Scania esitteli ensimmäisen kerran kaupunkiliikenteeseen sopivat sähkökuorma-autonsa vuonna 2021 ja alueellisen liikenteen sähkökuorma-autojen mallistonsa kesäkuussa 2022. Uuden malliston kerrotaan kasvattaneen vankan tilauskannan Euroopassa, ja tuotanto alkaa nyt täydellä teholla Ruotsin Södertäljessä.
Scanian tämän hetken sähköautotarjontaan kuuluvat päivitetyt jakeluautoluokan sähköajoneuvot, R- ja S-ohjaamoilla varustetut raskaampien kuljetusten ajoneuvot, joiden moottoriteho on 400 tai 450 kW, uudet vihreät ja kestävämmäksi mainitut akut, sähkökuorma-autoihin suunniteltu alusta, sekä laajennetut palvelut, kuten Scania Charging Access.
Scania esitteleekin mielellään lukuja, jotka sen kalustolla ovat saavutettavissa: yhdistelmien kokonaispaino voi olla jopa 68 tonnia, toimintasäde jopa 390 kilometriä, latausteho jopa 375 kW ja huipputehot 400 tai 450 kW eli noin 610 hv.
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset talvikaudelle otetaan käyttöön koko maassa viikolla 43 perjantaihin 27.10. mennessä.
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset talvikaudelle 2023 – 2024 otetaan käyttöön koko maassa viikolla 43. Koko maassa pääasiallinen muutosajankohta on torstai 26.10.2023 ja merkit tulee olla vaihdettuina perjantaihin 27.10.2023. mennessä. Muuttuneet rajoitukset tulevat voimaan heti, kun nopeusrajoitusmerkit on vaihdettu.
Maanteillä nopeusrajoitukset lasketaan pääosin 80 kilometriin tunnissa, joillakin tieosuuksilla 70 kilometriin tunnissa. Moottoriteillä nopeusrajoitukset laskevat 100 kilometriin tunnissa.
Viime vuosien tapaan Fintraffic voi pitää vaihtuvien nopeusrajoitusten moottoriteillä korkeammat rajoitukset voimassa marraskuun loppuun asti, jos sää- ja keliolot sen sallivat. Esimerkiksi 120 km/h:n rajoitus voi siis olla voimassa hyvissä ajo-olosuhteissa valoisana vuorokauden aikana vielä marraskuussa.
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset pienentävät onnettomuusriskiä, joka muuten kohoaisi pimeällä kaksinkertaiseksi ja liukkaalla moninkertaiseksi verrattuna päivänvalossa ja sulalla kelillä ajamiseen. Alennettujen nopeusrajoitusten arvioidaan vähentävän 15 % henkilövahinkoon johtavia onnettomuuksia ja 29 % liikennekuolemia niillä teillä, joiden rajoituksia lasketaan. Vähenemä tarkoittaa vuosittain lähes 40 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta, joissa vältetään noin kymmenen kuolemantapausta. Tulosten perusteella talviajan nopeusrajoituksia suositellaan käytettäväksi edelleen, jotta vakavien tieliikenneonnettomuuksien lukumäärä ei kasvaisi.
Kesäajan nopeusrajoituksia alhaisempi ajonopeus antaa kuljettajalle enemmän aikaa havaita ja toimia yllättävissäkin tilanteissa. Samalla mahdollisen onnettomuuden seuraukset ovat lievemmät. Olosuhteilla on merkittävä vaikutus turvalliseen ajonopeuteen ja toisinaan se on huomattavasti alle suurimman sallitun nopeuden.
Suomessa siirrytään takaisin kesäisiin nopeusrajoituksiin tavallisesti maalis-huhtikuun vaihteessa, kun päivät pitenevät ja kelit paranevat.
Poliisin tehostetussa raskaan liikenteen valvonnassa havaittiin ajo- ja lepoaikojen noudattamisen sekä kuorman varmistamisen osalta muutoksia parempaan. Kaikki poliisilaitokset osallistuivat 9.-13.10.2023 järjestettyyn raskaan liikenteen tehostettuun valvontaan.
Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 1320 raskasta ajoneuvoa. Tarkastetuista ajoneuvoista 19 prosenttia oli ulkomaisia ajoneuvoja.
”Verrattaessa tämän valvontajakson tuloksia aiempiin vastaaviin valvontateemoihin voidaan todeta, että yksittäisiä ajoneuvotarkastuksia tehtiin noin neljännes aiempaa vähemmän, seuraamusten määrän lähes puolittuessa”, kertoo poliisitarkastaja Kari Onninen.
Nyt järjestetyssä valvonnassa seuraamuksia annettiin kaiken kaikkiaan noin 200 kappaletta. Vastaavasti vuoden 2022 tehostetussa valvonnassa annettiin 415 seuraamusta.
Suurimmat muutokset olivat nähtävissä ajo- ja lepoaikarikkeiden määrän laskussa, joita kirjattiin 56. Tämä on 159 kirjausta vähemmän kuin vuonna 2022. Yhtä lailla huomattava muutos nähtiin puutteellisen kuorman varmistuksen osalta, joita todettiin 37 tapausta, eli 36 tapausta vähemmän kuin vuonna 2022.
Poliisi totesi 35 ylikuormaa. Niiden määrä on pysynyt aiemmalla tasolla. Valvontaan poliisi käytti työaikaa noin 2 200 tuntia.
Valvonnan tavoitteena oli liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta. Valvontaa kohdennettiin erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen, ajoneuvojen kuntoon sekä ylikuormiin.
Kempower esittelee MCS-megawattilatausjärjestelmän sähkökuorma-autoille ja yli yhden megawatin tehoa käyttäville sähköajoneuvoille.
Kempowerin uusi latausratkaisu perustuu yhtiön olemassa olevaan teknologiaan, johon kuuluu Kempowerin nestejäähdytteinen Liquid Cooled Satellite ja kaksi 600 kW:n Kempower Power Unit -tehoyksikköä. Yhtiö aloittaa uuden Kempower Megawatt Charging System -latausjärjestelmän toimitukset Euroopassa vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen aikana. Ensimmäisen Kempower MCS -toimituksen kokonaisteho on 1,2 megawattia.
”Olemme laturivalmistajana keskeisessä roolissa rekkojen ja raskaan liikenteen sähköistämisessä. Sähkörekat yleistyvät kestävänä vaihtoehtona perinteisille polttomoottorirekoille. Raskas liikenne aiheuttaa yli 25 prosenttia tieliikenteen CO2-päästöistä. On siis selvää, että raskaan liikenteen sähköistymisellä on suuri vaikutus ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Sähköinen kalusto auttaa myös yrityksiä täyttämään kestävän kehityksen vaatimukset”, sanoo Kempowerin markkinointijohtaja Jussi Vanhanen.
”Sähkörekat ladataan tyypillisesti DC-pikalaturilla joko yön aikana, varikolla tai reitin varrella valtateillä. Suuremmat rekat tarvitsevat tehokkaampia virtalähteitä. Kempowerin megawattilatausratkaisu palvelee eri lataustarpeita: yön aikana, varikolla ja matkan aikana tapahtuvaa latausta”, Vanhanen toteaa.
Kempowerin esittelemien tilastojen mukaan kuorma- ja linja-autot aiheuttavat tällä hetkellä noin 25 prosenttia EU:n tieliikenteen hiilidioksidipäästöistä ja noin 6 prosenttia alueen kokonaispäästöistä.
Yhdysvalloissa keskiraskaiden ja raskaiden ajoneuvojen osuus tieliikenteen kokonaispäästöistä on noin 29 prosenttia – ja noin 7 prosenttia maan kokonaispäästöistä – vaikka niiden osuus on alle 5 prosenttia kaikista liikenteessä olevista ajoneuvoista.
Kempowerin mukaan päästöt nousevat edelleen, mikä johtuu pääasiassa maanteiden tavaraliikenteen kasvavasta määrästä. Yritys arvioikin hyötyajoneuvojen DC-latausmarkkinoiden keskimääräisen vuosikasvun Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa olevan 37 prosenttia vuoteen 2030 asti.
