TTS kouluttaa tuoreella kalustolla

TTS Työtehoseura hankki opetuskäyttöön kaikkiaan 17 uutta henkilö- ja tavaraliikenteen ajoneuvoa vuoden 2022 aikana. Hankinta kattoi kaikki kuljettajien kouluttamiseen käytettävät ajoneuvot ja sisälsi yhden sähköbussin, kuusi Euro6-normit täyttävää linja-autoa sekä yhdeksän kuorma-autoa.

Uuden opetuskaluston hankinta on osa Työtehoseuran kestävän kehityksen mukaista kokonaisvaltaista uudistusta, jossa painotetaan ympäristöystävällisiä ja tekniikaltaan nykyaikaisia opetusajoneuvoja. Uusia linja-autoja ja kuorma-autoja voi nähdä sekä pääkaupunkiseudulla että Turun alueella. 

”Opetusajoneuvoilla ajetaan noin 60–80 km päivässä, jolloin vuositasolla ajoneuvojen yhteenlasketuksi ajomääräksi kertyy mittavat lukemat, joten päästöihin ja ympäristökuormaan uusilla ajoneuvoilla on merkittävä vaikutus”, kertoo yksikön johtaja Reijo Sippola Työtehoseura liikennepalvelut -yksiköstä. 

”Siirrymme entistä vähäpäästöisempään kalustoon, mutta myös liikenneturvallisuuden näkökulmasta askeleen eteenpäin, Sippola jatkaa. Vähäpäästöisyyden ohella meille on yhtä tärkeää myös liikenneturvallisuuteen satsaaminen. Uusissa ajoneuvoissa sivupeilien tukena olevilla 360-kameroilla voi nähdä kuolleita kulmia ja ajoneuvon ympäristön ylhäältä käsin. Muita arvostettavia ominaisuuksia uudessa kalustossa on muun muassa hiljaisuus, erinomainen ilmanvaihto ja hyvä ergonomia. Nämä ominaisuudet lisäävät omalta osaltaan myös kouluttajien viihtyisyyttä”, jatkaa Sippola.  

Uusittu opetuskalusto nostaa koulutuksen uudelle tasolle 

Logistiikka-ala kehittyy ja yritysten tavoitteena on ihmisten ja tavaroiden vastuullisempi ja tehokkaampi liikuttaminen.   

”Se että käytämme koulutuksessa teknologiaa, joka on jo tällä hetkellä tai vähintään lähitulevaisuudessa myös asiakasyritystemme käytössä, on ehdottomasti etu opiskelijoillemme. Se mahdollistaa opiskelijalle perehtymisen teknologioihin; opitaan digitaalinen kuljetusten ohjaaminen ja ympäristön huomioon ottaminen jo opiskeluaikana”, iloitsee koulutuspäällikkö Toni Jokinen.

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajia koulutetaan nyt myös HCT-mittaisilla yhdistelmillä uusien perävaunuhankintojen myötä. Opiskelijat pääsevät harjoittelemaan ajamista yli 30-metrisillä yhdistelmillä, jotka ovat lisääntyneet liikenteessä viime vuosina merkittävästi. TTS on hankkinut edellisten kolmen vuoden aikana käyttöönsä kolme uutta perävaunua, jotka mahdollistavat uudet pidemmät yhdistelmät. 

Hankintaa edelsi kilpailutusprosessi, jonka Mercedes-Benziä maahantuova Veho Oy Ab voitti. Ajoneuvot ovat käytössä leasing-sopimuksilla, joihin sisältyvät kaluston käytön lisäksi kattavat huoltopalvelut kokonaisuudessaan.

Raskaan liikenteen valvonnassa runsaasti ylikuormia, ajo- ja lepoajoissa parannusta

Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti viime viikolla koko maassa. Valvontaan osallistuivat kaikki poliisilaitokset ja ajoneuvoja tarkastettiin 1 206.

”Tällä kertaa valvonnan tuloksissa kiinnitti erityisesti huomiota se, että ajo- ja lepoaikarikkomusten määrä oli merkittävästi vähäisempi kuin aiemmin”, kertoo poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.

Kallio on tyytyväinen tulokseen, sillä positiivista kehitystä on ollut havaittavissa kaikissa tänä vuonna tehdyissä valvonnoissa. Ajo- ja lepoaikoihin kohdistuvia rikkomuksia paljastui 73 kertaa, mikä on jopa poikkeuksellisen vähäinen määrä suhteessa tarkastusten määrään.  

Sen sijaan todettujen ylikuormien määrä oli kohtuuttoman suuri suhteessa tarkastettujen ajoneuvon kokonaismäärään. Valvontajaksolla tarkastettiin 1 206 raskasta ajoneuvoa ja ylikuormia todettiin yhteensä 45:ssä ajoneuvossa. 

