Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n Kolkuttaja-palkinto jaettiin kolmannentoista kerran. Palkinnolla huomioidaan vuosittain jäsenyritysten toimintaedellytyksiin erityisen positiivisella tavalla vaikuttaneita henkilöitä, yrityksiä, yhteistyötahoja tai yhteistyöryhmiä. Vuoden 2021 palkinnon sai SAKKY:n hankepäällikkö Arto Kärkkäinen

Palkinto on tunnustus metsäalan kuljetusyrittäjien toimintaedellytysten parantamiseksi tehdystä työstä. Tärkeää on kehittämiseen tähtäävä yhteistyöhakuinen, jopa molempien osapuolten taloudelliseen menestykseen tähtäävä toiminta.

Vuoden 2021 Kolkuttaja on yrittäjähenkinen ja aktiivinen asioiden eteenpäin viejä. Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n hallituksen kokouksessa hänen nimensä kerrotaan nousseen esiin välittömästi päätettäessä Kolkuttaja-huomionosoituksen tämän vuoden kohteesta. Hän on ollut vahvasti vaikuttamassa kahden miljoonaluokan koulutuksen kehittämishankkeen saamiseen logistiikka-alalle Pohjois-Savoon. Hankkeita ovat ”Tehokkaan puutavarakuljettajakoulutuksen oppimisympäristöjen- ja osaamisen kehittäminen” ja ”Raskaan autokaluston kuljettajan jaksamisen edistäminen Vireeksi (Vireeksi-kuljettajan parhaaksi)”.

Palkintoraati linjaa, että Kolkuttaja 2021 -palkinnon vastaanottaja Arto Kärkkäisen toiminta on ollut erittäin myönteistä ja poikkeuksellista alan peruskoulutuksen kehittämisessä sekä alalla toimivien kuljettajien hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n yksi kärkihankkeista on torjua uhkaavaa, lähes koko maassa jo todellisuutta olevaa, kuljettajapulaa koulutusta kehittämällä. Savon Ammattiopisto SAKKY:n hankepäällikkö Arto Kärkkäinen on tehnyt tätä työtä antaumuksella ja tuloksellisesti. Savon Ammattiopisto on noussut muutamassa vuodessa hyväksi malliesimerkiksi koko maan muille logistiikka-alan kouluttajille.

SAKKY:n kuljettajakoulutuksesta ja mm. Arto Kärkkäisen mietteistä voi lukea Raskas Kalusto -lehden numerosta 1/2021, jossa ilmestyneen jutun muodossa kävimme paikalla seuraamassa toimintaa.