”Kempower vähentää hiilidioksidipäästöjä kaupunkialueilla patentoidulla DC-pikalatausratkaisullaan. Megawattilatausjärjestelmän toimittaminen eri puolille maailmaa ei ainoastaan paranna huomattavasti raskaan liikenteen latausinfraa, vaan on myös keskeisessä roolissa hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä, mikä auttaa osaltaan pelastamaan planeettamme tulevaisuutta”, Vanhanen toteaa.
”Uuden megawattilatausjärjestelmä myötä tuomme markkinoille teknologian, jonka avulla raskaasta liikenteestä voidaan kehittää puhtaampaa. Lataus tulee olemaan nopeinta, mitä kuljettajat ovat koskaan kokeneet, ja rekkojen omistajat voivat luottaa luotettavaan lataukseen silloin ja siellä, missä he sitä tarvitsevat”, Vanhanen sanoo.
Renault Trucks esittelee muotoilultaan uudistuneet kaupunki- ja jakeluajoon suunnitellut D-sarjan kuorma-autot, sisältäen E-Tech-malliston erikoisominaisuudet.
Uusi muotoilu on saanut inspiraationsa sekä kevyistä hyötyajoneuvoista että raskaammasta mallisarjasta. Uusi mallisto kattaa D-, D Wide, C 2.3, matalaohjaamoisen D Wide LEC -mallin sekä täyssähköiset D E-Tech, D Wide E-Tech ja D Wide LEC E-Tech -mallit. D-sarjan ulkoisten muutosten lisäksi tulevien uudistusten kerrotaan sisältävän useita uusia ominaisuuksia, jotka parantavat sekä kuljettajien että tienkäyttäjien turvallisuutta.
“Uudet ominaisuudet tuovat paljon hyviä ominaisuuksia, joista hyötyy yrittäjä ja kuljettaja, sekä myös muut tienkäyttäjät parantuneena turvallisuutena. Uuden malliston myynnin aloitus on jo ensi viikolla (viikko 42/2023), ja uuden D-sarjan tuotanto alkaa helmikuussa”, Volvo Finland Ab:n Renault Trucks myyntijohtaja Juha Mattila kertoo.
Renault Trucksin mukaan sen suunnittelutiimit ovat uudistaneet D- & D Wide -sarjan ajoneuvoja luodakseen selkeän visuaalisen yhteyden Renault Trucksin raskaan kaluston ja kevyiden hyötyajoneuvojen välille.
Uusista LED-ajovaloista löytyy myös C-muotoinen päiväajovalo, jonka inspiraationa on ollut kevyiden hyötyajoneuvojen valojen muotoilu, mikä samalla muodostaa yhteyden kevyisiin hyötyajoneuvoihin. Etuosan muotoilussa toistuvat myös raskaammista mallisarjoista tutut elementit. Jäähdyttimen säleikön yläpuolelle on varattu tilaa kuljetusliikkeen oman visuaalisen ilmeen esille tuomiseksi.
Renault Trucks E-Tech D, D Wide & D Wide LEC -sähköversioissa täysin maalattu maskin säleikkö ja etupuskuri luovat oman erottuvan ilmeensä E-Tech-sähkökuorma-automallistolle. Säleikköön on lisätty myös ohut sininen E-Tech-korostus, joka kasvattaa sähkökuorma-auton sähkönsinisellä korostettua värimaailmaa. Lisäksi kaikissa ajoneuvoissa on Renault Trucksin uusittu logo.
Vähentääkseen kuljettajien stressiä ja parantaakseen muiden tienkäyttäjien turvallisuutta Renault Trucks kertoo myös varustaneensa D-sarjan uusilla turvallisuusominaisuuksilla. Uudistuneet nousukahvat ja taustapeilit auttavat vähentämään katvealueita, mikä erityisesti helpottaa ajamista kapeilla kaduilla. Ajoneuvoon asennetut tutkat ja kamerat tarjoavat reaaliaikaista tietoa ja tarvittaessa varoittavat kuljettajaa, mikä osaltaan edistää turvallisempaa ja helpompaa ajamista.
