Rekkakuvaaminen saa Lounais-Suomen poliisilaitoksen vastineen mukaan jatkua edelleen, kunhan yhteiset pelisäännöt ovat selvät ja niitä noudatetaan.

Viime päivinä sosiaaliseen mediaan on ilmaantunut yksityishenkilöiden tahoilta paljonkin keskustelua, jossa Lounais-Suomen poliisilaitokselta pyydetään vastinetta ja kommenttia suhtautumiseen rekkakuvaamista kohtaan. Keskustelunavauksissa kerrotaan, että Turun suunnalla alaikäisiä rekkakuvaajia on kielletty kuvaamasta julkisella paikalla olevia ja kulkevia raskaan liikenteen ajoneuvoja. Suullisina perusteluina oli alkuperäisen kertoman mukaan viranomaisen taholta annettu syyksi esimerkiksi se, että rekkaterminaaleja tai rekisterikilpiä ei saisi näkyä kuvissa, ja etteivät kaikki kuljettajat pidä kuvaamisesta. Myös liikenteen vaarantamiseen kerrotaan vedotun.

Nyt Lounais-Suomen poliisilaitos on julkaissut oman vastineensa asiaan, joka rauhoittanee tilannetta. Samalla viranomainen muistuttaa niistä pelisäännöistä, joita noudattamalla tätä toimintaa saa jatkaa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan asiaa selvittäneelle Raskas Kalusto -lehden toimitukselle myös, että tapahtumaan liittynyt sosiaalisen median huomio on ollut poikkeuksellisen suurta. Asialla on siis merkitystä alan ja sen julkisuuskuvan kannalta, ja viime päivinä useat kuljetusyritykset ovatkin ilmoittaneet, että heidän autojaan saa jatkossakin kuvata oikein mielellään.

Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa 7.4. seuraavasti:

”Sosiaalisessa mediassa on levinnyt videoita, joissa on kerrottu poliisin kieltäneen lapsia kuvaamasta rekkoja Turun sataman läheisyydessä. Yleisellä paikalla on laillista kuvata ohi ajavia autoja, mikäli se tapahtuu turvallisesti.
Poliisi on viimeisen kuukauden aikana joutunut puuttumaan lasten toimintaan sataman läheisyydessä, sillä poliisipartiot ovat todenneet toiminnan vaaralliseksi.
Partiot ovat käyneet ilmoittamassa lapsille, etteivät he saa jatkaa kuvaamista siten, että seisovat ajoradalla tai juoksevat autojen eteen.
Heille on myös kerrottu, etteivät kääntyvien kuorma-autojen kuljettajat välttämättä havaitse eteen juoksevia lapsia.
Poliisi pitää raittiissa ilmassa valokuvaamista hienona harrastuksena, mutta ei halua, että kenenkään lapsi jää harrastuksensa takia auton alle. Poliisi pyytää lasten vanhempia keskustelemaan kotona lasten kanssa liikenteen vaaroista ja turvallisista kuvauspaikoista.” (Lähde: L-S Poliisilaitos)

Eli näillä eväillä sulassa sovussa eteenpäin, ja harrastusta jatkamaan!