Rahtarit ry tiedottaa, että pian on tulossa jotain ennenkuulumatonta, jossa on myös iso ripaus tuttua. Kyseessä on turkulaisen räppärin, VähäE:n kappale Rekkamies, jossa mukana on tietenkin itse Matti Esko.

Rahtarit ry kokee, että kuljetusala painiskelee tällä hetkellä useampien haasteiden ja kysymysten parissa. Näitä ovat alan arvostus, nuorten kiinnostus alaa kohtaan, kuljettajapula, alalle hakeutumisen lisääminen naisten parissa ja maailman tilanteen aiheuttamat haasteet kuten dieselin korkea hinta. Niinpä Rahtarit ry haluaa vaikuttaa tällä kertaa tavalla, jonka uskotaan jäävän soimaan kaikkien mieliin, autoihin ja soittolistoille.

Tutun laulun sanathan kysyvät: ”Rekkamies – mikä pitää miehen tiellä?” Kuljetusalan arvostuksen ja tärkeiden ajankohtaisten asioiden viestinviejiksi Rahtarit on kutsunut ja saanut kaikkien alalla tunteman Matti Eskon ja nuorta sukupolvea edustavan räppäävän rekankuljettajan, turkulaisen räppäri VähäE:n. Yhteistyön hedelmänä legendaarisesta Rekkamies-kappaleesta on tehty aivan uudenlainen alan polttavia kysymyksiä käsittelevä versio, josta ei huhujen mukaan puutu menoa eikä meininkiä. Yhteistyöllä Rahtarit ry haluaa myös kunnioittaa Matti Eskoa sekä hänen ja Rahtarit ry:n pitkää, arvokasta ja antoisaa yhteistyötä sekä nostaa artisti VähäE:n koko rahtarikansan soittolistoille. VähäE:n Rekkamies (feat. Matti Esko) julkaistaan Power Truck Show:ssa 12.-13.8.2022. VähäE nousee parrasvaloihin molempina päivinä sekä U4-lavalla että illalla Power Nightissa.