Ammattina Sankari -kampanja vietti kuluneena vuonna kymmenvuotisjuhlaansa, ja vaikka loppuvuoden huipentava sankarigaala jäikin koronatilanteen vuoksi ymmärrettävästi järjestämättä, sai juhlavuosi arvoisensa sankaritarinan. Sankariksi valittiin espoolainen kuorma-autonkuljettaja Anita Paasikontu, joka osoitti kiireisen arjen keskellä sellaista epäitsekkyyttä ja lähimmäisestä välittämistä, mistä useimmat meistä voisivat ottaa oppia.

Jo kolme vuosikymmentä ammattikuljettajana toiminut Paasikontu oli tulossa marraskuun ensimmäisenä iltana Oulusta kohti etelää Postin ajossa olevalla täysperävaunuyhdistelmällä, kun hän havaitsi Kolmostiellä Lempäälän kohdalla jotain poikkeuksellista. Tiellä oli henkilöauto poikittain ajokaistalla, minkä johdosta Paasikontu päätti pysäyttää ajamansa Kuljetusliike Ismo Partasen MB Actros -yhdistelmän ja tarkistaa tilanteen. Ratkaisu oli epäitsekäs, mutta samalla ainoa oikea, sillä Paasikontu löysi autosta sekavasti käyttäytyvän ja tajuttomuuden rajamailla olevan henkilön. 

Muun liikenteen pyyhkiessä ohitse Paasikontu talutti kuljettajan tien sivuun, minkä jälkeen palasi siirtämään henkilöautoa. Kauhukseen Paasikontu huomasi sekavassa tilassa olleen kuljettajan kuitenkin siirtyneen kävellen takaisin moottoritielle. Anita kuitenkin ehti huomata tilanteen ajoissa, ja ohjata henkilön takaisin tien laitaan. Tämän jälkeen rahdinajosta hetkessä pelastustehtäviin siirtynyt ammattikuljettaja alkoi tavoitella apua paikalle, mikä ei lopulta ollut helppo tehtävä. Paasikontu kertoo, että hänen epäilyään sairauskohtauksesta ei otettu vakavasti, vaan pelastusviranomaisen suhtautumista ohjasi väärille urille ohiajavista autoista soitetut hätäpuhelut, joissa osassa oli kerrottu virheellisesti paikalla olevasta rattijuoposta.

Kun ambulanssi lopulta saapui paikalle, oli tilanteen käynnistymisestä kulunut yli 20 minuuttia, minä aikana Anitan auttaman henkilön tilanne oli mennyt huonommaksi. Onneksi ammattiauttajat tulivat viimein ottamaan tilanteen käsiinsä; myöhemmin selvisi että kyseessä oli diabeetikko, jonka oireet olivat saaneet alkunsa verensokerien romahtamisesta. 

Jälkikäteen Anita tunsi tilanteesta sekä ärtymystä että kiitollisuutta. Harmia aiheutti muiden tielläliikkujien täydellinen välinpitämättömyys: vaikka Paasikontu huitoi heijastinta hyödyntäen apua, ei kukaan pysähtynyt paikalle. Ja jos joku hidastikin, niin vain ottaakseen kuvia tai videota kännykällään. Iloa Anitalle kuitenkin tuotti avun antaminen ja sitä kautta onnettomuustilanteeseen joutuneen henkilön pelastuminen ja tervehtyminen.

Tunnustuksena sankarillisesta toiminnasta Anita Paasikontu vastaanotti marraskuun puolivälissä Mäntsälän Rahtarikeskuksessa 5 000 euron tunnustuksen, josta hän Ammattina Sankari -kampanjan hengen mukaisesti ohjaa puolet valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Palkitsemistilaisuudessa Paasikontu kertoi valitsevansa sellaiseksi diabeteksen hoitoon liittyvän kohteen.

Ammattina Sankari -kampanjan yhteistyökumppani Raskas Kalusto -lehti kiittää Anitaa sankarillisesta teosta ja onnittelee sankarivalinnasta!

Lue muut sankaritarinat Ammattina Sankari -sivustolta. Kampanja myös jatkuu, joten uusia ehdokkaitakin voi ilmoittaa saman sivuston kautta!