaa.

”Sähkökäyttöiset kuorma-autot ovat osa tavoitetta asettaa uusi standardi vastuulliselle kaivostoiminnalle, joka perustuu täysin fossiilivapaisiin polttoaineisiin. Olemme siirtymässä pois fossiilisesta dieselistä, ja testatessamme akkukäyttöisten sähköajoneuvojen kapasiteettia, kuorma-autojen valintaa koskevien päätösten täytyy edistää tuottavuuden lisäksi myös kaivoksen vastuullisuutta ja työympäristön turvallisuutta”, LKAB:n projektipäällikkö Peter Gustavsson sanoo.

Scania on valikoitunut LKAB:n autotoimittajaksi tässä sähköistymisen alkuvaiheessa, ja aluksi listoilla on kaksi autoa: Yksi sähkökäyttöinen raskas kippiauto toimii LKAB:n Malmivaaran kaivoksessa, Jällivaarassa, ja sen rinnalla on toinen sähkökäyttöinen nosturiauto, joka on mukautettu erityisesti näitä kaivostoimintoja varten. Scanian mukaan tämä asiakasläheinen kehitystyö antaa Scanialle mahdollisuuden testata ja käyttää täysin sähkökäyttöisiä kuorma-autoja vaativassa maanalaisessa kaivosympäristössä.

Raskaan kippiauton kokonaispaino kuorma mukaan lukien on 49 tonnia, ja sillä kuljetetaan jäännöstuotteita. Toinen kuorma-auto on varustettu nosturilla, joka on tarkoitettu porausterästen kuljettamiseen maanalaisiin porauslaitteisiin. Nosturilla varustettu sähkökuorma-auto ladataan varikolla, mutta joustavuuden lisäämiseksi lataus on mahdollista myös työmaalla. Ajoneuvojen odotetaan aloittavan toimintansa LKAB:ssa vuoden 2022 aikana. 

”Teemme jatkossakin yhteistyötä sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka ovat halukkaita kokeilemaan innovatiivisia ratkaisuja kanssamme. Scanialle on erittäin arvokasta päästä testaamaan sähköajoneuvoja äärimmäisessä ympäristössä kaivoksen todellisissa toiminnoissa. Lisäksi sähkökäyttöinen raskas kippiauto on ensimmäinen laatuaan alalla ja jälleen yksi todella suuri askel matkalla kohti vastuullisia kuljetusratkaisuja kaikissa sovelluksissa”, Scanian E-mobility-yksikön johtaja Fredrik Allard sanoo.

”Scanian osallistuminen muutosprosessiimme on arvokasta, koska se antaa meille mahdollisuuden arvioida Scanian akkukäyttöisiä ajoneuvoja. Toivomme voivamme yhdessä kehittää ja rakentaa fossiilivapaita ajoneuvoja, jotka ovat yhtä tuottavia tai jopa tuottavampia kuin nykyiset ajoneuvomme”, Gustavsson toteaa lopuksi.

Raskas Kalusto 2/2022

Kevättä tekee, ja sen mukana tulee myös uusin Raskas Kalusto. Numerossa 2/2022 esitellään muutamia uusia hankintoja, kuten Kuljetus Knuutin tuore Volvo FH500 ja Metsä Hallion Scania R540 -ritiläauto. Käydään myös katsomassa jo viime kesänä näyttelykentällä päitä kääntänyttä Kleimolan T-Rexiä, ja yhtä lailla huomiota herättävää Siltalan Volvo N86:tta, joka ei ole uusi, mutta voisi olla. Koeajopuolella työn alla on Renault C520 -sorayhdistelmänä ja maistiaisia nautitaan myös Scania 560 S:n muodossa. Ja tukuittain muutakin asiaa löytyy, tästä sisällysluettelostahan se alustavasti selviää ja loput sitten lehdestä, joka ilmestyy virallisesti 24.3.2022.

Kalusto ja ihmiset

08 Uusi vanhalla reseptillä

Kuljetus Knuutin uusi skandinavian liikenteen auto tehtiin hyviksi havaituista aineksista.

22 Ketjun kolmas lenkki

Metsä Hallion uusi koneenkuljetus-Scania työllistyy jatkuvalla syötöllä. 

