1.-3.9.2022 järjestetty FinnMETKO 2022 paketoitiin onnistuneena tapahtumana nippuun 330 näytteilleasettajan ja yli 27 000 kävijän voimin. Vaikka tapahtuma on tältä vuodelta ohi, kahden vuoden päässä häämöttävä merkkipaalunäyttely tekee jo tuloaan.

Jämsässä 1.-3.9.2022 järjestetyn FinnMETKOn näytteilleasettajien ja kävijöiden kommentit ovat olleet näyttelyorganisaation mukaan hyvin positiivisia. ”Selvästi ihmisillä oli tarve päästä taas suuren messun tunnelmaan ja kaupantekoon sekä tutustumaan uutuustuotteisiin ja tapaamaan tuttuja konealoilta”, totesi näyttelyn johtaja Tapio Hirvikoski tyytyväisenä.

Lauantaina 3.9. päättyneessä FinnMETKO 2022 -näyttelyssä vieraili kolmen päivän aikana yhteensä ainakin 27 350 kävijää.

Näyttelyn päätöspäivänä lauantaina pidetyssä maarakennuskoneenkuljettajien Ykköskuski-kilpialussa Suomen mestaruuden voitti Jukka Rautakoski Kalajoelta. Toiseksi tuli Sasu Perämäki Virroilta ja kolmanneksi Mikael Järvinen Tampereelta.

Metsäkoneenkäytön SM-tittelistä kisattiin perjantaina, ja voittajaksi kruunattiin jälleen kerran Teemu Honkalatva Mynämäeltä. Honkalatva on voittanut kisan aiemminkin, mm. vuosina 2018 ja 2016. Hopeaa tässä mestaruuskisassa nappasi Juho Palomäki Luvialta ja pronssille ylsi Tuomas Vitikainen Hirvensalmelta.

Seuraava FinnMETKO-näyttely järjestetään Jämsässä 29.–31.8.2024. Tuolloin vuorossa on 20. FinnMETKO-näyttely. Ensimmäinen FinnMETKO järjestettiin vuonna 1987. FinnMETKO-näyttelyn vastuullinen järjestäjä on Finnmetko Oy. Näyttelyn taustaorganisaatiot ovat Koneyrittäjät ry ja Keski-Suomen Koneyrittäjät ry.