”Muutosta parempaan ei ole edelleenkään tapahtunut toivotulla tavalla”, Kallio sanoo.

Kuljettajille määrättiin kokonaisuudessaan 264 eri seuraamusta. Seuraamusten määrä oli hieman pienempi suhteessa tarkastusmääriin kuin vastaavalla valvontajaksolla viime vuonna. Osalle kuljettajista kirjoitettiin seuraamuksia useammasta kuin yhdestä rikkeestä. Tarkastetuista ajoneuvoista noin 14 prosenttia oli ulkomaisia. 

Puutteellisten kuormanvarmistusten vuoksi seuraamuksia määrättiin useita, kaikkiaan 64 tapauksessa. Ajoneuvojen epäkuntoisuuksien takia seuraamuksia määrättiin 46 tapauksessa. Näistä viidessä tapauksessa matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan. Huomautuksia erinäisistä pienemmistä rikkeistä annettiin kaikkiaan 242 kappaletta.

Valvonnan tavoitteena oli liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta. Valvontaa kohdennettiin aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeisiin epäkohtiin, kuten ylikuormiin, ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon. 

Tullin historiaa – mistä punaiset ja vihreät tullauskaistat syntyivät?

Punaiset ja vihreät kaistat matkustajien ja ajoneuvojen tullivalvonnassa ovat olleet kauan käytössä. Suomessakin ne ovat tuttu näky EU:n ulkorajalla. Aiemmin kaistajärjestelmää kutsuttiin valintajärjestelmäksi. Suomessa se tuli käyttöön vuonna 1969. Tätä ennen Tullin matkustajavalvonta perustui matkustajien haastattelemiseen ja tullimiehen tekemään arvioon. Vihreiden kaistojen tullivalvonnan oli alun perin tarkoitus perustua matkustajalle satunnaisesti syttyvään merkkivaloon.

Punaisiin ja vihreisiin kaistoihin perustuva matkustajien tullivalvontajärjestelmä oli 1960-luvulle tultaessa toteutettu jo useissa maissa. Suomalaisillekin kaistat olivat tulleet tutuksi vuodesta 1959 lähtien, jolloin ne olivat tulleet Ruotsin rajoille. Kaistajärjestelmässä tulliselvitettäviä tavaroita tuovat henkilöt valitsevat punaisen kaistan ja ne, joilla tulliselvitettäviä tavaroita ei ole, valitsevat vihreän kaistan.

Punaista, vihreää ja pistokokeita

Vuonna 1965 Tullihallitus teki periaatepäätöksen punaisiin ja vihreisiin kaistoihin perustuvan valvontajärjestelmän toteuttamisesta Suomessa. Marraskuussa 1966 päätettiin, että maan ensimmäinen kaistajärjestelmä otettaisiin käyttöön Sompasaaren uudessa autolauttasatamassa vuonna 1967. Sataman ja sen matkustajapaviljongin rakennustyöt olivat viivästyneet lähes parilla vuodella.

Jos vihreältä kaistalta löytyi tullattavia tavaroita, Tullin oli jatkossa helpompi todistaa kyseessä olevan tietoinen tullipetos tai salakuljetus. Alusta asti oli selvää, etteivät kaikki matkustajat välttämättä olisi kaistan valinnassa rehellisiä. Niinpä 1960-luvun puolivälissä päätettiin, että vihreille kaistoille tulisi ”sähköiseen valomerkkijärjestelmään perustuva pistokoetarkkailu”. Siinä kaikki vihreän kaistan valinneet matkustajat olisivat painaneet nappulaa, jolloin olisi syttynyt lamppu. Lampussa olisi satunnaisesti joko kirkas tai punainen valo. Jos valo olisi punainen, matkustaja otettaisiin pistokoetarkastukseen.

Tulli painatti jo vuodelle 1967 uudet matkustajaesitteet, joissa kerrottiin uudesta valvontamallista. Sitä ei kuitenkaan tullut. Tulli oli esittänyt uuden valvontajärjestelmän järjestelmän rakentamista Helsingin kaupunginhallitukselle, mutta se ei ollut suostunut kustantamaan sitä. Tarkempia yksityiskohtia siitä, kuinka lamppujärjestelmä olisi teknisesti toteutettu, ei ole säilynyt. Saattaa olla, ettei niitä ollut vielä ehditty laatia, kun selvisi, että asiaan tulee aikalisä.

Vihreitä kaistoja vastustettiin myös Tullin matkustajavalvonnan piirissä, sillä kesällä 1967 alkoi paljastua, että matkustajaliikenteessä tuotiin Helsinkiin huumausaineita, erityisesti kannabista, jota myytiin kaupungin keskustassa. Yleensä myyjät olivat ulkomailta saapuneita laivamatkustajia.