Lisäksi ominaisuudet, kuten automaattinen rengaspaineen valvonta, kaistavahti, kaistanpitojärjestelmä, liikennemerkkitunnistus ja ylinopeusvaroitukset lisäävät merkittävästi turvallisuutta kuljettajalle ja muille tienkäyttäjille.
Parempaa näkyvyyttä ja turvallista ajoa varten uudet D-sarjan kuorma-autot on varustettu uusilla taustapeileillä.
Wibax Logistics Oy ja Scania Suomi ovat sopineet raskaisiin kuljetuksiin soveltuvan täyssähköisen Scania 45R -rekkaveturin toimituksesta Wibax Logisticsin raskaisiin säiliökuljetuksiin. Ajoneuvon toimitus ajoittuu keväälle 2024, jonka jälkeen Wibax aloittaa raskaat säiliökuljetukset 64 tonnin kokonaispainoisella täyssähköisellä ajoneuvoyhdistelmällä ensimmäisenä Suomessa.
Suomessa on jo käytössä useita täyssähköisiä kaupunkiliikenteen jakeluautoja mutta vain yksittäisiä täyssähköisiä raskaita ajoneuvoyhdistelmiä. Wibaxin tekemä päätös Scania 45R:n hankinnasta kertoo oman osansa siitä, että myös raskaammat kuljetukset sähköistyvät. ”Uusi kehittynyt akkutekniikka ja raskaampien kuorma-autojen sarjatuotanto mahdollistavat jo tällaiset 64 tonnin kokonaispainoiset kuljetukset”, kertoo Scania-myyjä Jussi-Pekka Huotila. ”Tämäkin toimitus mahdollistui huolellisen laskennan ja reittisimuloinnin avulla. Scanian sähköajoneuvojen erittelyyn liittyvät suunnittelutyökalut varmistavat sen, että asiakkaalle voidaan toimittaa oikeanlainen ja asiakkaan liiketoimintaan parhaiten soveltuva ajoneuvoratkaisu”, hän jatkaa.
Ruotsissa Wibax on jo pilotoinut onnistuneesti sähköisen Scania 45R -vetoauton käyttöä säiliökuljetuksissa. Nyt ratkaisu tuodaan myös Suomen liikenteeseen.
Wibax on perustamisestaan lähtien pyrkinyt laajentamaan perinteisen logistiikka-alan rajoja. Liiketoiminnan vastuullisuus on Wibaxin mukaan yksi sen keskeisistä toimintaa ohjaavista arvoista. ”Olemme asettaneet kunnianhimoiseksi tavoitteeksi siirtyä kokonaan sähkökäyttöiseen kuljetuskalustoon vuoteen 2030 mennessä”, kertoo Wibax Logistics Oy:n toimitusjohtaja Olli Paasio. Wibaxin toiminnassa kuljetusten sähköistäminen on yksi tärkeä askel kohti päästötöntä tulevaisuutta. ”Pelkkä sähkökäyttöiseen kalustoon siirtyminen ei meille riitä, vaan haluamme myös, että autojemme käyttämä sähkö, on meidän itse tuottamaamme. Sähköisten kuljetusten lisäksi tulemme siirtymään terminaaleillamme uusiutuvan energian käyttöön jo vuosikymmenen puoleen väliin mennessä”, lisää Olli Paasio.
Scania on jo puolestaan aiemmin ilmoittanut, että vuonna 2030 Scanian tuotannosta puolet on sähköisiä ajoneuvoja. Uusi akkukokoonpanotehdas Södertäljessä, uudet kehittyneemmät akkukennot yhdessä Northvoltin kanssa lisänneevät sähköistämisen mahdollisuuksia useaan eri kuljetustoimintaan. ”Ajoneuvo on vain yksi osa sähköistymistä. Meillä on käytössä edistykselliset laskentatyökalut, joiden avulla voimme simuloida asiakkaan kuljetustoimintaan parhaiten soveltuvan ratkaisun. Latausratkaisut ovat tärkeä osa sähköistymistä ja Scania Suomi toimii asiakkaan kokonaisvaltaisena kumppanina sähköistymisen tiellä”, kertoo Scania Suomen sähköisten ratkaisuiden tuotepäällikkö Michael Mannfors.
