Kuljetus 2021 -messut on päätetty siirtää vuodella eteenpäin. Kuljetus 2022 -messut järjestetään Paviljongissa Jyväskylässä 19.-21.5.2022.

Tapahtuma oli alun perin tarkoitus järjestää vuoden 2021 toukokuussa. Järjestävä taho tiedottaa kuitenkin, että koronakriisi on kevään aikana kääntänyt taloustilanteen nopeaan taantumaan ja siirtänyt suurten tapahtumien aikatauluja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Järjestäjän mukaan vuoden aikalisällä voidaan varmistaa, että tapahtumasta saadaan laadukas ja mittava. Samalla näytteilleasettajina olevat yritykset saavat väljyyttä järjestelyaikatauluihinsa.

Kuljetus 2022 -tapahtuman järjestävät Autotuojat ja -teollisuus ry, Teknologiateollisuuden Perävaunut ja päällirakenteet -toimialaryhmä sekä Jyväskylän Messut Oy. Messujen näytteilleasettajina ovat mm. kuorma- ja pakettiautojen maahantuojat, perävaunujen ja päällirakenteiden valmistajat sekä muut alan tärkeimmät tuotteiden ja palveluiden tarjoajat niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

”Kuljetusalakaan ei ole välttynyt koronaepidemian iskulta, mutta ensi vuoden puolella investoinneissa on jo odotettavissa selvää kasvua. Vuoden aikalisä tulee tarpeeseen koronatilanteesta elpyvälle autoteollisuudelle, joka ovat tänä vuonna joutunut sopeuttamaan toimintaansa ja mallistolanseerauksiaan koronan aiheuttamiin tuotantokatkoksiin. Samalla odotusarvot vuoden 2022 tapahtumalle kasvavat entisestään”, toteaa Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

”Perävaunujen ja päällirakenteiden toimialalla koronapandemia on aiheuttanut monenlaisia häiriötä ja muutoksia, joista osa on vielä edessäpäin. Lukuisat kotimaiset ja kansainväliset messutapahtumat on siirretty koronan jaloista ensi vuodelle. Kokonaisharkinta tukee messutapahtuman siirtämistä vuodella ja uskomme Jyväskylän vuoden 2022 Kuljetusmessujen muodostuvan menestykseksi”, kommentoi Teknologiateollisuuden Perävaunut ja päällirakenteet -toimialaryhmän puheenjohtaja Aki Sirén.

”Vuoden 2022 Kuljetusmessuista odotetaan aiempaakin näyttävämpää tapahtumaa, sillä edellisestä suuresta alan näyttelystä on ehtinyt tuolloin kulua jo kolme vuotta. Epävarmassa tilanteessa tapahtuman siirto vuodella eteenpäin on hyvä vaihtoehto, erityisesti kun päätös on voitu tehdä jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Lähdemme luottavaisesti suunnittelemaan ja toteuttamaan Kuljetus 2022 -messuja yhteistyössä toimialan kanssa”, kertoo Jyväskylän Messujen myyntipäällikkö Hannu Mennala. ”Näytteilleasettajien jo tekemät sopimukset päivitetään uuteen ajankohtaan automaattisesti ja uusia sopimuksia tehdään koko ajan”, jatkaa Hannu.

Kuljetus-messut järjestetään vuonna 2022 jo neljättä kertaa Jyväskylässä. Paviljongin viisi tapahtumahallia ja laajat ulkoalueet, yhteensä yli 40 000 neliömetriä, ovat tapahtuman käytössä. Vuonna 2017 tapahtuma keräsi yli 220 näytteilleasettajaa ja yli 15 000 vierasta.