Uusi versio kaistoista

Samoin Tullin johdossa katsoivat, että suunniteltu lamppujärjestelmä rajoittaisi tarpeettomasti myös omia valvontamahdollisuuksia. Lamppujärjestelmän arveltiin aiheuttavan viivästyksiä, jos matkustajia tulisi paljon kerralla. Lamppu rajoitti matkustajan oman valinnan vapautta, jonka todettiin olevan olennainen osa punavihreää järjestelmää. Satunnaisesti syttyvä lamppu ei myöskään olisi edistänyt Tullin ja matkustajien välistä luottamusta. Lisäksi merkkivalojärjestelmän arvioitiin tulevan hyvin kalliiksi.

Vuonna 1968 järjestelmää päätettiin muuttaa siten, että kaistoille tulisivat pelkät opaskilvet. Autolautalla saapuville autoilijoille tulivat tuulilasiin kiinnitettävät punaiset ja vihreät lipukkeet, jollaiset olivat olleet käytössä Ruotsissa vuodesta 1959 lähtien. Ruotsalaisen mallin mukaisesti maahan saapuvat autoilijat valitsivat lipukkeen, jossa oli joko vihreällä pohjalla oleva valkoinen B tai punaisella pohjalla oleva valkoinen A.

Tulli valvoi vihreää kaistaa saapuvia matkustajia tai vihreän lipukkeen valinneita autoilijoita ja poimia näitä tarkastukseen eri perusteilla. Pistokokeiden lisäksi tämä voitiin tehdä muun muassa havaintojen tai ennakkotiedon perusteella. Kaikki matkustajat tarkastettiin vain poikkeustilanteissa. Juuri ennen järjestelmän käyttöönottoa Tullissa arveltiin, että uusi järjestelmä nopeuttaisi matkustajien maahantuloa noin 10-15 minuutilla.

Kaistamalli tuli käyttöön Helsingin, Turun, Naantalin, Maarianhaminan ja Vaasan satamissa vappuna 1969. Samana kesänä se tuli myös Helsinki-Vantaan lentoaseman uuteen rakennukseen, jota vielä tuolloin kutsuttiin Seutulan lentoasemaksi. Erityisempiä ongelmia sen toteuttamisessa ei tullut ja se vakiinnutti asemansa nopeasti.

Punavihreät kaistat tunnetaan suurimmassa osassa maailman valtioita. Nykyinen malli perustuu Maailman tullijärjestö WCO:n laatimaan suositukseen. Nykyisin tullivalvonta perustuu riskianalyysiin. Pistokokeita voi soveltaa yhä ulkorajoilla, mutta niillä ei ole enää samaa merkitystä kuin 1960-luvulla uskottiin.

DAF LF Electric saavutti EV Rally 2023 -tapahtuman maaliviivan

DAF LF Electric selvitti lähes 2 000 kilometriä pitkän EV Rally 2023 -reitin, joka kulki Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. Tapahtuman tarkoituksena oli esitellä täyssähköisten ajoneuvojen mahdollisuuksia ja puhtaan energian projekteja.

EV Rally 2023 alkoi Walesin pääkaupungista Cardiffista. Ensimmäinen etappi päättyi Lontooseen, josta matkaa jatkettiin Skotlannin Edinburghiin. Seuraavana oli vuorossa Belfast Pohjois-Irlannissa, ja maaliviiva ylitettiin Irlannin pääkaupungissa Dublinissa.  
Tapahtuman tarkoituksena oli esitellä täyssähköisten ajoneuvojen mahdollisuuksia ja puhtaan energian projekteja. Tapahtuman organisaatio halusi myös korostaa sellaisen julkisen latausinfrastruktuurin tärkeyttä, jolla kyetään lataamaan myös suurempia sähköajoneuvoja kuten kuorma-autoja. Näihin lukeutuvat DAF LF-, XD- ja XF Electric -mallit, joiden, toimintamatka on jopa 500 kilometriä yhdellä latauksella.

20 DAF LF Electric -kuorma-autoa

DAFin ja Cenexin yhteistiimin 19-tonninen LF Electric -kuorma-auto napattiin tapahtumaan mukaan Battery Electric Truck Trial (BETT) -kokeilusta. Kyseessä on 1,5 vuotta kestävä Ison-Britannian valtion tutkimus, jossa selvitetään sähköajoneuvojen tehokkuutta päivittäisessä käytössä. BETT-kokeiluun osallistuu 20 DAF LF -sähköajoneuvoa.