Wibax otti ensimmäisenä Ruotsissa käyttöönsä raskaaseen säiliökuljetukseen soveltuvan täyssähkökuorma-auton jo aiemmin yhdessä Scanian kanssa. Pilotointi on antanut Scanialle arvokasta tietoa ajoneuvojen kehitystyöhön ja samalla myös Wibax Logistics on pystynyt arvioimaan raskaampien kuljetusten sähköistämistä. ”Yhteistyö Scanian kanssa on ollut ensiarvoisen tärkeää, jotta tähän hankintaan on päädytty. Yhdessä tehdyn suunnittelun avulla pystyttiin löytämään ratkaisu, joka sopii meille ja auttaa meitä liiketoimintamme kehittämisessä. Haluamme olla mahdollistamassa asiakkaidemme toiminnan kehittämisen entistä kestävämmäksi ja ympäristöystävällisemmäksi. Teemme hyvää kemiaa”, iloitsee Wibax Logistics Oy:n toimitusjohtaja Olli Paasio.
Uusimman Raskas Kaluston kannen myötä heitetään melkein viehettä takaisin 90-luvulle, kun etusivulla on paitsi Nukalan uusi auto, myös Iveco TurboStar. No tokihan tässä vankasti vuoden 2023 loppua silti eletään, ja sisältö ammentuu aika lailla tästä päivästä. Kuten esimerkiksi Suomen ensimmäisen DAF XFC:n koeajosta sekä loppukauden näyttelyistä. Katso koko sisältö tästä:
Kalusto ja ihmiset
22 Kerran vielä
Mikko Nukalan tavoitteena oli tehdä vielä ainakin yksi kustomoitu puuauto. Nyt se on valmis.
28 Uusin sininen
Keijo Ala-Kantin uusi Volvo FH500 TC on jälleen yksi sininen merkin edustaja pitkään listaan.
34 Maitoautoilua
Harri Ryhäsen työhistoria perustuu vahvasti maidonkuljetukseen.
40 Monessa mukana
Maanrakentaminen ja kuorma-autoilu ovat Jussi Järvisen arkea.
66 Isosti Syötteellä
Iso-Syöte Truck Weekend on kasvanut jo Suomen toiseksi suurimmaksi rekkatapahtumaksi.
70 Tuurin kaupalla
Tuuri Truck Show järjestettiin nyt toista kertaa, ja jatkoakin on luvassa.
74 Nordic Trophy lähti vientiin
Mantorp Parkissa oli jälleen aika jakaa kunniaa kalustolle. Tällä kertaa se suurin voitto lähti Sveitsiin.
Koeajot ja esittelyt
08 Modernia muistelua
TurboStar tekee paluun Iveco S-Wayn erikoismallina.
46 Valmiina toimeen
Koeajossa Suomen ensimmäinen DAF XFC.
52 Kolmella käyttövoimalla
Kaasulla, sähköllä ja dieselillä Vantaalta Seinäjoelle.
58 Vahingon varalta
VAK-onnettomuuksiin varautumispäivä oli täyttä asiaa.
62 Metsatekin maihinnousu
Latvialainen Metsatek on nyt Suomessakin edustettuna.
Mercedes-Benz Trucks on julkistanut sarjatuotantoa enteilevän version ensimmäisestä pitkän matkan käyttöön tarkoitetusta sähkökuorma-autostaan. Akkukapasiteettia rekkaveturilla on 600 kilowattituntia, josta auto saa myös mallimerkintänsä.
600 kilowattitunnin akustolla ja Mercedes-Benzin itse kehittelemällä korkean tehosuhteen sähköisellä voimansiirrolla päästään uusille toimintasädeluokille, ainakin siis sähköajoneuvoista puhuttaessa. Yhdellä latauksella ajomatkaa tarjoillaan noin 500 kilometriä ja lakisääteisten taukojen aikana ladattuna päivämatkaksi saadaan yli 1000 kilometriä. Valmistajan mukaan välilatauksiin ei tarvita edes ns. megawattiluokan latausjärjestelyä.
