Valtioneuvosto on 26. maaliskuuta 2020 päättänyt antaa linja-autojen ja tieliikenteen raskaan tavaraliikenteen ajoaikojen pidentämistä ja lepoaikojen lyhentämistä koskevan asetuksen koronavirustilanteesta johtuen. Asetuksella on tarkoitus turvata kotimaan tavarakuljetuksia ja yhteiskunnan huoltovarmuutta.

Asetuksen mukaan maantiekuljetuksissa noudatettaisiin 27.3.-25.4.2020 poikkeusta, joka sallisi kuljettajien vuorokausilevon lyhentämisen 9 tuntiin ja viikkolevon lyhentämisen 24 tuntiin. Lisäksi hallitus esittää, että vaatimusten mukaisen 45 minuutin vähimmäistauon saisi jakaa vapaammin 15 minuutin ja 30 minuutin jaksoiksi neljän ja puolen tunnin sisällä.

Normaalitilanteessa vuorokauden aikana sallitaan enintään 9-10 tunnin enimmäisajoaika siten, että neljän ja puolen tunnin ajon jälkeen on pidettävä vähintään 45 minuutin tauko. Viikon enimmäisajoaika on 56 tuntia ja kahden viikon jakson 90 tuntia. Ajoaikoihin ei sisälly lastaukseen ja muuhun vastaavaan työhön liittyvää ajankäyttöä.

”Poikkeusoloissa on syytä joustavuuteen, jos se ei vaaranna liikenneturvallisuutta ja kuljettajien terveyttä. Esitän kiitokset työntekijöiden ja työnantajien edustajille, jotka ovat yhdessä halunneet varmistaa kuljetukset koronakriisissäkin. On välttämätöntä, että tavara- ja rahtiliikenne jatkuu mahdollisimman sujuvana”, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka

Linja-autojen ja raskaan tavaraliikenteen ajo-ja lepoajoista on säädetty Euroopan parlamentin ja Neuvoston asetuksessa. Jäsenvaltiot voivat komissiolle ilmoittamalla myöntää vapautuksia EU-säännösten soveltamisesta poikkeuksellisissa olosuhteissa. Poikkeuksen kesto voi olla enintään 30 päivää. 

Euroopan maista muun muassa Norja, Tanska ja Ruotsi ovat jo ottaneet poikkeuksia käyttöön.