Kuljetusalan raju kustannusnousu on havahduttanut päättäjät toimiin, joiden vaikuttavuutta päästään pian arvioimaan. Hallituksen varautumisryhmä päätti huhtikuun alussa dieselpolttoaineen jakeluvelvoitteen alentamisesta määräajaksi 7,5 prosenttiyksiköllä vuosina 2022 ja 2023. Muutosta koskeva lakiluonnos hallituksen esitykseksi jakeluvelvoitelain muuttamiseksi on ollut lausuttavana.   

SKAL esitti jakeluvelvoitemääräysten alentamista kuljetusalan toimintaedellytysten turvaamiseksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja sen aiheutettua polttoaineen – erityisesti dieselin – räjähdysmäisen hinnannousun. Jo ennen Venäjän hyökkäystä dieselin hinta oli noussut 43 senttiä litralta helmikuusta 2021 helmikuuhun 2022. Nousu on edelleen jatkunut helmikuusta 2022 maaliskuuhun 2022 ollen huimat 46 senttiä/litralta.

Bio-osuuden jakeluvelvoite on ollut tämän vuoden alusta 19,5 prosenttia ja kohdentunut voimakkaasti dieseliin. Jakeluvelvoite on nostanut erityisesti dieselöljyn hintaa, sillä bensiinissä bio-osuutta voi teknisistä syistä olla korkeintaan 10 prosenttia. Jakeluvelvoitteella tarkoitetaan liikennepolttoaineiden jakelijoille asetettua määräystä myydä kuluttajille vuosittain tietty osuus uusiutuvaa polttoainetta. Sen tavoitteena on edistää kestävien uusiutuvien polttoaineiden käyttöä liikenteessä ja vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. 

SKAL pitää lausunnossaan ehdotusta jakeluvelvoitteen määräaikaisesta alentamisesta hyvänä ja erittäin tarpeellisena, sillä tällä on suora polttoaineen hintaa alentava vaikutus. Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilän antama arvio dieselin hinnan alenemisesta 12 senttiä litralta vastaa SKALin laskelmaa. 

Kuljetusyrityksissä odotettiin päätöksen näkyvän pumpuilla nopeasti, mutta polttoaineyhtiöt ovat jääneet odottamaan virallista asiaa koskevaa lakimuutosta. 

”Nyt kun lakiesitys etenee, SKAL toivoo, että polttoaineyhtiöt huomioisivat alennetun jakeluvelvoitteen täysimääräisenä, jolloin dieselin pumppuhinnat alenisivat ennakkolaskelmien mukaisesti”, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala

Dieselin maailmanmarkkinahinnat ovat olleet kovassa nousussa ja vielä niin, että uusiutuvan dieselin hinnat ovat nousseet rajummin. Kun samaan aikaan Suomessa on kiristetty uusiutuvan dieselin jakeluvelvoitetta, on dieselin hinnan nousu ollut edellä kuvatun mukaista. Polttoainekustannukset muodostavat tyypillisesti 25 prosenttia, jopa kolmasosan, kuljetusyrityksen kokonaiskustannuksista, erityisesti pitkämatkaisessa tavaraliikenteessä.  

”Toimivia teknisiä ratkaisuja dieselin korvaamiseksi muilla energiamuodoilla ei toistaiseksi käytännössä ole raskaimmassa tavaraliikenteessä”, toteaa Anssi Kujala. 

SKALin lausunnon mukaisesti hinnanalennus on kuljetusalalle ja koko Suomen kilpailukyvylle välttämätön. Kuljetusala onkin ajautunut kustannus- ja kannattavuuskriisiin. Myös Suomen huoltovarmuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että maassa toimii elinvoimainen kuljetusala kotimaisessa omistuksessa. 

”Nyt nähty nopea ja yllättävä dieselin hinnan nousu on vaikuttanut dramaattisesti  kuljetusyritysten kannattavuuteen, eikä näin rajuihin kustannusnousuihin ole mahdollisuuksia varautua normaalein liiketoiminnan keinoin”, SKALin Kujala sanoo.