Lisää tehoa latausinfrastruktuuriin

”Tapahtuma osoitti LF Electric -kuorma-automme erinomaisen toimivaksi”, totesi Adam Bennett, DAF Trucksin EV & Sustainability Manager Isossa-Britanniassa. ”DAF on päästöttömän kuljetusalan edelläkävijä. Tapahtumassa korostettiin, että suuremmille ajoneuvoille tarkoitettua omaa latausinfrastruktuuria kaivataan kipeästi ympäri Eurooppaa. Olemassa olevien latauspisteiden päivittäminen on askel oikeaan suuntaan, mutta kuorma-autoille suunnattu oma latausinfrastruktuuri on välttämätön, jotta alan toimijat siirtyvät sähköisiin ajoneuvoihin. DAFin kuorma-autot ovat valmiina hommiin! Seuraavaksi tarvitaan julkisen sektorin toimia ympäri Eurooppaa latausinfrastruktuurin tehostamiseksi.”

Tietoja DAF LF Electric -kuorma-autosta

DAF LF Electric -mallissa on 260 kW:n (huippukapasiteetti 370 kW) sähkömoottori, joka saa virtaa 282 kWh:n (252 kWh:n teho) koboltti- ja magnesiumvapaasta litium-rautafosfaattiakusta (LFP). Tämä takaa LF Electric -kuorma-auton jopa 280 kilometrin toimintamatkan, mikä täyttää valmistajan mukaan kaupunkijakelun tyypillisten päivittäisten ajoreittien tarpeet helposti.

Iveco ennätysjahdissa

Täyssähköinen kevyt hyötyajoneuvo Iveco eDaily on saanut 3,5 tonnin pakettiautoversiollaan Guinness World Records -tittelin luokassa ”suurin sähköpakettiauton vetämä kuorma”.

Iveco päätti lähteä hakemaan ennätyskirjan merkintää eDailyllä. 3,5 tonnin vetokapasiteetilla ja kuorma-autoratkaisuihin pohjaavalla alustalla varustettu pakettiauto ansaitsikin paikkansa historiankirjoissa virallisella Guinness World Records -ennätyksellä. 

Ennätykseksi kirjattiin 153,58 tonnia, ja vakiomallinen eDaily päihitti siten nelivetoisten sähköautojen ennätykset. Kyseinen eDaily on nimittäin takavetoinen 140 kW:n voimansiirrolla ja 400 Nm n vääntömomentilla.

Ennätystä ryhdyttiin tavoittelemaan 20. kesäkuuta. Hinattaavaa taakkaa eDailyn perään kiinnitettiin ensinnäkin Iveco X-Way Strator -lavetinveturin muodossa. Stratorin perässä puolestaan oli lavetti, johon lastattiin yli 50 tonnia painava Hitachi-kaivukone, johon lisättiin vielä seitsemän tonnia painoa. Lavetin jatkoksi kiinnitettiin seuraavaksi täyteen lastattu Iveco X-Way 8×4 -maansiirtoauto. Jotta 153 tonnin painoisen ”maantiejunan” painotavoite täyttyisi, perää pitämään kytkettiin vielä maastokelpoinen lentokenttäpaloauto.

Ja sitten vetoja. Lähdettyään liikkeelle eDaily eteni tasaisesti kiitotietä pitkin määrätyn 100 jalan matkan ja ylitti maalilinjan GWR-ennätysvalvojien edessä. Hinauksessa hyödynnettiin jokaiseen eDailyyn vakiona sisältyvää Hi-power-tilaa, joka antaa tälle täyssähköiselle pakettiautolle lisätehosysäyksiä haastavissa veto-olosuhteissa. Ennätyksen symboliarvoa korostettiin vielä siten, että Britannian nykyinen vahvin mies, Adam Bishop, ajoi eDailyn uuteen maailmanennätyksen.

Iveco eDaily on tehnyt historiaa tällä vaikuttavalla ennätyksellä, mikä antaa lisätodisteita sen vahvuudesta, kestävyydestä ja erinomaisista ominaisuuksista. Olemme ylpeitä tästä saavutuksesta, koska se osoittaa eDailyn kyvyn rikkoa rajoja, päihittää perinteiset sähköajoneuvot ja antaa asiakkaille mahdollisuuden edistää energiasiirtymää tekemättä kompromisseja, sanoo Tuomas Virén, Country Sales Manager Iveco Finland Oy.

Veli Pusa on nimitetty Volvo Trucks Suomen myyntijohtajaksi

Veli Pusa on nimitetty Volvo Finland Ab:n maahantuontiin Volvo kuorma-autojen myyntijohtajaksi 1.8.2023 alkaen. Veli siirtyy uuteen tehtävään Volvo Truck Center Länsi-Suomen aluejohtajan tehtävästä.  

Veli Pusalla on pitkä kokemus autoalalta. Hän on toiminut useissa eri johtotehtävissä kuorma-autokaupassa sekä jälleenmyynnissä että maahantuonnissa. Viimeiset kolme vuotta Veli on vastannut Volvo kuorma-autojen myynnistä ja jälkimarkkinoinnista Länsi-Suomen alueella. 