Mercedes-Benzillä on myös laskettu, että jo 500 kilometrin toimintamatka on usein riittävä, sillä asiakasdata osoittaa noin 60% pitkän matkan kuljetuksista olevan Euroopan alueella alle tuon kilometrimäärän pituisia. Näin ollen matkan varrella latausta ei tarvittaisi, ainoastaan lähtö- ja päätepisteessä. Eli esimerkiksi kuljetusyrityksen varikolla ja toisessa päässä reissua terminaalissa purun tai lastauksen aikana. Julkiseen latausverkkoon tukeuduttaessa voidaan hyödyntää 400 kilowatin CCS-latausta, mutta myöhemmin eActros tukee myös MCS:ää eli megawattilatausta. Nyt alkuvaiheessa asiakkaat voivat jo valita jälkimmäiseen vaihtoehtoon asennusvalmiuden. MCS mahdollistaa akkujen lataamisen 20 prosentista 80 prosenttiin noin puolessa tunnissa.
Uuden eActrosin yhdistelmäpaino on suunniteltu 44-tonniseksi, ja normaalin puolikaskärryn kanssa kantavuudeksi tulee EU-alueella yleisimmin 22 tonnia. Ajoneuvon kerrotaan olevan valmis myyntiin, joka alkaa myöhemmin kuluvan vuoden aikana. Aivan heti ei avaimia kuitenkaan kouraan saa, sillä varsinaisen valmistuksen kerrotaan alkavan vuoden 2024 lopulla. Tarjolle tulee myös tasakuorma-autoversio. Tuotannossa autoja kuitenkin on jo nyt, sillä noin 50:n esisarja-auton laivuetta rakennetaan parhaillaan, ja näillä ryhdytään suorittamaan laajempia käytännön asiakastestejä elävässä elämässä. Hankintahinnan kerrotaan olevan noin 2,5-kertainen verrattuna vastaavaan Actrosiin, mutta valmistajan mukaan hinta kompensoituu viiden käyttövuoden aikana hyvinkin, kun laskuihin otetaan mukaan paitsi polttoaineen hinta, myös esimerkiksi jo voimassa olevat tai myöhemmin voimaan tulevat dieselkäyttöistä raskasta liikennettä koskevat tietullit ja päästömaksut Keski-Euroopan suurissa kauttakulkumaissa.
Akkutekniikkana eActros 600 käyttää LiFePo-akkuja eli litiumrautafosfaattikemiaa. Niiden käyttöikä on pitkä, ja ajoneuvon realistiseksi käyttöiäksi onkin laskettu jopa 1,2 miljoonaa kilometriä kymmenen vuoden aikana. Tätä autoa ja erityisesti pitkän matkan käyttöä varten Mercedes-Benz on myös kehitellyt uuden 800 voltin sähköisen akselin, jossa on kaksi sähkömoottoria ja nelinopeuksinen vaihteisto. Moottorien jatkuva teho on 400 kilowattia ja hetkellinen huipputeho 600 kilowattia. Järjestelmä osaa luonnollisesti käyttää myös sähköautoista tuttua rekuperaatiota, eli hidastuksessa syntyvän energian talteenottoa. Samalla se vähentää varsinaisten käyttöjarrujen kulumista. Mukana on myös kartta- ja liikennetietoon perustuva, vakionopeudensäädintä ja vaihteistoa hallitseva, ennustava voimalinjan hallinta eli PPC. Myös ohjaamon aerodynamiikka on suunniteltu sähköauton ehdoilla ja myös sen mahdollistamin keinoin.
DB Schenker aloittaa säännöllisen liikennöinnin Suomen ensimmäisellä täyssähköisellä HCT-yhdistelmällä Vantaan ja Lempäälän välisessä runkoliikenteessä.
DB Schenker ottaa käyttöön Suomen ensimmäisen täyssähköisen HCT-yhdistelmän. Täyssähköisestä Volvo FH Electric -vetoautosta ja kahdesta puoliperävaunusta koostuvan yhdistelmän suurin sallittu kokonaismassa on 68 tonnia.
