Avainsanalla "messut" merkityt artikkelit
Mansen Mörinät 2012
Tampereella jo yhdettätoista kertaa järjestetyt Mansen Mörinät ovat varma kevään merkki. Tänäkin vuonna tapahtuma keräsi suuren joukon maansiirtoalan ammattilaisia sekä muita aiheesta kiinnostuneita järeän raudan pariin. Myös Raskas Kalusto oli paikalla.
Otavan tähdet
Kone ja kuljetusalan yrittäjille oli tarjolla rokkaa, haitarinsoittoa ja tietenkin alan uutuuksia tuulen ja tuiverruksen keskellä Mikkelin Otavassa.
Maxpo 2011
Hyvinkään lentokentällä syyskuun alussa järjestetty maarakennuskoneiden suurtapahtuma Maxpo oli tällä kertaa suurempi kuin koskaan aiemmin. Näyttelyalueella oli kokoa pohjelihaksia sopivasti koettelevat 45 000 neliötä.
Kuljetus 2011, Jyväskylä
Kuljetus 2011 kokosi kuljetusammattilaiset ensimmäistä kertaa Jyväskylään. Näyttelyn keskeisintä antia olivat kuorma-autovalmistajien pyrkimykset polttoainetalouden kohentamiseen.
Mansen Mörinät – Koneväen kevään merkki
Mansen Mörinät kutsui konekansaa Tampereelle jo kymmenennen kerran. Katsastimme tapahtuman antia maarakennuskoneiden osalta.
Logistiikka – Kuljetus toukokuussa 2012
Kolmen vuoden välein järjestettävät Logistiikka – Kuljetus -messut järjestetään Helsingissä jälleen toukokuussa 2012.