30 Selviytymistarina

Kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan, vaikka osatekijät olisivatkin kunnossa. 

36 Vuoden Volvo

Kuljetus Teme Oy:n uusi Volvo on kerännyt paitsi puuta, myös kuuluisuutta. 

44 Lisko lakeuksilta

Kuljetusliike Hannu Kleimola Oy:n T-Rex-Scania on isosti vihreä. 

50 Emma Mäkinen – numerolla 28

Suomalaisedustusta Nürburgringille. 

52 Tuotantotehokas yksikkö

Wetomaa Oy:n HCT-yhdistelmässä ratkaisevat lavametrit, ei maksimikantavuus.

62 Autokuljetusta

Helsingin Autokuljetus Oy:n matkassa autokuljetusarjessa.

92 Takaisin kotiin

Tuomo Siltala kunnosti huolella perheenjäseneksi luettavan Volvon.

Koeajot ja esittelyt

58 SuperKuutonen

Pikamaistiaiset Savon suunnalta uudesta Scania 560 S:stä. 

70 Mukavasti maansiirtoon

Koeajossa maansiirtoautoksi rakennettu Renault C520 10X4*6.

78 Vain toisesta päästä pidempi

Kuusiakselinen Jyki-puuvaunu.

82 Pakettia avaamaan

Mitä sisältää EU:n liikkuvuuspaketti?

86 Bigloader liukui unholaan

Kontinkäsittelyidea 80-luvulta.

88 Tuoreella jalalla

ConFootin uusi kontinjalkamalli.

Vakiopalstat

14 Uutiskuljetus

98 Seuraavassa numerossa

Bolidenille 74-tonninen yhdistelmä täyssähkö-Scanialla

Kokonaispainoltaan 74-tonninen Scania-täyssähkökuorma-auton vetämä yhdistelmä toimitetaan Boliden-yhtiölle keväällä 2022. Täyssähkökuorma-auton hankinta on osa suurempaa yrityksen tavoitetta laskea CO2-päästöjä 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Scanian täyssähkökuorma-autosta tulee tuttu näky Pohjois-Ruotsissa. Kokonaispainoltaan 74 tonnia painavalla yhdistelmällä ajetaan 30 kilometrin edestakaista matkaa yleisillä teillä kaivoksen läheisyydessä. Kuljetustoiminnoista vastaa Renfors Åkeri Ab.

”Taas kerran, me näytämme, että on mahdollista liikennöidä sähköisillä ratkaisuilla raskaalla kalustolla. Kehitys on nopeaa! On elintärkeää, että infrastruktuuri mahdollistaa asiakkaita ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin. On myös todella arvokasta työskennellä tällaisen konseptin parissa raskaan kaluston sähköistymisen osalta, kun kumppanina on tällaisia yrityksiä kuten Boliden, joka haluaa edistää kehitystä ympäristöä unohtamatta”, Sanoo Fredrik Allard, Scanian eMobility-kehityksen johtaja.

“Kokeilemalla sähköisiä ratkaisuja raskaaseen kalustoon näin varhaisessa vaiheessa edistämme matkaa kohti kestävän kehityksen kuljetuksia ja ratkaisu on samalla linjalla agendamme kanssa. Scanian täyssähköinen kuorma-auto vähentää päästöjämme toimintamme tärkeimmistä osa-alueista ja vahvistaa entisestään meidän korkeaa ilmastosuorituskykyämme”, toteaa Jonas Ranggård, hankkeen johtaja Bolidenilla.

Tämä täyssähkökuorma-auto on osa innovatiivista kehitystyötä Scanian ja Bolidenin välillä. Yhteistyö avaa uusia mahdollisuuksia sähköistää Bolidenin kuljetuksia tulevaisuudessakin enemmänkin. 

Scanialta kerrotaan, että tämän sähköistetyn kuorma-auton tekniset ratkaisut perustuvat nykyiseen sarjatuotantoon, mutta niihin on lisätty vahvempia komponentteja, joiden avulla sähköistetty ajoneuvo voi toimia vaativissakin operaatioissa. Tehokas akkukapasiteetti ja vielä pidempi toimintasäde ovat osa Scanian sarjatuotannon ratkaisuja seuraavan kahden vuoden sisällä. Tämän auton toimitus on suunniteltu vuoden 2022 toiselle kvartaalille.