Testikäytössä olevan täyssähköisen HCT-yhdistelmän kerrotaan tukevan DB Schenkerin kestävän kehityksen strategiaa omasta toiminnasta aiheutuvien päästöjen vähentämisessä. Se ei tuota käytönaikaisia päästöjä, joten ainoat päästöt aiheutuvat auton ja latausinfrastruktuurin rakentamisesta sekä ostettavan sähkön tuotannosta.
”DB Schenker haluaa toimia suunnannäyttäjänä ympäristöystävällisissä logistiikkaratkaisuissa. Olemme sitoutuneet paitsi tarjoamaan asiakkaillemme kestäviä ja innovatiivisia kuljetusvaihtoehtoja, myös kehittämään koko toimialaa kohti vastuullisempaa huomista. Täyssähköinen HCT-yhdistelmämme on investointi tulevaisuuteen ja tärkeä askel siirryttäessä kohti nollapäästöisiä ajoneuvoja”, sanoo Harald Knaapinen, DB Schenkerin Suomen maakuljetuksista vastaava johtaja.
Uusi yhdistelmä otetaan käyttöön DB Schenkerin kappaletavara- ja pakettikuljetusten runkoliikennöintiin Vantaan ja Lempäälän terminaalien välillä. Ilta- ja yöaikaan liikennöitävän runkolinjan lisäksi yhdistelmää hyödynnetään Lempäälän ja Hämeenlinnan välisiin, aamupäivällä ajettaviin kappaletavaroiden nouto- ja jakelukuljetuksiin. Kolmessa vuorossa kulkevaa yhdistelmää ladataan vuorojen välissä DB Schenkerin terminaaleihin rakennetuilla teholatauslaitteilla.
Yhteistyötä Volvon kanssa raskaan liikenteen sähköistämisessä
Käyttöön otettava, kokonaismassaltaan jopa 68 tonnin yhdistelmää vetävä Volvo FH Electric on merkittävä edistysaskel raskaan liikenteen sähköistämisessä kaupunkien välisissä kuljetuksissa.
“Olemme iloisia saadessamme testata yhdessä DB Schenkerin kanssa täyssähköistä HCT-yhdistelmää Suomessa. Haluamme näyttää, että täyssähköiset kuljetusratkaisut soveltuvat hyvin myös tehtäviin, joissa on suuri kokonaispaino ja korkea käyttöaste”, kertoo Volvo Finlandin myyntijohtaja Veli Pusa.
Uuden Volvo FH Electricin käyttöönotto on jatkoa DB Schenkerin ja Volvo Trucksin yhteistyölle täyssähköisissä kalustoratkaisuissa. Vuonna 2022 Volvo toimitti DB Schenkerille täyssähköisen Volvo FL Electric -kuorma-auton, jota hyödynnetään Tampereen ydinkeskustan täysin sähköisesti toteutettavissa jakeluajoissa.
Lataukset omista aurinkovoimaloista
DB Schenkerillä on Viinikkalan ja Lempäälän lastauslaitureissaan DC-teholatauslaitteet, jotka on mitoitettu kaluston latausajan ja -tarpeen mukaisesti. Kaluston lataukseen tarvittava energia saadaan talvea lukuun ottamatta DB Schenkerin kiinteistöjen omista aurinkovoimaloista. Aurinkopaneeleilla tuotettua sähköä täydennetään tarvittaessa ostamalla lähes päästötöntä tuulisähköä.
Viinikkalan terminaaliin rakennettu sähkölatausjärjestelmä on Suomen logistiikka-alalla poikkeuksellinen. Latauslaitteiston kokonaisteho on noin 1000 kW. Pilotoitavaa latausjärjestelmää voidaan hyödyntää Volvo FH Electricin lisäksi paikallisen sähköisen jakelukaluston lataamiseen. Latausinvestoinnin arvo on noin puoli miljoonaa euroa.