”Tartun suurella innolla uuteen tehtävääni Volvo Trucksilla. Odotan, että pääsen antamaan oman panokseni Volvon menestyksen eteen myyntijohtajan toimessa, alan ollessa historiansa suurimmassa murroksessa. On hienoa, että pääsen työskentelemään Volvon huippuammattilaisten kanssa jatkossakin”, Veli Pusa kertoo. 

Uudessa myyntijohtajan tehtävässä Velin vastuulle kuuluu Volvo kuorma-autojen myynti, maahantuontitoiminnot ja markkinointi Suomessa. Hän jatkaa Volvo Finland Ab:n johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Magnus Björklundille.

”Olen iloinen, että löysimme Volvo kuorma-autojen uuden myyntijohtajan yrityksemme sisältä. Veli tuntee hyvin yrityskulttuurimme, johtamistapamme ja asiakkaamme, mikä luo erinomaisen pohjan uuteen tehtävään”, kertoo Volvo Finland Ab:n toimitusjohtaja Magnus Björklund.  

Volvo Truck Center Länsi-Suomen aluejohtajan rekrytointi käynnistyy kesälomien jälkeen.

MAN eTruckille Red Dot -suunnittelupalkinto

Red Dot Design Award 2023 -kilpailun kansainvälinen 43-jäseninen raati on myöntänyt uudelle MAN eTruckille arvostetun suunnittelupalkinnon. Ensimmäiset eTruckit lähtevät asiakkaille ensi vuoden aikana.

Kansainvälinen Red Dot Design Award -palkinto lienee maailman kuuluisin ja arvostetuin tunnustus alallaan. Samalla se on varmasti myös himoituin lajissaan, sillä joka vuosi Red Dot Design Awardin tuomaristo saa noin 20 000 ehdotusta ruodittavakseen. Nämä hakijat jaetaan kolmeen pääkategoriaan: tuotesuunnittelu, brandit ja viestintäsuunnittelu sekä muotoilukonseptit. Palkinnolla on pitkät perinteet, sillä jo vuonna 1955 tuomaristo kokoontui ensimmäisen kerran arvioimaan aikansa parhaita suunnittelun tuloksia. 1990-luvulla Red Dotin toimitusjohtaja, professori ja tohtori Peter Zec kehitti palkinnon nykyisen nimen ja tuotemerkin. Siitä lähtien haluttu Red Dot -palkinto on ollut kansainvälisesti hyvin arvostettu muotoilun erinomaisuuden sinetti. Palkinnon saajat esitellään vuosikirjoissa, museoissa ja verkossa.

MAN eTruckin osalta sen ilmeen suunnittelijat halusivat korostaa merkin lähtökohtia ja kotiseutuja. Niinpä MAN Truck & Busin suunnitteluasiantuntijat ovat havainnoineet maisemaa MAN:n päämajassa ja visualisoineet Zugspitzen ja Münchenin välisiä vuoria monikulmiokuviona, jotka koristavat ohjaamoa. Samalla geometrisin kuvioin päällystetty pinta on vertauskuva ikään kuin kuvanveistäjän keskeneräiselle työlle. ”Näin suunnittelussa on myös vahvaa symbolista voimaa MAN eTruckin kehitysdynamiikkaan”, suunnittelupuolelta kommentoidaan.
Neutraali, mattaharmaa maaliointa on tarkoituksella valittu kontrastiksi jäähdyttimen säleikön ”High Voltage” eli ”Korkeajännite”-punaiselle, ja se sopii yhdessä muiden samansävyisten yksityiskohtien kanssa harmonisesti kokonaiskonseptiin. ”Tuloksena on vaikuttava vaikutelma, ikään kuin ajoneuvo hengittää sisäänsä voimaa”, MANilla heittäydytään tunnelmoimaan.

Tampereen ensimmäinen täyssähköinen Scania liikenteeseen

Tampereella otettiin käyttöön ensimmäinen täyssähköinen Scania 25P -jakeluauto. Uusi sähköinen ajoneuvo toimii Kaukokiito Oy:n Tampereen alueen jakeluliikenteessä ja noin 200 kilometrin toimintamatkan ansiosta uusi Scania liikkuu pääosin kaupungin lähialueilla. 

JOI-vuokraus Oy on toiminut Kaukokiito Oy:n alihankkijana Tampereen alueella vuodesta 2021 alkaen. Yrityksen toimitusjohtaja Outi Ihalainen on uudesta hankinnasta innostunut, ja perustelee sähköiseen ajoneuvoon siirtymistä puhtaasti ympäristösyillä. ”Haluamme kehittää yritystämme tulevaisuudessa puhtaampaan liikennöintiin. Ensimmäisen täyssähköisen ajoneuvon hankinta on meille iso askel, mutta ensimmäinen askel yrityksemme vihreämmällä kehityspolulla”, Ihalainenb kertoo. 

