Viitostien parannushanke Mikkelin ja Juvan välillä valmistui kokonaisuudessaan juhannukseksi. Viimeiset päällystystyöt Nuutilanmäen ja Juvan välisellä osuudella sekä ajoratamerkinnät valmistuivat viikolla 25.

Juhannuksen jälkeen oli tehtävänä vielä pieniä viimeistelytöitä, joiden vaikutus liikenteelle on vähäistä. Rinnakkaistieksi jääneellä vanhalla Viitostiellä eli nykyisellä Mt 4500:llä puretaan vanhoja ohituskaistoja. Purkutyöt valmistuvat heinäkuun puolivälissä.

Vuonna 2018 käynnistynyt Vt 5 Mikkeli–Juva -hanke valmistui alkuperäisessä aikataulussa ja budjetissa. Tieosuuden toteutus on monilta osin vielä alkuperäistä suunnitelmaa toimivampi.

”Koko yhteysväli rakennettiin nelikaistaisena ja esimerkiksi Kinnarin ja Vehmaan eritasoliittymiin tehtiin turvallisuutta ja toimivuutta parantavia muutoksia. Hyvällä hankesuunnittelulla ja teknisiä ratkaisuja kehittämällä kokonaiskustannukset pystyttiin parannuksista huolimatta pitämään budjetin sisällä”, kertoo hanketta johtanut projektipäällikkö Harri Liikanen Väylävirastosta.

Valtatie 5 on yksi Itä-Suomen pääväylistä ja osa yleiseurooppalaista TEN-verkkoa. Mikkelin Tuppuralan ja Juvan Vehmaan välillä kulkee päivittäin noin 7 800–13 300 ajoneuvoa. Liikennemäärän ennustetaan kasvavan osuudella noin 10 600–17 900 ajoneuvoon vuorokaudessa vuoteen 2040 mennessä. Uudistusten myötä Mikkeli–Juva-välin liikenneturvallisuus ja liikenteen sujuvuus paranevat.

Myös maankäytön ja elinkeinoelämän edellytykset alueella kehittyvät tieyhteyden paranemisen myötä. Vaikutukset ovat jo nähtävissä.

”Visulahden kauppakeskuksessa alkoivat tonttien varaukset, kun päätös uuden linjauksen rakentamisesta syntyi. Kaupallisia investointeja on auennut samassa tahdissa, kun uusi väylä avautui”, Mikkelin kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä kertoo.

Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoskan viesti on samansuuntainen: ”Vehmaan alueelle on tullut ja tulossa uutta yritystoimintaa. Ratkaisevana tekijänä on ollut liikenneyhteyksien kehittyminen.”

Hankkeen rakennustyöt käynnistyivät vuonna 2018 Mikkeli–Nuutilanmäki-välillä, jonka rakentajana toimi Destia Oy. Vuotta myöhemmin alkoivat työt Nuutilanmäki–Juva-välillä, jonka toteutuksesta vastasi Kreate Oy.

Tie rakennettiin nelikaistaisena ja keskikaiteellisena, ja liittymät toteutettiin eritasoliittyminä. Uutta tietä rakennettiin yhteensä 37 kilometriä ja uusia siltoja 35 kappaletta. Neljä vanhaa siltaa purettiin ja melusuojauksia rakennettiin 12 kilometrin matkalle. Myös pyöräilyn ja jalankulun väyliä uudistettiin. Vanha viitostie jäi rinnakkaistieksi paikallisliikenteen sekä pyöräilyn ja jalankulun käyttöön. Hankkeen kustannukset ovat 121 miljoonaa euroa, josta kuntien rahoitusosuus on yhteensä 6,9 miljoonaa euroa.

Harri Liikanen kiittää kaikkia hankkeen osapuolia hyvästä yhteistyöstä: ”Nopeammin tätä ei olisi pystynyt tekemään. Kaikki, jotka olivat hankkeessa mukana, ansaitsevat kiitokset. Tämä oli yhteistyöllä tehty homma!”