Volvo Trucks uudistaa koko raskaan FH-, FH16-, FM- ja FMX-kuorma-automallistonsa, ja uudistukset painottavat kuljettajan työympäristöä, turvallisuutta ja tuottavuutta. ”Olemme todella ylpeitä tästä tulevaisuuteen tähtäävästä investoinnista. Tavoitteemme on olla asiakkaidemme paras liikekumppani. Haluamme parantaa heidän kilpailukykyään ja auttaa heitä houkuttelemaan parhaita kuljettajia yhä kiristyvillä markkinoilla”, sanoo Roger Alm, Volvo Trucksin toimitusjohtaja. Volvo Trucksin toimituksista noin kaksi kolmasosaa koostuu mainituista neljästä raskaasta kuorma-automallista.

Volvon uudistushankkeen yksi kantavia lähtökohtia on se, että kuljetusten kasvava kysyntä lisää paineita löytää ammattitaitoisia kuljettajia kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Euroopassa on arvioitu, että noin 20 prosenttia kaikista kuljettajapaikoista on täyttämättä. Volvo Trucks kertoo haluavansa auttaa asiakkaitaan rekrytoimaan parhaita kuljettajia ja pitämään heidät palveluksessa. Siksi uusien kuorma-autojen kehittämiseen panostetaan – niistä halutaan yrityksen mukaan aiempaa turvallisempia, tehokkaampia ja houkuttelevampia työvälineitä päteville kuljettajille.

”Kuorma-autoaan turvallisesti ja tehokkaasti käsittelevät kuljettajat ovat korvaamaton resurssi mille tahansa kuljetusyritykselle. Vastuullinen ajaminen voi auttaa vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja pienentämään polttoainekustannuksia. Lisäksi onnettomuus- ja loukkaantumisriskien vaara ja yllättävien seisokkien määrä pienenevät. Uudet kuorma-automme auttavat kuljettajia työskentelemään entistä turvallisemmin ja tuottavammin, ja asiakkaamme voivat käyttää niitä valttikorttinaan parhaista kuljettajista kilpaillessaan”, Roger Alm jatkaa.  

Lisää tilaa ja näkyvyyttä – Volvo FM ja Volvo FMX
Uudessa Volvo FM:ssä ja Volvo FMX:ssä on aivan uusi ohjaamo ja useita samoja mittaristotoimintoja kuin isommissakin Volvo-virkaveljissään. Sisätilaa on lisätty kuutiometri, mikä parantaa käyttömukavuutta ja tuo lisää työtilaa. Näkyvyys on nyt entistäkin parempi suurempien ikkunoiden, madalletun ovilinjan ja uusien peilien ansiosta.

Ohjauspyörässä on ohjauspylvään säätömahdollisuus, jolla ajoasentoa voi säätää yhä yksilöllisemmin. Makuuohjaamon alempi vuode on aiempaa ylempänä, mikä parantaa käyttömukavuutta ja lisää vuoteen alla olevaa säilytystilaa. Päiväohjaamossa on uusi 40 litran säilytyslokero ja sisävalaistus takaseinässä. Ohjaamon mukavuutta on tehostettu myös eristyksellä, joka pitää kylmän, lämmön ja melun poissa. Hiilisuodattimella varustettu anturiohjattu ilmastointilaite pitää puolestaan ilmanlaadun hyvänä kaikissa olosuhteissa.

”Uusi Volvo FMX on suunniteltu ketteräksi ja kestäväksi”, kertoo Ismail Ovacik, Volvo Trucksin ohjaamoiden pääsuunnittelija. ”Täysin uuden ohjaamon etuosassa on helposti vaihdettavat järeät osat, ajonvalonsuojat ja uudet V-muotoiset LED-ajovalot. Ohjaamoon astuminen ja siitä poistuminen on vaivatonta uusien luistamattomien askelmien ansiosta.”

150 tonnin yhdistelmän kokonaispaino tehostaa tuottavuutta
Uusi Volvo FMX on Volvon alustavalikoiman raskainta sarjaa – 38 tonnin telillä kokonaispaino (GCW) voi olla jopa 150 tonnia. Myös etupään ilmajousitus on päivitetty: etuakselipaino voi olla jopa 10 tonnia tai 20 tonnia kahdella etuakselilla varustetuissa kuorma-autoissa. Kanto- ja pusher-akseleilla varustettujen kuorma-autojen ohjauskulmat ovat nyt aiempaa suuremmat, mikä parantaa ohjattavuutta ja vähentää renkaiden kulumista. Kaikki uudistukset parantavat maansiirtotehtävien tuottavuutta ja kustannustehokkuutta.

