Moottorivalmistaja Cummins on tiedottanut ostavansa mm. akseleistaan, voimalinjoistaan ja jarruistaan tunnetun perinteikkään komponenttivalmistaja Meritorin. Yritys valmistaa esimerkiksi suuren osan Volvon kuorma-autoakseleista Ruotsissa Lindesbergin tehtaalla.

Cumminsin ja Meritorin solmima kauppa on osa Cumminsin pyrkimystä kohti maailman johtopaikkaa nollapäästöisen liikenteen ja siihen liittyvän teknologian saralla. Meritor on kehittänyt esimerkiksi sähkökuorma-autojen akselistoja ja muita komponentteja, ja kehitystä aiotaan luonnollisesti myös lisätä kaupan myötä. Meritor on perustettu 110 vuotta sitten Yhdysvaltain Michiganissa, Troyn kaupungissa, ja vuonna 1998 se hankki Ruotsista Volvon akselivalmistuksen itselleen. Yhteensä yrityksellä on maailmanlaajuisesti 9600 työntekijää, ja tuotteita valmistetaan kuorma-autojen lisäksi mm. perävaunuihin, koneisiin, teollisuuteen, sotilaskäyttöön ja erikoissovellutuksiin. Cumminsin mukaan koko kauppahinnaksi muodostuu 3,7 miljardia dollaria.