Sähköistyminen etenee Kaukokiidolla 

Suomen Kaukokiito Oy:n Tampereen tuotantopäällikkö Mika Iso-Järvenpää pitää uuden ajoneuvon käyttöönottoa merkittävänä askeleena edistämään Kaukokiidon hiilineutraalisuustavoitetta. ”Hiilineutraaliustavoitteemme edellyttää meiltä tiukkoja kriteerejä kalustohankinnoille. Sähköautokantamme kasvaa jatkuvasti. On hienoa saada uusi sähköinen Scania Tampereen liikenteeseen”. Kaukokiito investoi voimakkaasti puhtaampaan liikennöintiin ja sähköajoneuvojen myötä tämä vaatii myös latausratkaisuiden hankkimista. ”Tampereella meillä on jo käytössä yksi pienempi sähkökuorma-auto ja sähköpakettiautoja. Huolellisen reittisuunnittelun avulla sähköautot tarvitsevat vain yönylilatausta. Pidempien reittien sähköistämisessä vaadittaisiin mukaan myös julkista latausverkostoa ja sitä ei vielä ole tarjolla”, kertoo Mika Iso-Järvenpää. 

Kaukokiidon hiilineutraalisuustavoite on kunnianhimoinen 

Suomen Kaukokiito Oy:n tuotanto- ja asiakaspalvelujohtaja Henri Koort pitää sähköisen Scanian tuloa tärkeänä askeleena kohti tavoitteita. ”Tavoitteemme on kuljettaa kaikki toimitukset hiilineutraalisti vuoteen 2030 mennessä; viisi vuotta ennen Suomen kansallista tavoitetta. Tämä tavoite on tiukka, mutta olemme sitoutuneet tekemään kaiken tehtävissä olevan tähän pääsemiseksi. Investointi alati kasvavaan sähköautokantaamme on tästä konkreettinen esimerkki”, Henri kertoo. 

Henri Koortin mukaan pidempien reittien ja rukolinjojen sähköistäminen on vielä haasteellista. Siksi Kaukokiidolla on panostettu myös muihin ympäristöystävällisiin kuljetusratkaisuihin ja kiinteistötoimiin. ”Olemme tehneet paljon muutakin: esimerkiksi tänä keväänä lanseerattu Kaukokiito BIO -palvelumme kuljettaa lähetykset uusiutuvalla dieselillä. Lisäksi HCT-yhdistelmäajoneuvomme vähentävät toimitustemme päästöjä paremman hyötysuhteen avulla. Merkittävää on myös terminaaliemme ympäristöystävällisyys. Isossa osassa niistä käytetään hyväksi maalämpöä ja aurinkovoimaa, ja niiden osuus vain kasvaa jatkossa”

Uusi sähköinen Scania näkyy Tampereen liikenteessä 

JOI-Vuokrauksen uusi Scania 25P tuo konkreettisesti esille Kaukokiidon ympäristötavoitteita. Kaukokiidon hiljattain uudistettu brändi-ilme ja yrityksen ympäristötavoitteet näkyvät selkeästi uuden sähkökuorma-auton ulkoasussa. Henrin ja Mikan mielestä ulkoasu näyttää hyvältä. ”Hienoa, että uudet ympäristöystävällisemmät arvot näkyvät Tampereen katukuvassa. Se osoittaa, että haluamme tosissamme vähentää liikennöinnistä aiheutuvia päästöjä ja se parantaa kaikkien kaupunkilaisten ympäristöä.”

Ahola Special käyttää simulaatiota suunnitteluun

Erikoiskuljetustoimija Ahola Special on kevään aikana tehnyt mittavia investointeja uusiin teknologisiin ratkaisuihin, jotka mahdollistavat tehokkaamman ja tarkemman reittisuunnittelun. Yrityksen uusi liiketoimintayksikkö Ahola Engineering hyödyntää modernia teknologiaa kuten laserkeilausta ja 3D-mallinnusta työmaiden sekä reittien suunnittelussa. Uusien teknologisten ratkaisuilla pyritään kustannus- ja päästötason merkittävään pienentämiseen. 

Perinteisen mallin mukaan kuljetusalan yritykset otetaan mukaan kuljetusprosessiin vasta sen loppuvaiheessa. Erityisesti erikoiskuljetusten kohdalla prosessi sisältää kuitenkin monia vaiheita kuten reittisuunnittelua ja jopa uuden tiestön rakentamista ennen varsinaisten kuljetustarpeiden toteutusta. Jatkossa Ahola Special haluaakin olla vahvemmin mukana myös suunnitteluvaiheessa. 