Hanke on osa REEL-projektia (Regional Electrified Logistics). Aloitetta johtaa CLOSER ja ohjelmaa tukee Ruotsissa Fordonsstrategisk forskning och Innovation (FFI). Ohjelman tavoitteena on tasoittaa tietä tavaraliikenteen sähköistymiseen Ruotsin markkinoilla.

eEconic talvikauden käyttötesteissä Rovaniemellä

Täyssähköisen Mercedes-Benz eEconicin sarjatuotanto käynnistyy kuluvan vuoden jälkipuoliskolla, ja valmistukseen on varauduttu esimerkiksi eEconicin suorittamalla vaativalla testisarjalla auton oikeissa käyttöolosuhteissa Napapiirillä, Rovaniemellä. 

Daimler tiedottaa, että olosuhteet Suomessa vaihtelivat testauksen aikana pikkupakkasesta aina –25 asteen lämpötiloihin. Valmistajan mukaan tämä loi loistavat olosuhteet arvioida auton akkujen, koko sähköisen voimalinjan ja auton muiden teknisten järjestelmien toimintaa aidosti talvisissa olosuhteissa. Mercedes-Benz Special Trucks -yksikön tuotekehittäjät ja insinöörit kokeilivat myös akkujen lataamista erilaisilla latausasemilla ja järjestelmissä arvioidakseen eEconicin yhteensopivuutta ja toimivuutta erilaisissa latausinfrastruktuureissa.

Matalalattiainen eEconic on suunniteltu kaupungeissa ja taajamissa tehtäviin kuljetuksiin ja kunnallisiin palvelutehtäviin, esimerkiksi ruokakuljetuksiin ja jätehuoltoon. Rovaniemen testisarjan aikana lähes tuotantovalmiilla autolla ajettiinkin simuloituja jätteenkeräys- ja kuljetusreittejä. Tällaiset yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeät ajot ja reitit on pystyttävä ajamaan aikataulun mukaan ja luotettavasti keli- ja sääoloista huolimatta. 

Valmistaja toteaakin, että Suomessa ajetut testit osoittivat eEconicin täyttävän nämä ennakko-odotukset kirkkaasti – luotettavasti, lähes äänettömästi ja paikallisesti täysin hiilineutraalisti. Seuraava askel mallin tuotekehityksessä ovatkin varsinaiset käyttötestit tulevien loppuasiakkaiden eli kuljetusyhtiöiden kanssa. 

Matalalattiaratkaisustaan huolimatta eEconic perustuu samaan perusrakenteeseen kuin kaupunkien jakeluliikenteeseen suunnattu eActros, jonka sarjatuotanto käynnistyi vuonna 2021.

AdBluen saatavuus vaikeutumassa

AdBlue- eli urealiuoksen saatavuus uhkaa heikentyä ja hintojen nousu entisestään on todennäköistä, sillä valmistusprosessi nojaa vahvasti maakaasuun.

Urean maailmanmarkkinahinta oli nousussa jo viime vuoden lopulla, ja kun jonkinlaista toivonpilkahdusta uskallettiin hinnassa maailmalla lopulta nähdä, syttyi Ukrainassa sota. Urean valmistusprosessi on vahvasti sidoksissa maakaasuun, jonka hinta oli syksyllä jo muutenkin korkealla. Sota nostaa maakaasun hintaa entisestään, sillä iso osa Euroopassa käytettävästä maakaasusta on lähtöisin Venäjältä. Hurjasti nousseiden polttoainehintojen lisäksi näköpiirissä on myös siis urealiuoksen hinnannousu entisestään, ja esimerkiksi Ruotsissa väläytellään jo uhkaa koko aineen loppumisesta.

Emma Mäkinen Nürburgringille numerolla 28

Kuva: Richard Kienberger

Suomalainen Emma Mäkinen vahvistaa Team Schwabentruck Racingia Nürburgringillä ajettavassa Truck Grand Prixissä heinäkuussa. Ratakuorma-autojen EM-tasolla vuonna 2010-2013 kilpailleen Mika Mäkisen tytär on kerännyt runsaasti autourheilukokemusta, mutta kuorma-autopuolen haltuunotto on melko tuore ilmiö.