Lempäälässä sähkölataukseen käytetään Nesteen yritysten sähkölataustarpeisiin kehittämää Neste Lataus -ratkaisua, jonka avulla DB Schenker voi ladata omaa ja alihankkijoidensa sähköistä kalustoa terminaalin varikkoalueella. Uuden vetoauton lisäksi vuonna 2022 käyttöön otettu Neste Lataus -sähkölatauspalvelu mahdollistaa myös Tampereen ydinkeskustan jakelukuljetuksiin käytettävien täyssähköisten kuorma-autojen lataamisen.
’’Nesteen tavoitteena on auttaa asiakkaita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään uusiutuvilla ja kiertotalousratkaisuilla vuosittain vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Uskomme, että siihen tarvitaan monipuolisia ja asiakkaiden tarpeisiin vastaavia ratkaisuja. Neste MY Uusiutuva Dieselin avulla asiakkaillamme on jo aiemmin ollut mahdollisuus vähentää kasvihuonekaasupäästöjään, ja sähkölatauspalvelumme, yritysasiakkaiden Neste Lataus – ja julkisen liikenteen Neste MY Uusiutuva Lataus, täydentävät ratkaisujemme valikoimaa. Olen iloinen, että Neste Lataus -ratkaisumme tukee DB Schenkerin päästövähennystavoitteita myös tässä merkittävässä vaiheessa, kun se ottaa runkoliikenteen kuljetuksissaan käyttöön täyssähköisen HCT-yhdistelmän’’, sanoo Nesteen Marketing & Services -liiketoimintayksikön strategiajohtaja Pekka Vikström.
Tietoja autosta:
Volvo FH 6x2T Electric
Akusto: 6 kpl, nimelliskapasiteetti 540 kWh
Voimansiirto: 490 kW, I-Shift
Akseliväli: 3900 mm
Yhdistelmän pituus: 33 m
Suurin sallittu massa tieliikenteessä: 68 tonnia
Autossa on kattava paketti turvavarusteita, esim. Volvo Dynamic Steering -ohjaus, sivutörmäys- ja kaistanvahtiavustin, mukautuva vakionopeudensäädin ja kuljettajan vireystilan valvonta.
Viime toukokuussa julkaistun Toyota Motor Europen ja VDL Groepin välisen yhteistyön tuloksena on syntynyt VDL Groepin ensimmäinen vetykäyttöinen, Toyotan polttokennomoduuleja hyödyntävä kuorma-auto.
Ensimmäistä autoyksilöä, kuvan perusteella edeltävän sukupolven DAF XF:n perustalle rakennettua ajoneuvoa käytetään testaukseen tien päällä ja edelleen jatkuvan tuotekehityksen pohjana.
VDL Groep kertoo valmistavansa ajoneuvoja neljä lisää, ja niitä tulevat käyttämään Toyotan logistiikkakumppaneista VOS Transport Group, CEVA, Groupe CAT sekä Yusen. Nämä logistiikkayritykset tulevat käyttämään vetykäyttöisiä rekkavetureita päivittäisillä reiteillään Belgian, Rankan, Saksan sekä Alankomaiden teillä. Reiteillä on vähintään yksi vedyn tankkausasema.
Osapuolten yhteistyön odotetaan kasvattavan kokemusta siitä, kuinka vetykäyttöinen raskas liikenne toimii Euroopan teillä ja auttaa Euroopan energiasiirtymässä pois fossiilisista energialähteistä. Viisivuotisen kokeilun odotetaan synnyttävän uusia kehitysprojekteja, jotka edelleen edistävät kestävällä tavalla tuotetun vedyn hyödyntämistä Euroopassa.
Projektilla nähdään myös merkittävä vaikutus Toyotan toimintaan yhtiön logistiikan hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2040 mennessä.
Autotuojat ja -teollisuus ry on julkaissut ensimmäisen sadan vuoden taipaleestaan historiikkiteoksen Sata lasissa – Autotuojat ja -teollisuus ry 1925–2025. Teos luotaa autotuonnin vaiheita vuodesta 1925,...
Verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi. Oletamme että tämä on sinulle ok mutta voit halutessasi kieltää niiden käytön.HyväksyLue lisää
Privacy & Cookies Policy
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.