Jo aiemmin kaupunkiliikenteeseen suunnatun kuorma-autokaluston jatkoksi Volvo marssitti tänään julkisuuteen konseptimallistoa myös järeämmistä kuorma-autoista.

”Näemme suuria mahdollisuuksia raskaampien sähkökuorma-autojen käytössä maansiirrossa ja paikalliskuljetuksissa pitkällä tähtäimellä. Uusilla konseptiautoilla aiomme tutkia ja esitellä erilaisia ratkaisuja tulevaisuutta varten, sekä kuulostella kysyntää markkinoilla ja yhteiskunnassa. Jotta sähkökuorma-autojen kysyntä kasvaisi, täytyy latausverkostoa kasvattaa nopeasti, ja voimakkaampia taloudellisia myönnytyksiä pitää suunnata niille pioneeriyrityksille, jotka valitsevat ympäristö- ja ilmastoystävällisempää kalustoa”, kertoo Roger Alm, Volvo Trucksin toimitusjohtaja.

Volvolta kerrotaan, että myös raskaampien sähkökuorma-autojen etuina ovat pienemmän melutason ja täysin puuttuvien paikallispäästöjen tuomat hyödyt niin työmaatasolla kuin laajemminkin esimerkiksi koko kaupungin mittakaavassa. Lisäksi esimerkiksi melurajoitusalueilla näillä autoilla voidaan tehdä pidempää päivää tai poiketa normaaleista ajorajoitteista.

Vaikka sähkökuorma-autoista ei ehkä vielä olekaan pitkän linjan rahtiajoon, Volvolta muistutetaan myös lähikuljetusten tuovan säästöjä.

”Euroopassa ajetaan valtava määrä paikalliskuljetuksia niin, että auton keskisuorite on 80 000 kilometriä vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että sähkökaluston lisätty käyttö toisi huomattavan ilmastohyödyn, mikäli sähkö on tuotettu fossiilivapaasti”, sanoo Lars Mårtensson, Volvo Trucksin ympäristö- ja kehitysjohtaja.

Volvo Trucks kertoo aloittavansa raskaampien sähkökuorma-autojen lanseerausprojektin valitsemalla ensin eurooppalaisia asiakkaita pilotoimaan käyttöä maansiirto- ja paikalliskuljetustehtävissä. Suurimittaisempi kaupallistaminen seuraa myöhemmin.

”Sähköistämisen nopeus riippuu useista tekijöistä. Toisaalta tarvitaan huomattavaa latausverkoston laajentamista, ja toisaalta taas täytyy varmistaa paikallisen sähkönjakeluverkon siirtokapasiteetti pidemmällä tähtäimellä. Myös taloudellisia myönnytyksiä tarvitaan, jotta kuljetusyritykset voivat investoida sähkökalustoon. Kuljetusten ostajat voivat puolestaan ottaa osaa tarjoamalla pidempiä sopimuksia ja olemalla valmiita maksamaan kestävämmästä kuljetustavasa. Monella kuljetusyrityksillä on hyvin ohut kate, joten jokaisen uuden hankinnan täytyy olla tuottava”, selittää Mårtensson.

Volvolta muistutetaan, että vaikka sähköasia onkin nyt voimakkaasti esillä, tehdään samaan aikaan myös jatkuvaa parannusta perinteisen polttomoottoritekniikan tehokkuuteen. Se kun tulee näyttelemään kuljetussektorin voimanlähteiden pääroolia vielä monta tulevaa vuotta.

”Nykypäivän kuorma-automoottorit ovat tehokkaita tapoja muuttaa monenlaisia polttoaineita, kuten dieseliä, nestemäistä biokaasua tai HVO:ta käyttöenergiaksi, ja tässä teknologiassa on vielä mahdollisuuksia jatkokehittelyynkin”, Mårtensson linjaa lopuksi.

Lisää Volvo Trucksin uusista konseptiautoista voit lukea vuoden 2020 ensimmäisestä Raskas Kalusto -lehden numerosta.