Maaliskuun 8. päivä on kalenterissa merkitty naistenpäiväksi, ja tällä päivämäärällä saatiin myös uutisia Saksasta: suomalaisedustusta nähdään 15.-16.7.2022 Truck Grand Prixissä Nürburgringillä, kun Team Schwabentruckin väreissä kilpailee lähdössä kaksi naista: vierailevana tähtenä suomalainen 24-vuotias Emma Mäkinen ja jo vuodesta 2011 ratoja kiertänyt 37-vuotias saksalainen Stephanie Steffi Halm

Emma Mäkinen on EM-tasolla vuosina 2010-2013 ja Britanniassa kaudella 2017 kilpailleen ja edelleen aktiivisesti ratakuorma-autoilun parissa toimivan Mika Mäkisen tytär. Ensimmäisen virallisen kilpailukosketuksensa ratakuorma-autoihin Emma on saanut vasta melko tuoreeltaan, mutta esimerkiksi toisissa kisoissaan kesällä 2021 Kemoralla kirjattiin kansallisissa osakilpailuissa aika-ajojen nopein suoritus, kolme kakkossija kolmesta lähdöstä ja kahdessa lähdössä nopein kierrosaika. Eli vahvaa näyttöä on lyhyelläkin kokemuksella, ja sitä odotetaan karttuvan myös kilpailujen lisääntyessä. Muuta moottoriurheilutaustaa Emma Mäkisellä on luonnollisesti jo pidemmältä ajalta kilpa-autopuolella mm. V1600-luokasta, Endurance Cupista ja jäärata-ajosta. 

”Ajatus kilpavierailusta Schwabentruckin tallissa tuli alun perin Mika Mäkiseltä, jonka kanssa meillä on ollut aina hyvä yhteys”, kertoo Team Schwabentruckia ja Team Hahn Racingia edustava Diana Hahn. ”Niinpä päätimme viedä ideaa eteenpäin. Marraskuussa 2021 Mika ja Emma tulivat Saksaan, kun olimme omalta puoleltamme selvittäneet kaikki tärkeät asiat osallistumiseen liittyen.”

Emma Mäkinen on lähdössä autolla numero 28, joka on perinteisesti Schwabentruckin toisen auton numero. Työkaluna kilpailussa on Iveco S-Way R -ratakuorma-auto, ja jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan, mitä heinäkuu tuo tullessaan kilpailun osalta: ehkäpä tästä lähtee uusi kierros Mäkisten menestyksekästä ratakuorma-autoilu-uraa Euroopassa käyntiin?

”Kun olin 20-vuotias, ansaitsin ylimääräistä rahaa ajamalla ammatikseni kuorma-autoa. Odotan innolla, että pääsen Tšekin Mostissa ensimmäisissä testeissä ajamaan paljon kierroksia Steffin, Jochenin (Hahn) ja Lukasin (Hahn) kanssa ja tutustumaan kilpa-autooni”, Emma Mäkinen sanoo.

Renault Trucksilta uudet T- ja C- E-Tech -sähkökuorma-autot

Renault Trucks laajentaa täyssähköisten ajoneuvojen valikoimaansa ja lanseeraa vuodelle 2023 kaksi uutta mallia, joiden kokonaispaino on jopa 44 tonnia – Renault Trucks T E-Tech on suunniteltu aluekuljetuksiin ja Renault Trucks C E-Tech maansiirtokuljetuksiin.

Renault Trucks kertoo jatkavansa sitoutumistaan asiakkaidensa energiasiirtymätoimenpiteisiin. Valmistaja kertoo pyrkivänsä tarjoamaan sähkökuorma-autoja kaikkiin käyttötarkoituksiin. Renault Trucksin valikoimassa onkin vuodesta 2020 lähtien ollut tarjolla täysin sähkökäyttöisiä 3,1–26 tonnin kuorma-autoja. Vuoden 2023 alussa Renault Trucks tuo markkinoille kaksi uutta mallia, joiden kokonaispaino on jopa 44 tonnia: Renault Trucks T E-Tech on suunniteltu aluekuljetuksiin ja Renault Trucks C E-Tech maansiirtokuljetuksiin.

