Maanteiden suolauksesta tulee Väylävirastolle usein kansalaispalautetta. Jos luvassa on erittäin liukkaaksi muuttuvaa keliä, aloitetaan suolaus jo hyvissä ajoin. Nyt maanteillä tehdään tärkeitä ennakkosuolauksia, joiden avulla mahdollistetaan pienet kerta-annokset. Suolauksen ansiosta päätiet pysyvät paljaina suuren osan talvikaudesta.

Maanteiden liukkaudentorjunta on ennakoivaa. Teitä suolataan, jotta tien pinta olisi talvellakin riittävän pitävä mahdollistaen sujuvan ja turvallisen liikenteen. Maanteiden ennakkosuolaus on tähän aikaa vuodesta erityisen tärkeää, kun autoilijat eivät vielä ole tottuneet talvikeliin. 

”Suolauspäätöksen tekijät ovat alansa huippuammattilaisia. Heillä on käytössään sääennusteet, tiesääjärjestelmän tiedot, hyvät laitteet sekä vuosikymmenten kokemus. Lähtökohtaisesti suolausta ei tehdä turhan takia tai ylettömällä annoksella. Autojen ja tuulilasien likaantumista ei voida estää, mutta osaava työnjohto ja kuljettaja pitää suolan käytön kurissa”, kertoo teiden kunnossapidon hankinnan asiantuntija Mika Terhelä Väylävirastosta.

Urakoitsijat seuraavat jatkuvasti sää- ja kelitietoja sekä ennusteita, millaiseksi olosuhteiden odotetaan muuttuvan. Jos luvassa on erittäin liukkaaksi muuttuvaa keliä, aloitetaan suolaus jo hyvissä ajoin.

Ennakkosuolaus mahdollistaa pienet kerta-annokset. Jäätyneelle tienpinnalle suolaa jouduttaisiin levittämään huomattavasti enemmän, mikä aiheuttaisi märkiä tienpintoja.

Suolaa lähinnä vilkkaimmille teille

Pääasiassa suolaa käytetään vilkkaimmilla teillä, noin 9 500 kilometrillä Suomen maanteistä. Lisäksi keskivilkkailla teillä, reilulla 11 000 kilometrillä, käytetään liukkaudentorjunnassa sekä suolaa että hiekkaa. Muilla teillä (noin 57 000 km) sekä kävely- ja pyöräilyväylillä liukkautta torjutaan hiekoittamalla.

Suolauksella on helpompi saavuttaa tasalaatuinen ja korkea liukkaudentorjunnan taso. Vilkas liikenne poistaisi hiekan vilkkaalta tieverkolta nopeasti.

Tietyillä pohjavesialueilla käytetään suolan sijasta formiaatteja eli kemiallisia liukkaudentorjunta-aineita. Formiaatit ovat perinteistä tiesuolaa ympäristöystävällisempi mutta myös kalliimpi vaihtoehto.