Scania tiedottaa uudesta testiratahankkeestaan, jonka myötä Södertäljeen rakennetaan noin 95 miljoonan euron arvoinen kokonaisuus autonomisen ja sähköistetyn kuorma-autokaluston kehittelyä varten.

Scania on todennut autonomisen ja sähköistetyn kuljetusalan kehityksen olevan sen verran kovassa nosteessa, että investointeja täytyy tehdä kiireesti esimerkiksi kehittelyssä käytettäviin testipuitteisiin. Näin ollen Södertäljeen rakennetaan lähes 95 miljoonan euron testiratakokonaisuus, joka sisältää paitsi uutta rataa myös aiempien ratojen kasvattamista entisestään. Työt aloitetaan kuluvan vuoden aikana, ja valmista odotetaan olevan viimeistään 2026.