”Sähköisten versioiden laajentuminen raskaisiin malleihin on erittäin toivottu lisä Suomen markkinoille. Pystymme tarjoamaan asiakkaillemme ratkaisut pakettiautoista raskaisiin kuorma-autoihin ja juuri niissä segmenteissä missä sähköiset autot ovat parhaimmillaan”, Renault Trucks Suomen myyntijohtaja Pasi Gerpe sanoo.

Nämä Renault Trucksin uudet raskaan sarjan mallit varustetaan kahdella tai kolmella sähkömoottorilla, joiden yhteysteho on jopa 490 kW (666 hv). Kuorma-autoissa on myös Optidriver-vaihteisto. 

T E-Tech- ja C E-Tech -malleissa on 2–6 litiumioniakkua, joiden kapasiteetti on 180–540 kWh. Ajoneuvojen akut voidaan ladata täyteen 9,5 tunnissa vaihtovirralla (jopa 43 kW) tai 2,5 tunnissa tasavirralla (jopa 250 kW). Kuorma-autoilla voidaan ajaa jopa 300 km yhdellä latauksella ja jopa 500 km yhden tunnin välilatauksella (250 kW:n pikalataus).

Uudet T E-Tech- ja C E-Tech -mallit voidaan varustaa kolmella voimanottotyypillä, joten ne sopivat kaikenlaisia päällirakenteita ja käyttötarkoituksia varten: saatavana on sähköinen voimanotto, sähkömekaaninen voimanotto ja vaihteiston voimanotto.

Näiden uusien sähkökuorma-autojen kokonaismassa on 44 tonnia, ja niitä on saatavana 4×2- ja 6×2-vetoautoina sekä 4×2-, 6×2- ja 8×4-tridem-tasakuorma-autoina.

Renault Trucksin T Tech- ja C E-Tech -mallit tulevat myyntiin vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä, ja ne valmistetaan Renault Trucksin tehtaalla Ranskan Bourg-en-Bressessä. 

3,1–44 tonnin täyssähköisten kuorma-autojen valikoiman ja kokonaisvaltaiseksi luonnehtimansa asiakastuen myötä Renault Trucks kertoo tehostavansa strategiaansa ja asettavansa tavoitteensa entistä korkeammalle: valmistaja arvioi, että vuoteen 2030 mennessä 50 prosenttia myydyistä ajoneuvoista on sähkökäyttöisiä.

Tieliikenteessä 13 953 riistaonnettomuutta vuonna 2021

Kuva: JP / Raskas Kalusto

Manner-Suomen tieliikenteessä sattui vuonna 2021 kaikkiaan 13 953 riistaonnettomuutta. Onnettomuuksien määrä väheni vuoteen 2020 verrattuna hiukan. Onnettomuuksia tapahtui 51 kappaletta edellisvuotta vähemmän.

Vaarallisinta aikaa riistaonnettomuuksien osalta oli marraskuu, jolloin kirjattiin kaikkiaan 2 264 riistaonnettomuutta. Se on noin kuudesosa kaikista tapauksista. Näissä tieliikenteen onnettomuuksissa on ollut mukana valkohäntäpeuroja, metsäkauriita, hirviä, metsäpeuroja, villisikoja ja kuusipeuroja.

Riistaonnettomuudet kuukausittain vuosina 2019-2021

Kaikkiaan vuonna 2021 kirjattiin 13 953 tieliikenteen riistaonnettomuutta. Syksyn kuukausien lisäksi onnettomuuksia tapahtui paljon touko-kesäkuussa. Vuoden 2021 toukokuussa sattui 1 375 onnettomuutta. Kaikkein vähiten onnettomuuksia kirjattiin helmi-maaliskuussa. Helmikuussakin tieliikenteessä tapahtui kuitenkin noin 400 riistaonnettomuutta.

Alueellisesti tarkastellen suurin osa riistaonnettomuuksista tapahtui vuonna 2021 Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Näissä kahdessa maakunnassa tapahtui lähes puolet kaikista riistaonnettomuuksista. Myös Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Kanta-Hämeessä tapahtui paljon onnettomuuksia, lähes kolmannes koko maan riistaonnettomuuksista. Riistaonnettomuuksien määrä lisääntyi eniten Varsinais-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Kymenlaaksossa. Onnettomuuksien määrä väheni eniten Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä.