”Vuosikymmenien aikana kerryttämämme käytännön kokemus erikoiskuljetuksista yhdistettynä moderneihin teknologisiin ratkaisuihin tuo mittavia etuja jo projektien suunnitteluvaiheeseen. Hyödyntämällä tuoretta dataa ja uutta teknologiaa voimme varmistaa, että reitit suunnitellaan juuri oikeiden tarpeiden mukaisesti”, taustoittaa Ahola Specialin toimitusjohtaja Jonas Ahola.

Moderni teknologia säästää rahaa ja aikaa – mutta myös ympäristöä

Reittisuunnittelun tärkeys korostuu erityisesti erikoiskuljetusten, kuten tuulivoimalatyömaiden, kohdalla. Voimaloita rakennetaan usein olemassa olevan tieverkon ulkopuolelle, jolloin tiestöä suunniteltaessa on otettava huomioon kuljetettavien komponenttien erikoispiirteet ja -tarpeet. Yksittäinen tuulivoimalan siipi voi olla jopa 80 metriä pitkä sekä painaa yli 10 000 kiloa, joka vaikuttaa merkittävästi sekä ajoreittien valintaan että uusien tiestöjen rakentamiseen. 

”Reittisuunnitelmamme perustuu aina ajankohtaiseen dataan, joka kerätään skannaamalla valittu reitti kokonaisuudessaan. Kerätystä datasta rakennetaan 3D-maailma, jonne syötetään 3D-mallinnettu kalusto. Näin pystymme ajamaan koko reitin läpi tietokoneen ruudulla ja siten toimittamaan asiakkaalle sentintarkan virtuaalisesti valmiiksi ajetun reittisuunnitelman”, kertoo Ahola Engineeringistä vastaava liiketoimintajohtaja Sauli Lomakka.

”Moderni teknologia kuten laserkeilaus ja 3D-mallinnus auttavat meitä välttämään turhia puuston kaatoja, liikennehäiriöitä, maastonmuokkauksia sekä pullonkauloja. Samalla säästämme yhdessä rekkalasteittain aikaa ja rahaa”, lisää Lomakka.

Ajan ja rahan säästämisen lisäksi uuden teknologian hyödyntäminen mahdollistaa tarvittavan tiemaatiestön rakentamisen mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Tulevaisuudessa 3D-mallinnus poistaa tarpeen tyhjällä kalustolla tehtäville testiajoille, mikä vähentää erikoiskuljetusten päästöjä merkittävästi. Jo nyt modernin teknologian avulla pystytään minimoimaan huoltoteiden tieltä kaadettavan puuston määrä.  

Ahola Engineering osana kansainvälistä liiketoimintaa

Ahola Special tiedotti aiemmin keväällä laajentavansa liiketoimintaansa pohjoismaista Eurooppaan. Uudet teknologiset ratkaisut ovat merkittävässä roolissa myös kansainvälisessä liiketoiminnassa. 

”Meille on tärkeää, että pystymme palvelemaan asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti niin Suomessa kuin maailmalla. Euroopassa on nyt jo käynnissä monia projekteja, jotka vaativat meiltä löytyvää erikoiskuljetusosaamista. Investoinnit uusiin teknologioihin tukevat pitkäaikaista strategiaamme myös kansainvälisillä markkinoilla ja tavoitteenamme onkin olla Euroopan tasolla merkittävä erikoiskuljetusyhtiö jo lähivuosien aikana”, lopettaa Lomakka. 

Renault Trucksilta uudistuksia TCK 2024 -mallistoon

Renault Trucks kertoo tekevänsä TCK 2024 -mallistoon merkittäviä, kuljettajan hyvinvointiin ja turvallisuuteen keskittyviä parannuksia. Uusien raskaiden T, T High, C ja K-sarjojen myynti on käynnistynyt kesäkuussa, ja tuotantoon autot pääsevät vielä kuluvan vuoden aikana. Uudistukset koskevat myös raskaita Renault Trucks T ja C E-Tech sähkökuorma-autoja. 
 
Renault Trucks kertoo uudistaneensa T-, T High, C- ja K-mallien ohjaamon sisätilojen varustuksen useilla mukavuuden ja ergonomian parannuksilla sekä varustanut kuorma-autonsa edistyneillä kuljettajan avustintekniikoilla liikenneturvallisuuden parantamiseksi.  

Kojelaudassa on uusi 12 tuuman mukautettava digitaalinen päänäyttö ja lisäksi toissijainen monitoimikosketusnäyttö, jossa on intuitiivinen Android Automobile -käyttöliittymä sovellusten nopeaa käyttöä varten. Kuljettajat voivat ohjata ohjauspyörän säätimillä täysin turvallisesti päänäytön ja kosketusnäytön toimintoja, mukaan lukien puheluita ja musiikin kuuntelua. Näytöllä näkyy ajamisen helpottamiseksi myös navigoinnin tuki ja kameranäkymiä. Lisäksi on saatavissa induktiolaturi puhelimelle. 

