Vuoden vaihduttua on tullut jälleen ajankohtaiseksi tutkiskella menneen vuoden pakettiautorekisteröintejä. Autoalan Tiedotuskeskuksen tuoreet tilastot toistavat edellistä vuotta pienin muutoksin.

Volkswagen säilytti pakettiautojen osalta rekisteröintiykkösen asemansa vuonna 2018. Merkki oli päättyneen vuoden kirjanpidossa markkinajohtaja 3 772 kappaleen rekisteröintimäärällä ja täten 24,3 % markkinaosuudella. Edelliseen vuoteen verrattuna VW koki kuitenkin 1,7 prosentin kumulatiivisen pudotuksen pakettiautokilvityksissä, sillä siinä missä vuonna 2018 Volkkari-pakuja vietiin kilpiin mainitut 3 772 kappaletta, oli määrä vuonna 2017 vastaavasti 3 838 autoa.

Vankasti kakkossijan säilyttänyt Ford puolestaan ei jäänyt taaskaan kovinkaan kauaksi tavoitellusta ykköskorokkeesta. Ero kapeni vuodesta 2017 siten, että vuonna 2018 merkkien välinen erotus oli ainoastaan 104 rekisteröintiä. Fordin kumulatiivinen muutos oli 2,1 prosenttia positiiviseen suuntaan, ja kokonaisrekisteröintimäärä 3668 autoa. Markkinaosuus oli täten 23,6 prosenttia.

Kolmanneksi itsensä myi Mercedes-Benz 1 925 autolla ja kamppailee aivan vanavedessä vaanivan Toyotan kanssa, joka vei rekisteriin päättyneenä vuonna 1 891 autoa.

Pakettiautojen rekisteröinnit vuonna 2018

1Volkswagen377224,3%
2Ford366823,6%
3Mercedes-Benz192512,4%
4Toyota189112,2%
5Renault9316,0%
6Opel8965,8%
7Nissan6314,1%
8Citroën5163,3%
9Peugeot3512,3%
10Fiat2461,6%
Top 10YHTEENSÄ1482795,6%
Muut6884,4%
KaikkiYHTEENSÄ15515100%