Riistaonnettomuudet maakunnittain vuosina 2019-2021

Suurin osa riistaonnettomuuksista tapahtui valkohäntäpeurojen ja ajoneuvojen törmäyksissä. Valkohäntäpeurojen kanssa tapahtui noin puolet kaikista riistaonnettomuuksista, 6 607 onnettomuutta. Toiseksi eniten kolaroitiin metsäkauriiden kanssa, 5 537 kertaa. Eniten vuonna 2021 kasvoivat metsäkaurisonnettomuudet, joita tapahtui 443 kappaletta enemmän vuoteen 2021 verrattuna. Eniten vähenivät valkohäntäpeuraonnettomuudet, joita tapahtui 645 vähemmän kuin vuonna 2020. Hirvikolareita tapahtui vuonna 2021 yhteensä 1680. Metsäpeura-, villisika- ja kuusipeurakolareita tapahtui yhteensä 129 kappaletta ja niiden osuus kaikista onnettomuuksista oli pieni.

I-Save entistä säästeliäämmäksi

Volvo Trucks ilmoittaa lisänneensä I-Save-toimintoonsa uusia parannuksia, jotka valmistajan mukaan pienentävät polttoaineen kulutusta ja CO2-päästöjä, mutta samalla parantavat ajettavuutta ja lisäävät ajomukavuutta.

Pienempään kulutukseen ja hiilidioksidipäästöihin sekä parempaan ajettavuuteen ja ajomukavuuteen tähtäävä kokonaisuus sisältää optimoituja moottorikomponentteja, I-Shift-vaihteiston kanssa entistä paremmin kommunikoivan moottorinohjausjärjestelmän sekä toimenpiteet ilmanvastuksen pienentämiseksi.

Volvo FH I-Save -malliston moottorien muokattuihin elementteihin lukeutuvat suuttimet, puristussuhde ja nokka-akseli sekä Volvon mukaan erityisesti uudet aaltomaiset männät. Myös moottorin paino ja sisäinen kitka ovat pienentyneet. Turboahdin ja öljypumppu ovat nekin saaneet päivityksiä, samoin öljyn-, polttoaineen- ja ilmansuodattimissa on patentoituja parannuksia suorituskyvyn parantamiseksi.

I-Save-version voimanlähteenä on 13-litrainen, turbo compound -teknologiaa hyödyntävä D13TC-moottori, joka mahdollistaa ajamisen pidempään matalilla kierroksilla ja suurilla vaihteilla. Volvon mukaan tuloksena on pehmeämpi ja hiljaisempi ajo. Moottori voi käydä korkealla hyötysuhteella koko nopeusalueella, parhaan tuloksen ollessa kuitenkin alueella 900–1 300 r/min.

I-Torque on puolestaan uusi älykäs vääntömomenttiohjelmisto, joka Volvon mukaan lisää energiatehokkuutta analysoimalla I-Seen topografiatietoja ja mukauttamalla ajoa todellisen reitin mukaan. I-See käyttää suunniteltua reittiä koskevia tietoja hyödyntääkseen kuorma-auton liike-energiaa parhaalla mahdollisella tavalla ajettaessa mäkisessä maastossa. I-Torque-toiminto hallitsee vaihteenvalintaa, moottorin vääntömomenttia ja jarrutusta, kun I-Cruise on aktivoitu.

Aerodynamiikan parantamiseksi tehdyistä muutoksista valmistaja ottaa esille ohjaamon etuosan tiivistämisen ja pidemmän oven jatkeen.

Versiovalikoima täydentyy uudella 420-hevosvoimaisella vaihtoehdolla, joka liittyy aiempien 460- ja 500-hevosvoimaisten rinnalle. Kaikki moottorit on suunniteltu toimimaan myös uusiutuvalla HVO-dieselillä.