Ajomukavuuden optimoimiseksi ohjauspyörä voidaan tilata nahkapäällysteisenä. Renault Trucks T-, T High, C- ja K -sarjojen istuimet voidaan päällystää tekstiilillä ja joko kokonaan tai osittain nahalla, ja kojelauta voidaan toteuttaa hiilenharmaan tai punamustan värisenä sekä kahtena eri pituisena versiona. Renault Trucks T ja C E-Tech sähkökuorma-automalleissa puolestaan on erottuva sinisävyinen viimeistely. 

Renault Trucks T, T High, C & K ja Renault Trucks T ja C E-Tech on varustettu kolmeen suuntaan säädettävällä ohjauspylväällä. Näin kuljettajat löytävät helposti optimaalisen ajoasennon, joka on räätälöity käyttäjän toiveiden mukaan, valmistaja kertoo. Ohjauspylvään asentoa ja kaltevuutta säädetään yhdellä polkimella. Säätäminen on tarkkaa ja turvallista, sillä molemmat kädet pysyvät ohjauspyörällä ja ohjauspylväs lukittuu välittömästi paikalleen.  

Uusia ominaisuuksia:   

  • Uusi digitaalinen mittaristo 
  • Uusi monipuolisempi monitoimikosketusnäyttö, jossa uusi käyttöliittymä 
  • Uusi ergonomisempi ohjauspyörä 
  • Mahdollista varustaa auto induktiolaturitasolla 

Edistynyt kuljettajan avustintekniikka  

Vuoden 2024 raskaan sarjan Renault Trucks -malleissa on valmistajan mukaan hyödynnetty viimeisintä kuljettajan avustintekniikkaa ja tehokkaimpia hätäjarrutusjärjestelmiä kuljettajien, kuorman ja muiden tienkäyttäjien turvallisuuden varmistamiseksi. 

Tutkia ja kameroita on asennettu kattavasti ajoneuvon ympärille, mikä laajentaa kuljettajan näkökenttää. Tutkat ja kamerat auttavat varmistamaan tienkäyttäjien turvallisuuden, helpottavat ohjaamista ja vähentävät onnettomuusriskiä. Lisävarusteena voidaan tilata jopa viisi kameraa, joilla tarkkaillaan ajoneuvon ympäristöä, kuormaa tai vetopöytää kytkennän aikana.  

Kuljettajille ilmoitetaan automaattisesti kuorma-auton ja perävaunun rengaspaineet, ja ohjaamoon tulee hälytys mahdollisista poikkeavuuksista, jotta vältetään liiallinen polttoaineenkulutus ja rengasrikko. Ajoneuvoissa on myös ylinopeusvaroitusjärjestelmä (ISA), jonka kamera havaitsee nopeusrajoituksen ja varoittaa kuljettajaa sen ylittämisestä, mikä ehkäisee onnettomuuksia ja sakkoja.  

Turvallisuuden maksimoimiseksi Renault Trucks T-, T High ja C- ja K-sarjoihin voidaan asentaa kuljettajan turvatyyny ja turvavyön esikiristin (vakiovarusteena Renault Trucks  T ja C:ssä E-Tech sähkökuorma-autoissa). 

Polttoaineenkulutuksen vähentämiseksi ja siten CO2-päästöjen pienentämiseksi ajoneuvot voidaan varustaa karttapohjaisella Optivision-järjestelmällä, joka välittää pinnanmuodostustiedot kuljettajan tietokoneeseen ajon aikana vaihtamisohjelman optimoimiseksi. Lisäksi Optifleet-kalustonhallintaohjelmiston Check- ja Map-moduulien avulla voit hallita ja optimoida ajotyyliä ja suunnitella matkoja entistä tehokkaammin. Tämä toiminto on saatavana vakiona Renault Trucks T & C:ssä E-Techissä.  

Uudet turvallisuusominaisuudet:  

  • Kuolleen kulman varoitusjärjestelmä varustettuna tutkilla ja antureilla 
  • Tarkempi digitaalinen kamerajärjestelmä 
  • Rengaspaineanturit, jonka avulla nähdään myös renkaiden lämpötilat 
  • Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä 


Uusimmat julkaisut

Teos suomalaisen autotuonnin historiasta 

Autotuojat ja -teollisuus ry on julkaissut ensimmäisen sadan vuoden taipaleestaan historiikkiteoksen Sata lasissa – Autotuojat ja -teollisuus ry 1925–2025. Teos luotaa autotuonnin vaiheita vuodesta 1925,...