Kaikissa malleissa on uusi kuljettajan käyttöliittymä
Kuljettajan alueella on aivan uusi käyttöliittymä tiedonsiirtoon ja viestien välitykseen. Se helpottaa eri toimintojen seuraamista ja hallintaa ja vähentää näin stressiä ja häiriötekijöitä. Mittaristo on täysin digitaalinen, ja siinä on 12-tuumainen näyttö, josta kuljettaja voi valita tarvitsemansa tiedot vaivatta milloin tahansa. Kuljettaja yltää helposti myös lisävarusteena saatavaan 9-tuumaiseen sivunäyttöön, johon saa infotainment-järjestelmän, navigointijärjestelmän, kuljetusten tietojärjestelmän ja kameroiden seurannan. Toimintoja voidaan ohjata ohjauspyörän painikkeilla, äänikomennoilla tai kosketusnäytön ja näytön hallintapaneelin kautta.

Parannetut turvajärjestelmät auttavat välttämään onnettomuuksia
Turvallisuutta on parannettu entisestään esimerkiksi Volvo FH:n ja Volvo FH16:n mukautuvilla kaukovaloilla. Järjestelmä parantaa kaikkien tienkäyttäjien turvallisuutta poistamalla automaattisesti tietyt LED-kaukovalojen osat käytöstä silloin, kun ne saattavat häiritä muuta liikennettä.

Ajamista helpottavat myös aiempaa parempi, jopa nollavauhdissa toimiva mukautuva vakionopeudensäädin (ACC) ja alamäkiavustin, joka aktivoi pyörien jarrut automaattisesti, kun alamäkinopeutta on kontrolloitava lisäjarrutusvoimalla. Uudessa kuorma-autossa on nyt vakiona elektronisesti ohjattu jarrujärjestelmä (EBS), jota esimerkiksi hätäjarrulla varustettu törmäysvaroitin ja ESC-ajonvakautusjärjestelmä tarvitsevat. Kuorma-autoon on saatavilla myös lisävarusteena Volvo Dynamic Steering ja kaistallapitoavustin sekä ajonvakautustoiminto. Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä tunnistaa merkit, kuten ohituskiellot, tietyyppimerkinnät ja nopeusrajoitukset ja näyttää ne mittaristossa.

Näkyvyyttä voi täydentää myös sivunäyttöön kuorma-auton sivua kuvaavalla apukuljettajan puolen kameralla.

Parantunut ohjattavuus ja tuottavuus
Aiempaa parempi etuakselin kuormakapasiteetti ja paremmat kanto- ja pusher-akselien ohjauskulmat parantavat uuden Volvo FH16:n ohjattavuutta ja tuottavuutta. Erityisen vaativaan käyttöön on saatavilla uusi 38 tonnin teli.

Tehokkaat moottorit ja vaihtoehtoiset voimansiirtoratkaisut
Kuljetusyritykset huomioivat niin ympäristön kuin taloudenkin. Koska kaikkiin ilmastonmuutosongelmiin vastaavaa yksittäistä energianlähdettä ei ole ja koska eri kuljetussegmentit ja ‑tehtävät edellyttävät erilaisia ratkaisuja, erityyppisiä voimansiirtoratkaisuja käytetään edelleen rinnakkain myös tulevaisuudessa.


Volvo FH ja Volvo FM ovat saatavilla useilla markkina-alueilla Euro 6 -yhteensopivalla kaasukäyttöisellä LNG-moottorilla. Sen polttoainetehokkuus ja suorituskyky ovat Volvon vastaavien dieselkäyttöisten kuorma-autojen tasolla, mutta sen ilmastovaikutukset ovat merkittävästi pienemmät. Kaasumoottori toimii joko biokaasulla, joka voi jopa nollata hiilidioksidipäästöt, tai maakaasulla, joka voi vähentää hiilidioksidipäästöjä jopa 20 prosenttia Volvon vastaaviin dieselkuorma-autoihin verrattuna. Tämä koskee ajoneuvon käytönaikaisia päästöjä, joista käytetään nimitystä ”tankista pyöriin”.

Uuteen Volvo FH -autoon voidaan asentaa myös I-Save -pakettiin kuuluva tehokas Euro 6 -dieselmoottori. Tämä paketti säästää polttoainetta ja vähentää hiilidioksidipäästöjä merkittävästi. Esimerkiksi kaukoliikenteessä uusi Volvo FH ja I-Save voivat uuden D13TC-moottorin ja ominaisuuspaketin yhdistelmällä säästää polttoainetta jopa 7 %*. Myös Euro 3- ja Euro 5 -versioita on parannettu esimerkiksi Volvo Torque Assist -toiminnolla.