Scania esittelee täyssähkökuorma-autoa kiertueella

Scania Suomi esittelee maaliskuussa Scanian sähköautomalliston Suomessa. Scanian Sustanability-kiertueella keskitytään myös muihin vaihtoehtoisiin käyttövoimiin, ja mukana on myös Scanian tehokkain 410-hevosvoimainen kaasumoottoriversio.

Scania Suomen kestävän kehityksen kiertue kulkee Suomessa 11 paikkakunnalla maaliskuun 8. päivästä alkaen. Kiertueella Scania kumppaneineen kertoo tämän hetken vähäpäästöisen liikenteen mahdollisuuksista ja aamupalaseminaarin aikana myös valotetaan hieman tulevaisuuden näkymiä.

Scanialta muistutetaan, ettei sähköistyminen ammattimaisessa kuljetustoiminnassa synny hetkessä. Latauslaitteet, latausinfrastruktuurin järjestäminen ja sähköisen liikennöinnin suunnittelu on tärkeässä roolissa. Scanian kiertueella aamupalaseminaarissa keskitytään myös näihin sähköistymisen haasteisiin. Aamun seminaariosuudessa latausjärjestelmistä ja latausinfran järjestämisestä kertovat Destia Oy ja Kempower Oyj.

Scanian kaasumoottorit ovat jo luoneet pohjaa kestävän kehityksen liikenteelle, ja Scanian mukaan biokaasu liikennepolttoaineen on jo tällä hetkellä erittäin tehokas tapa vähentää liikenteen päästöjä. Niinpä yritys kertoo jatkavansa kaasumoottorien kehitystyötä osana matkaa kohti hiilineutraalia liikennettä. Kiertueella mukana on myös biokaasukäyttöinen Scanian G410-malli ja aamupalaseminaarissa kaasuasioiden kehityksestä kertoo Gasum Oy.

Scanian Sustainability-kiertueen ohjelma

9:00Tilaisuus alkaa
9:15-9:30Avaussanat – Kohti päästötöntä liikennettä – Olli Heikkinen, Scania Suomi Oy
9:30-10:00Scanian matkassa kohti puhtaampaa liikennettä- Tuotepäällikkö Michael Mannfors, Scania Suomi Oy
10:00-10:45Laturista virtaa – Raskaan kaluston latausjärjestelmäprojekti käytännössä – Destia Oy
10.45-11:30Helposti kohti hiilineutraalia liikennettä – Gasum Oy
11:30-12:00Keskustelua ja kysymyksiä
12:00-16:00Koeajomahdollisuus

Koeajossa:
Scania P25 B4x2NB Täyssähköinen jakeluauto
Scania G410 B6x2*4NB Koukkuvaihtolava-auto kaasumoottorilla

Kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua tilaisuuksiin ilmoittautumalla lähimmälle Scania-myyjälle Suomessa.

Scania Sustainability-kiertueen aikataulu:

PÄIVÄMÄÄRÄPAIKKAKUNTA
8.3. Tiistai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Eteläkaari 6, LIETO
9.3. Keskiviikko 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Lounatuulentie 2 b, PORI
10.3. Torstai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Firmantie 6, SEINÄJOKI
11.3. Perjantai 9:00-16:00 Scania Suomi Oy, Kauppakaari 3, KOKKOLA
14.3. Maanantai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Terminaalitie 2, OULU
15.3. Tiistai 9:00-16:00 Scania Suomi Oy (Lounaskahvila Helenan Soppa), Takojantie 17, TOIVALA
16.3. Keskiviikko 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Vihtiäläntie 1, LEPPÄVESI
17.3. Torstai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Autokeskuksentie 9, PIRKKALA
21.3. Maanantai 9:00-16:00Lahden Messukeskus, Salpausselänkatu 7, LAHTI
22.3. Tiistai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Myllymäenkatu 8, LAPPEENRANTA
23.3. Keskiviikko 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Muonamiehentie 1, HELSINKI
24.3. Torstai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Muonamiehentie 1, HELSINKI

Uusimmat julkaisut

Helliikö? Muutama muistisääntö kuumaan keliin

Kesän helle ja varsinkin viime aikoina koetut ennätyskorkeat lämpötilat aiheuttavat erityisiä haasteita kuljettajille. Tien päällä työskentelevien kannattaa huolehtia itsestään, jotta työ säilyy mielekkäänä ja...